Nayteikkuna

Steve Lukather – biisi pitää tehdä päivässä tuotantoineen

Steve Lukather on hyödyntänyt korona-ajan siten kuin monet muutkin, julkaisemalla soolotuotantoa. Nimeltään tämä peräti jo yhdeksäs levy on I Found The Sun Again.
Se tehtiin tietoisen nopealla aikataululla, eikä asioita liikaa hierottu. Kuten levyn nimi antaa ymmärtää, Luke tuntuu elävän elämänsä kevättä, mitä nyt keikoille on ikävä.

 

Steve Lukather ilmestyy näytölle ja pahoittelee myöhästymistään. Pihalta siirretään kuulemma trampoliinia pois. Heti perään artisti avaa suunsa näyttääkseen, että häneltä on poistettu hampaita, ja jos puhe kuulostaa sokeltamiselta, niin siitä se johtuu, ei mistään muusta. Ja näyttää vielä varmuuden vuoksi työpöydällä olevan Heineken-pullon etikettiä: nolla prosenttia.

– 11 vuotta. Ihan vain tiedoksi. Tiedäthän sinä millainen internet on? Ne tosiaankin rakastaa minua siellä, Steve sanoo.

Tulee mieleen edellinen kerta kun Lukatheria haastattelin, jolloin hän yhtälailla kiroili samaa asiaa. Mutta varsinaisesti syy haastatteluun on Steve Lukatherin uusi levy, I Found The Sun Again. Sekä uusista kappaleista että muutamasta cover-palasta koostuva levy on artistin mielestä tekotavaltaan ”paluuta vuoteen 1972”, toki soundit ovat tätä päivää.

– Soitimme livenä laput edessä, siten kuin sessiomuusikkona tapasimme tehdä. Roolit jaettiin kuin elokuvan teossa, etsin sopivat tyypit ja heille sopivat kappaleet. Levyllä ovat parhaat kaverini, sielunveljeni. Soitin heidän kanssaan samassa huoneessa ja sain todistaa kuinka homma tapahtui, miten he ottivat soolonsa. Kaikki meni täydellisesti.

Levyllä ovat artistin ohella esimerkiksi rumpali Greg Bissonette, kosketinsoittaja Jeff Babko, basistit Jorgen Carlsson ja Jim Pierce. Samoin mukana ovat Toto-kaverit David Paich ja Joseph Williams. Levyn toteutuksessa Lukather kiittelee nimenomaan Babkon osuutta.

– Minulla on idea ja hän osaa täydellisesti toimia sen kanssa. Hän laittoi homman pelittämään.

Steve toteaa, ettei hän pyri kilpailemaan listoilla, siihen hän on jo liian vanha. Heti perään 63-vuotias kitaristi toteaa ettei hän kuitenkaan ole vanha mies, vaan on nyt erilainen mies.

– Minulla on nyt jalat maassa. Tyttöystävä on saanut minun harrastamaan puutarhahommia, käteni eivät ole nyt likaiset kitaroista ja kiertueista vaan mullasta. Tajuathan, se tekee hyvää sielulleni: olen hyvin siunattu ja onnellinen, etten elä kissan tai muun sellaisen kanssa, vaan kuin tavallinen tyyppi. Näen elämän siten kuin se todella on.

Levyn nimikappale I Found The Sun Again taitaa siis olla omaelämänkerrallinen?

– On, kirjaimellisesti. Rakastuin kauniiseen tyttöön nimeltä Amber. Hän on elämäni. Tapasin aikoinaan olla maailman äänekkäin persläpi ja kadun sitä todellakin. Jotenkin tuntui, että minun piti aina todistaa jotain, minua kiusattiin lapsena ja minä kiusasin ihmisiä. 

 

Biisi päivässä

I Found The Sun Again -levyllä on originaalimateriaalin ohella kolme cover-kappaletta, Trafficin Low Spark of High Heeled Boys, Joe Walshin Welcome To The Club ja Robin Trowerin Bridge of Sighs. Steve kertoo, että näillä vanhoilla suosikeillaan hän halusi asettaa sävyn sille, millainen levystä olisi fiilikseltään tulossa.

– Sanoin, hei kundit, palataan takaisin siihen aikaan, kun kaikki soittivat biisin kimpassa purkkiin ja sen jälkeen tehtiin laulu päälleäänityksenä. Nykyään voi muokata ihmisen ulkonäköä tai sitä miltä hän kuulostaa, virittää, leikata ja liimata. Se on kuin rakennettaisiin robottia, mutta silloin ei voinut. No, mä olen vanha, ja tämä on vain läppää, sanoo Steve ja nauraa päälle.

Lukather on kuitenkin ylpeä siitä, että levy tehtiin rivakassa tahdissa, biisi päivässä valmiiksi.

– Halusin, että bändi soittaa yhdessä vasta studiossa. Me käytiin laput läpi kerran, katsottiin oliko siellä vaikeita kohtia, halutaanko muuttaa jotain, sovittiin soolot ja sitten soitettiin. Koko levy tehtiin tokalla otolla, se oli kuin tanssia. Sitten tehtiin jotain päällesoittoja, tuplasin riffejä, lauloin ja sen sellaista. Mutta me tehtiin biisi päivässä tuotantoineen. Joseph teki sitten laulunsa kotonaan.

Steve Lukather sai omiin kappaleisiinsa kirjoitusapua juuri Joseph Williamsilta ja Stan Lynchilta, kuten myös David Paichilta, jota hän haluaa kiittää ylipäänsä kaikesta mahdollisesta.

– David Paich on ollut paras opettaja elämässäni. En osaa edes aloittaa siitä, miten paljon hän ja Jeff Porcaro auttoivat minua, sillä he muuttivat elämäni. Kun traagisesti menetimme Jeffin, minusta tuli se bändin toinen kaveri. Kaikki muut tulivat ja menivät. Toto oli kuitenkin tasa-arvoinen bändi, kaikki olivat yhtä arvokkaita. Tai oikeastaan Toto ei ollut bändi vaan perhe, ja isossa perheessä on kaksi puolta. Vain tuon verran voin sanoa.

Niin, jo etukäteen oli managerin puolelta ilmoitettu, ettei Toton lakisopimusta, Steven perheasioita ja politiikkaa koskevia kysymyksiä saisi haastattelussa esittää.

David Paich ja Joseph Williams olivat tekemässä Steven kanssa kappaletta Run To Me, joka on melodialtaan levyn tarttuvinta sorttia. Rumpuja siinä soittaa puolestaan Ringo Starr, jonka All-Stars -yhtyeessä Lukather on soittanut jo pitkään. Siksi legendaa oli helppo pyytää levylle.

– Olen hyvin otettu, että voin kutsua häntä ystäväkseni, niin ne vain unelmat käyvät toteen. Äänitimme biisin hänen luonaan, soitimme kaksistaan, koska emme luonnollisesti tapaa kovin monia ihmisiä tällä hetkellä. Ringon kaveri, ohjaaja Brent Carpenter, joka kuvaa All-Stars -kiertueita kuvasi meidän sessiomme videoksi. Meillä oli maskit, ja näytän vähän tyhmältä sen takia, mutta nyt on sellaiset ajat. 

 

Arvokitarat piilossa

Tässä vaiheessa Lukather kysyy, että oliko vielä muuta? No, sinulla on uusi versio Music Manin Luke-nimikkokitarastasi, versio LIII. Haluatko kertoa siitä?

– Siinä on uudet DiMarzion mikit, ja se on oikeastaan suurin ero edellisiin. Music Man tekee tosi korkealuokkaisia soittimia, tosi ”high end” -kamaa. Kun sain mallin kokeiltavaksi, se sujahti syliini, ja sanoin että tämän minä pidän. Käytin levylläkin Music Manin kitaroita ja Yamahan akustisia (LJX- ja NX-sarjaa).

Ja edelleen soitat Bognerin vahvistimilla?

– Kyllä, sataprosenttisesti. Malli on Helios. Reinhold (Bogner) on kanssa yksi velho, tekee maagisia laitteita. Itse en ole mikään keräilijä, kuten kaverini Joe Bonamassa, joka on ihan pähkähullu. Ihailen hänen kokoelmiaan kyllä. Minullakin on pari kassaholvi-aarretta, mutta ne ovat piilossa. Tiedän missä ne ovat, ja soitan niitä kyllä silloin tällöin. Niillä on soitettu monille hittilevyille, joten niissä on paljon sekä rahallista että katutason arvoa, mutta myös tunnearvoa. Sitten kun kupsahdan, annan ne pojalleni Treville, joka on hieno kitaristi. Minähän olen jo kuollut, nenäni on kuollut!, Steve sanoo ja räjähtää nauramaan.

Edellisessä haastattelussamme Steve Lukather oikein painotti, että hänellä ei ole kotistudiota vaan koti. Eikä kotipajaa taida olla vieläkään?

– Ei, en ole tekniikkaäijä. Minulla on tämä toimistoni, missä on kamojani. Voin harjoitella täällä, mutta enemmän täällä on perhejuttuja ja CD-levyjä, vaikken enää omistakaan CD-soitinta.

Sen sijaan polte päästä tien päälle on edelleen kova.

– Haluan päästä rokkaamaan, näkemään maailmaa ja nauttimaan sen mauista. Toivotaan, että rokote toimii. Siihen asti piileskelen täällä kotona, Steve kuittaa.

Sitten sanomme hei, ja Steve poistuu näytöltä.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

25.04.2021
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Alex Solca
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy