Steve Vai – omien levyjensä artisti, äänittäjä ja tuottaja

Mikäli tietosanakirjaan tehtäisiin artikkeli sanasta kitarasankari, siihen voisi perustellusti liittää Steve Vain kuvan – hänen hahmonsa tulee helposti mieleen ajateltaessa virtuoottista sähkökitaran käsittelyä. Vai on vieraillut Suomessa useastikin ja viimeisin kiertue toi hänet Helsinkiin 9. kesäkuuta 2016. Tämä haastattelu on kuitenkin vanhempaa perua ja se on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2012.

Vai vastaa puhelimeen Ranskasta, jossa hän on valmistautumassa G3:n keikkaan yhdessä Joe Satrianin ja Steve Morsen kanssa. Vai on pitänyt pitkähkön tauon soolokeikoista, mutta syksy on todellista säpinää, kun hän kiertää maailmalla uuden The Story of Light -albuminsa tiimoilta. G3:n ohjelmistoon ei uutuuslevyn kappaleita kuulunut, mutta heti kiertueen jälkeen vuorossa oli paluu Amerikkaan ja viikon verran harjoituksia oman yhtyeen kanssa.

– Sen jälkeen alkaa parin kuukauden Amerikan kiertue, joka onkin minulle ensimmäinen soolona viiteen tai kuuteen vuoteen. Seuraavana on vuorossa Eurooppa ja muu maailma.

Euroopan kiertue on käynnistymässä parilla keikalla Suomesta. Kiertuekokoonpanoon liittyy silloin uudella levylläkin mukana oleva harpisti/kosketinsoittaja/laulaja Deborah Hensen, toisessa kitarassa on Dave Weiner (levylle Vai soittaa kaikki kitarat aina itse), bassossa Philip Bynoe ja rummuissa Jeremy Colson.

 

Äänityshommat hallussa

Kun Vai kuulee, millainen lehti Riffi on, hän kertoo mielellään studiostaan ja levyn tekemisen yksityiskohdista.
– Äänittäminen on aina kiehtonut minua, ja kun kahdeksanvuotiaana tajusin päällekkäin äänittämisen mahdollisuuden, halusin heti laitteen siihen tarkoitukseen. Siihen aikaan ne tietenkin toimivat nauhoilla, hän muistelee.

– Kun myöhemmin muutin Kaliforniaan Zappan bändiin, ostin ensimmäisen kunnon laitteeni ja rupesin äänittämään valtavasti kaikenlaisia asioita, vaikken ymmärtänyt mitä tarvitaan hyvältä kuulostamiseen tai miten EQ:ta ja efektejä käytetään. Frankin kanssa oleminen oli erittäin opettavaista, koska hän hallitsi äänittämisen teknisen puolen hyvin, kuten mikrofonien asettelun ja kuinka tallennuksia käsitellään.

– Aikanaan hankin analogisen 24-raitaisen laitteiston ja siitä lähtien olen ollut omien levytysteni äänittäjä, miksaaja ja tuottaja, koska nautin koko prosessista. Vastustin pitkään digitaalista maailmaa, mutta lopulta laitteet olivat kehittyneet niin helpoiksi käyttää ja laadukkaiksi, että menin mukaan.

– Aina uutta levyä tehdessäni teen katsauksen uusimpiin laitteisiin ja kokeilen monia erilaisia mahdollisuuksia, jotta saan mukaan parasta teknologiaa. Minulla on kaksi studiota, The Mothership Hollywoodissa ja The Harmony Hut kotonani Encinossa.

– The Story of Lightiin valmistautuessa hain laitteita, joilla signaalitie olisi mahdollisimman puhdas. Huomasin, että konvertteri on erityisen tärkeä ja kokeilin viittä erilaista, sen jälkeen parhaita mikrofonietuasteita, joista vanha ATI oli vertailun voittaja tuhdin lämpimällä soundilla. Konsoliksi hommasin ensin Neven, joka oli kaikkien aikojen huonoin hankintani, minkä jälkeen teetin oman 16-kanavaisen tiskin Inward Connectionsin Steve Firlottella. Siihen voin vaihtaa tilanteen mukaan heidän 500-sarjan moduuleitaan, EQ:ta, kompressoreita tai etuasteita.

– Sen ohessa on toinen 16-kanavainen BAE:n pöytä 1073- ja 1084-moduleilla. Puolet moduuleistani on tilauksesta käsityönä tehtyjä, täysin A-luokkaa. Lopuksi vielä kahdeksan kanavaa BAE:lta, joilla on mielestäni kaunis sointi. Kaikki äänityspalikat on kasattu kokeilemisen ja valintojen kautta. Olikohan tässä riittävästi teknistä tietoa lukijoillenne?

Kyllä kiitos, Steve (jutun lopusta löydät linkin videoon, jossa Steve Vai esittelee Harmony Hut -studionsa).

Nyt voitaisiinkin ottaa käsittelyyn muutamia albumin raidoista. Aloitetaanpa vaikka levyn avaavasta nimikappaleesta. Vaikka levyn nimessä mainitaan tarina, kyse on kuitenkin pääasiassa instrumentaalimusiikista ja sinun on tehtävä kerrontaa musiikin kautta.
– Levyä kasatessa minulla on erilaisia lähestymisiä ja haen kiinnostavinta tapaa, joka stimuloisi minua. Uuden levyn tarina alkoi jo edellisellä albumilla Real Illusions, ja halusin laajentaa sen lopulta kolmen levyn mittaiseksi. Tarkoituksena on kolmannen levyn ilmestyttyä tehdä paketti, ehkäpä neljän albumin mittaisena, jolloin mukaan tulee tarinaa sekä äänitettynä kerrontana että kansivihkon sivuilla. Silloin kokonaisuutta voi seurata kuin katsoisi elokuvaa.

Venäjääkö avausraidan alkuvaiheessa puhutaan?
– Kyllä. Alussa on sointuihin piilotettu melodia, joka on suoraa jatkoa edellisen albumin lopetukselle. Halusin muhkean vallin särötettyjä 7-kielisiä kitaroita, joilla luodaan polymetrinen tuntu. Päällekkäin kulkee useita erilaisia jakoja. Sen jälkeen seuraa kevennys, jossa on runsaasti orkesteroituja kitaroita; ei mitään jammailua tässä. Tarina kertoo englanniksi kapteeni Drake Masonista, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä Under It All ja sen ensimmäinen luku on The Story of Light. Tämä luku luetaan levyllä venäjäksi, jonka valitsin sen vuoksi, että se tuntui sopivalta musiikin kanssa ja tunnelma välittyy sanojen dynamiikasta ja rytmistä. Vaikken kieltä osaakaan, venäjän artikulaatio sopi minusta kappaleeseen parhaiten.

Gravity Storm albumin keskivaiheilla on todella jykevä tapaus ja pääset iskemään kieliin oikein kunnolla.
– Tämä kappale alkoi yksittäisestä riffistä ja siitä tuli lopulta mainio kokemus. Minulla on tapana äänitellä riffejä ja ideoita iPhonella ja palaan kuuntelemaan niitä myöhemmin. Gravity Stormin riffi sijoittui best of -lokeroon ja rupesin laajentamaan sitä; loin rankan vaikutelman riffejä käyttäen. Alkuperäisessä ideassa oli venytys, joka antoi sille painoa ja mietin, voisiko venytyksiä olla lisääkin. Kuulija saattaa luulla, että teen ne vibrakammella, mutta kaikki on tehty sormivoimalla. Rankka ja vaikea urakka.

Gravity Stormin jyräävän soinnin taustalla taitavat olla samannimiset uudet mikit, jotka DiMarzio julkisti juuri haastattelun aikoihin. Entäpä kevyesti soiva Creamsicle Sunset?
– Sen alkuna oli nätin kuuloinen riffi. Ensin oli yksinkertainen kolmisointu, jonka käännöksillä laajensin tarinaa. Tavoitteena oli tuoda instrumentilla tunnelma, jonka sain katsoessani auringonlaskua Havaijilla; värit ovat erilaiset kuin missään muualla maailmassa. Creamsicle taas on amerikkalainen makea jäätelöannos, suosikkini. Puhtaan soundin kappaleeseen sain Eric Johnson Stratocasterilla ja Bandmaster-nupilla. Tavoitteenani oli jokaisen sävelen erottuminen selvästi, ihan kuin kaikilla olisi oma postinumero. Kitaraa voi koskettaa niin monin tavoin ja tulokset ovat erilaisia kosketuksen mukaan. Tässä kappaleessa loin erilaisia tonaliteetteja näppäilemällä sormilla, peukalolla ja plektralla; aivan pieniä eroja, jotka puhuttelevat eri tavoin ja luovat rikkaan maiseman.

Kuinka paljon kitaraa sinulla tyypillisesti oli yhdellä raidalla?
– No More Amsterdamissa on eniten tällä levyllä, siinä on 15…20 kitararaitaa. Läpi kappaleen kulkee akustinen, erityyppisiä kielisoittimia käy mukana vaikkapa vain yhden riffin ajan. Kappaleessa on akustista ja sähköistä 12-kielistä, banjoa, sitaria, cavakinoa, mandoliinia, Stratoa ja Les Paulia.

 

Luottolaitteet jo vuosien kokemuksella

Sinullahan on pitkä yhteistyön historia Ibanezin kitaroiden ja Carvinin vahvistimien kanssa. Näilläkö uusi levykin on tehty?
– Ehdottomasti. Olen sikäli onnekas, että nämä firmat toteuttavat unelmieni ideat. JEMin unelmoin 26 vuotta sitten ja Ibanez teki sen minulle. Olen luonut tyylini sen kitaran kanssa ja se sopii minulle täydellisesti. Sama juttu Carvin Legacy -vahvistimen kanssa.

Luulisi, että kaikki suuret valmistajat tyrkyttäisivät tuotteitaan käyttöösi.
– Alkuun kävikin näin, mutta JEM on tehty minun spek-sie-ni mukaan, kun taas muut valmistajat halusivat minun käyttävän heidän valmiita mallejaan. Olen kyllä kokeillut kaikkien suurien valmistajien kitaroita ja vahvistimia ja saatan käyttää niitä täydentämään kokonaisuutta, mutta magneetin tavoin Ibanez JEM ja Carvin vetävät puoleensa. Levystä puolet on tehty pääkitarallani nimeltään Evo ja parikymmentä prosenttia Flolla. Vahvistimena on Legacy noin 90 prosenttisesti, muillakin merkeillä on tehty tekstuureja.

Sinulla on tunnetusti tarkat korvat. Muutama vuosi sitten sinut nähtiin kuvissa käyttävän ruotsalaista intonaatiota parantavaa True Temperament -systeemiä. Vieläkö sinulla on sellainen?
– Kokeilen kaikenlaisia mahdollisuuksia ja pidän tuosta keksinnöstä, mutta joudun usein vaihtamaan kaulaa kitaraani ja True Temperamentin valmistaja ei voi jälkikäteen toimittaa nauhoja. Pystyn tosiaan kuulemaan asioita tarkemmin kuin useammat ja True Temperament auttoi vireisyyttä kaulan eri osissa ja vähensi säätämisen tarvetta.

 

Julkaisujohtaja Steve Vai

Olet levy-yhtiösi Favored Nationsin perustaja ja johtaja. Yhtiön artistikaartiin kuuluu koko joukko muusikoita, joista suuri osa kitaristeja. Millä perusteella nämä soittajat on valittu mukaan?
– En halua käydä läpi artistin kasvattamisen prosessia ja siksi valikoin soittajia, joilla on jo kirkas näkemys tekemisistään ja vakuuttava kyky toteuttaa se, Vai määrittelee.
– Mukana on artisteja, joilla on oma äänensä, jollaisten kanssa voisin kuvitella tekeväni yhteistyötä muutenkin. Yhtiö on hyvin palkitsevaa, koska nämä ovat todella loistavia soittajia.

Levymyynti on kovasti muuttunut pyörittäessäsi omaa yhtiötäsi.
– On todella vaikeaa saada levyjä kauppoihin, varsinkin instrumentaalisia, emmekä julkaise niitä kovin usein. Sen sijaan hyvänä puolena on digitaalisen musiikin levittämisen helppous, koska nyt näitä julkaisuja voi ostaa kaikkialle maailmaan, oikeuksien hallinta on helpompaa ja tuotto tulee suoraan yhtiölle. On hyväksyttävä se, että levymyynti vähenee, mutta silti nautin joka levyn tekemisestä.

Tässä vaiheessa Vai varoittaa, että aikaa on enää yhdelle kysymykselle, joten tiedustellaanpa, mitä kuuluu hänen mehiläispesilleen.
– Hieno harrastus, nautin mehiläisten kasvattamisesta paljon, hän naureskelee.
– Homma alkoi, jotta saisin pihani hedelmäpuut pölytettyä. Enimmillään minulla oli seitsemän pesää, tällä hetkellä vain kaksi. Kaupalliseen levitykseen ei hunajaa riitä.
 

Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2012. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffissä. 

Steve Vain pitkäaikaisen kiertuebändin kitaristia, Dave Weineria haastattelimme numeroon 1/2013 ja tuon haastattelun voit nyt lukea myös netistä tämän linkin kautta.

Premier Guitar -lehden ja Carvinin tuottamalle videokierrokselle Steve Vain Harmony Hut -kotistudioon pääset puolestaan tämän linkin kautta.  
 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

29.06.2016
|
Teksti: Timo Koskinen | Kuvat: Larry DiMarzio
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy