Kosketinsoittaja Vili Itäpellon soittoa on kuultu monenlaisissa kokoonpanoissa tyylilajeiltaan laidasta laitaan. Itäpelto on hionut työprosessiaan nopeuden filosofialla: tämä ei tarkoita nopeita tiluja vaan sitä, että työskentely on nopeaa ja intuitiivista – toki ne nopeat juoksutuksetkin irtoavat tarvittaessa.
Vaikka kosketinsoittaja ja freelance-muusikko Vili Itäpellon matkamittarissa on liki pari tuhatta keikkaa, koronavuodet ovat hänelläkin kuluneet pitkälti äänitysprojekteissa. Niiden myötä Itäpelto on ollut mukana 6–7 täyspitkällä levyllä, muutamalla ep:llä ja sinkulla sekä peli- ja mainosmusiikkiprojekteissa. Niissä hän on päässyt hyödyntämään tarkasti mietittyä työprosessiaan, jossa laadukasta jälkeä ja mielenkiintoisia kosketinraitoja syntyy eri projekteihin nopeasti.
– Oli kyseessä sitten oma proggis tai tilausjuttu, niin kiippariäänityksiin mulla on kaavamainen prosessi. Ensin juttelen tilaajan tai muun tahon kanssa biisistä ylipäätään: mikä siinä on stoori ja millaista fiilistä haetaan. Jos on olemassa laulumatskuja, sanoja tai jotain, niin niistä myös selviää paljon.
Tämän jälkeen Itäpelto kuuntelee biisin pari kertaa, merkitsee osiot ylös sessioon ja alkaa rakentaa kokonaisuutta.
– Se on sellainen palapeli, jossa isot linjat hahmottuu selkeästi. Niiden ympärille alkaa muodostua tehdessä ideoita. Yleensä lähden perkussiivista asioista liikkeelle, ja laitan kaikki ”pommit ja raiserit” kohdilleen.
Itse äänityksen ja tuotannon suhteen kaikki on mietitty mahdollisimman helpoksi.
– Haluan, että kaikki on nopeasti saatavilla ja muokattavissa, ja että tekeminen ei edellytä, että tarvitsee vaihtaa yhtään piuhaa mistään. Jopa itse suunnittelemani työpöydän räkkikulmat on säädetty niin, että näen kaikki knobit suoraan niiden yläpuolelta.
Hevimörkö ja pesunkestävä jazzari
Viime aikoina ulostulleista levyistä isoimpia ovat ollut Amorphis-kitaristi Esa Holopaisen Silver Lake -sooloprojektin, Children of Bodomin jatkeen Bodom After Midnightin sekä Laurenne/Louhimo-yhtyeen (Netta Laurenne ja Noora Louhimo) albumit.
– Lisäksi itselle tärkeimpänä on tietysti ollut oman musan bändi Smackbound, jossa olen myös sävellysroolissa. Sen kanssa ei olla vieläkään päästy keikkailemaan ollenkaan, mutta nyt kesällä olisi ekat festarit tulossa. Ensimmäisen levyn julkaisun jälkeen alettiin tekemään suoraan toista levyä.
Näiden raskaamman musiikin projektien lisäksi Itäpellolla on ollut työstössä myös instrumentaalista fuusiota ja progea, kuten Jukka Haaviston ja Markus Venehsalon sooloalbumit sekä sähköviulua hyödyntävän progressiivisen rockbändi Space Forestin julkaisu.
Mikään genre ei siis ole Itäpellolle vieras, mutta häntä itseäänkin huvittaa se, että hänestä on eri piireissä muodostunut profilitoinut vaikutelma.
– Toisille olen hevimörkö ja toisille pesunkestävä jazzari. Joillekin taas olen tuttu ja turvallinen piano-opettaja. Itse olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Jos musa kuulostaa hyvältä, niin se on sitä. Ihmiset haluaa aina laittaa tietynlaiseen lokeroon, mutta jos itse soittaisin vain vaikka heviä joka päivä, niin tulisin hulluksi, kun en pääsisi käyttämään koko potentiaalia. Muutenkin aistit pysyvät pinkeinä, kun tekee vähän kaikenlaista.
Itäpellon mukaan kosketinsoitinten roolin ja siihen liittyvien valintojen – kuten soundit, soittotapa ja niin edelleen – suhteen pitää elää projektin mukaan.
– Itselle on tärkein, että ensin yrittää löytää punaisen langan ja tarinan, mitä halutaan kertoa, ja miten sitä voi omalla soitolla tukea. Tärkeä juttu sekä studiossa että livenä on myös haistaa, missä kohdissa ylipäätään on tilaa kiippareille. Joskus paras ratkaisu dynamiikan kannalta voi olla ettei soita mitään.
Aina toki pitää olla tietoinen tyylilajin kontekstista ja yleissoundista. Itäpellon mielestä on usein myös virkistävää tuoda jostakin toisesta tyylilajista pari elementtiä mukaan.
– Monesti laitan tuottajalle ideoita, että miten olisi vaikka tällainen ja tällainen träkki. Joskus ne menevät läpi ja joskus roskikseen.
Itäpellon mukaan myös ihmismäinen ote on tärkeää. Musiikista on hyvä kuulua ihmisen jälki. Esimerkiksi äänittäessä Itäpelto kvantisoi soittoa hyvin vähän, ja itse asiassa nykyään hän äänittää kosketinraidat usein pelkkänä audiona. Soundit on hiottu jo ennen ottoa valmiiksi.
Myös arpeggiaattoria hän käyttää hyvin harvoin, paitsi joskus livetilanteessa, jos sormet loppuvat kesken, tai jos levyllä halutaan nimenomaan konemaista soundia.
– Kokonaisuus kuulostaa usein isommalta, jos kaikki ei mene ihan pelkässä gridissä. Mutta se ei tietenkään tarkoita, että pitäisi jättää huonoja juttuja sinne. Sitten vaan pitää ottaa lisää ottoja.
Yksi hyvä soundi voi olla tehokkain
Se lähestyykö Itäpelto kosketinraitoja pianon tai syntetisaattorin tai jonkun muun kosketinsoittimen suunnasta, riippuu biisistä ja vaatii usein myös kokeiluja.
– Tykkään kyllä pianosta ihan älyttömästi, mutta monesti bändiympäristössä se vie aika paljon kaistaa. Joskus saattaa käydä niin, että lähtee rakentamaan ideaa pianon varaan, mutta muiden elementtien kehittyessä se päätyykin lopulta mutelle, hän kertoo.
Miehen mukaan nykyään hän yrittää panostaa siihen, että biisissä olisi yksi selkeä soundi kuin että siinä olisi vain älyttömästi tekstuuria.
– Yksi hyvä soundi voi olla loppupeleissä paljon tehokkaampi kuin järkyttävä massa, jossa tapahtuu älyttömästi asioita – vaikka tykkäänkin hyvin yksityiskohtaisista asioista.
Hyvä esimerkki tästä voisi olla liidisoundi. Itäpelto muistuttaa, että liidisoundeissa filtteri parikymmentä hertsiä väärässä kohdassa voi olla kuin yö ja päivä, ja määrittää, onko soundi liian ohut tai liian tumma ja muriseeko tai kirkuuko se sopivasti.
– Tykkään liidisoundeissakin ekspressiivisyydestä ja siitä, että ne toimivat isolta alueelta. Jos liidisoundi on hyvin rakennettu, se ei usein tarvitse muuta layeria sekaan kantaakseen biisiä.
Itäpellolle on vuosien mittaan kertynyt usean soundin peruspankki, josta löytyy valikoimaa lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Hän pyrkii saamaan aina eloa etenkin synasoundeihin ja tekee niitä mielellään sen takia mahdollisimman paljon analogisoittimilla. Tähän myös kulminoituu hänen nopeuteen pohjautuva työskentelytapansa.
– Kiippareissa käyttöliittymä on tärkein. Tykkään knobeista ja siitä, että kaikki on nopeasti saatavilla. Siitä ei tule mitään, jos joutuu seikkailemaan menuvalikoissa.
– Oma studioni on rakennettu niin, että yhtä nappia vaihtamalla voin vetää laitteet efektiluupin kautta. Hardis-efekteissäkin mulla on suoraan kaikki nupit olemassa. Kaikki on mietitty vain nopeuden kannalta siten, että voi kuunnella intuitiota, eikä aikaa mene turhaan nysväämiseen.
Soittimissa Itäpellolla on ”pyhä kolminaisuuden torni”, jolla hän tekee arviolta neljä viidesosaa synasoundeistaan. Siihen kuuluu Sequentialin Prophet REV2 ja OB-6 sekä Behringerin Poly D. Lisäksi hän käyttää jonkin verran myös esimerkiksi Moogin Slim Phattya.
Yksi esimerkki pitkälle viedystä soundisuunnittelusta on myös ”täyttösoundit”. Esimerkiksi Prophetilla Itäpelto on tehnyt patchin, jota hän käytti muuan muassa Esa Holopaisen soololevyllä melkein joka biisissä.
– Siinä on semmosta sopivasti pientä kellomaista kilahdusta, mutta se toimii myös pädinä. Pienillä muutoksilla kyseinen soundi saa joko attackia tai sitten se voi olla iso massa.
Omaa tonttia vai valmista muottia
Studiossa muiden soundien kuin analogisynasoundien kanssa Itäpelto käyttää pääasiassa plugareita. Tärkeimpinä käytössä ovat Omnisphere, Keyscape, Nativen Komplete Ultimate sekä Eastwestin orkesteriplugarit.
– Tietysti löytyy hardware-juttuja, kuten Rolandin klassikko JV-1080. En ole pystynyt luopumaan siitä, vaikka välillä olen miettinyt, onko se hyvä laite. Orchestra hit on pakko olla sieltä. Etenkin tietysti kun tein Bodomia, niin JV-1080 oli pakko kaivella naftaliinista.
Tähän yhteen Children of Bodomin tavaramerkkisoundeista ja Bodom After Midnightissa soittamiseen kiteytyy myös laajempikin freelance-muusikkouden peruskysymys: kuinka paljon toteuttaa soittajana olemassa olevaa muottia ja kuinka paljon tuoda omaa roolia ja näkökulmaa esiin.
Children of Bodomin historian ja Janne Wirmanin tunnistettavan kiipparimaailman pohjalta Itäpelto huomasi, että etenkin keikoilla vanhojen Bodomin biisien kanssa tietyt klassikkosoundit sekä riffit ja melodiat oli syytä soittaa mielellään aika tarkasti samalla tavalla kuin ne ovat olleet levyilläkin.
– Sitten samalla kuitenkin aina kuulostaa mieluummin itseltään. Se, miten nuo kaksi maailmaa saa yhdistettyä, voi olla silloin tällöin aika kinkkistä. Voi olla paljon helpompaa lähteä puhtaaseen pöytään ja tehdä kaikki itse.
Bodom After Midnightin studioäänityksissä Itäpelto keskusteli paljon kitaristi Alexi Laihon kanssa uusien biisien kiippariosuuksista ja siitä, kuinka paljon niiden pitää kuulostaa alkuperäiseltä Children of Bodomilta. Lopputuloksena oli joitakin elementtejä vanhasta mutta myös uusia ideoita, joille Laiho oli avoin.
– Kyllä jotkut kohdat Allu oli miettinyt tosi tarkkaan, että tähän ja tähän tulisi tällainen soundi ja jopa tosi spesifisti että vaikkapa tällaisella käännöksellä soitettuna. Soundimaailman puolesta hän kuitenkin oli hyvin innoissaan, kun annoin ideoita.
Virheet kuuluvat elämään ja musiikkiin
Livekeikoilla Itäpellon kosketinkioski hieman vaihtelee. Perusrunkona hänellä toimii Yamahan MODX sekä Prophet ulkoisilla efekteillä maustettuna. Tämä on miehen mukaan hyvä voimaduo. Yamahaankin hänellä on satoja omiin tarpeisiin muokattuja soundeja, ja niitäkin on tärkeää päästä konrolloimaan livenä.
– Vähintään filtterin cutoff pitää olla näppien tuntumassa ja ehkä joku yllätyspädi tai muuta kilkettä taustalle. Kun näitä on tehnyt itselle valmiiksi, niin niillä kelpaa soitella.
Eri soittimissa Itäpeltoa viehättävät myös niiden ominaiskaraktäärit.
– Jokaisen soittimen olen ostanut, koska olen rakastunut soundiin. Siitä syystä hyvin harvoin myyn soittimia pois. Kaikkia kiippareita käytän aktiivisesti.
Soundisuunnittelu vaihtelee tietysti myös tyylilajien suhteen. Esimerkiksi jazzissa soundeissakin on tarkoitus hakea enemmän livefiilistä. Näissä tapauksissa Itäpellolla on erityisesti käytössä patchit, joita voi lennossa muokata haluamallaan tavalla.
– Hevi- tai poppituotannossa on enemmän tietysti sitä, että biisi tehdään studiossa biisin ehdoilla miettimättä livetoteutusta. Jos tarvitsee mielettömän soundipinon, sellainen voidaan sinne myös laittaa. Livenä joutuu tällaisen kanssa pohtimaan, miten se lavalla tehdään. Nykypäivänä on tietysti kaikenlaisia taustanauhoja apuna, mutta itse en ole niiden suurin fani. Monesti ne vähän haittaavat luonnollista liven tuntua.
Itäpelto muistuttaa, että monet hauskat jutut tulevatkin livesoitossa mokien kautta.
– On virkistävää itsekin katsella livekeikkaa, jossa jengi mokailee. Se kuuluu touhuun, ja siitä tulee myös se inhimillinen fiilis. Yleisökin näkee, että nuo tekevät virheitä elämässä. Koko porukka voi nauraa mukana, vaikka itseä tietysti hävettäisikin. Virheitä ei pidä pelätä.
Vuosien varrella miehelle on sattunut kaikenlaista. Esimerkiksi rakenteiden vaihtelut ja ”yllätyssoolot” ovat tyypillisiä kämmäilytilanteita.
Ja tietenkin ylipäätään tempojen eläminen on asia, jotka vaikuttavat livesoittoon paljonkin.
– Joskus saattaa olla livenä kisatempoja biiseissä. Sekin on kyllä välillä ihan siistiä, että jos on fiilis että nyt pusketaan, niin sitten pusketaan. Mutta jos on teknistä tavaraa, niin muutaman bpm:n heitto voi tuntua yllättävän isolta.
Itäpelto kertoo, että etenkin freelancerina, kun säännöllisesti pääsee keikoille uusien tyyppien kanssa, voi vastaan tulla kaikenlaisia yllätyksiä. Esimerkiksi kerran Itäpelto ei ollut tavannut kanssasoittajiaan aikaisemmin, vaan saanut biisilistan mailiin ja ottanut materiaalin itsekseen haltuun. Kesken keikan laulaja-kitaristi heitti yleisöön, että ”nyt tulee tämmöinen yksi biisi, katsotaan tietääkö pojat missä mennään”.
– Kun kappale lähti käyntiin, en ollut ikinä kuullutkaan koko biisiä. Kysyin kitaristilta vieressä, mikä zipale. Hän huusi korvaan soinnut. Jossain vaiheessa hän tuli huutamaan uudestaan, että seuraavaksi tulee kiipparimelodia, joka menee kutakuinkin näin: (Itäpelto imitoi kitaristin korkeaa ujellusta.)
– Mutta live on live. Tuollaiset on ihan hauskoja tilanteita, kun on päässyt alkujärkytyksestä ohi. Sellaiset myös yhdistää porukkaa hyvin.
Hevari, joka hymyili liikaa
Monessa kokoonpanossa soittavana ja soittaneena Itäpelto kertoo, että joustavuus on ydinasia bändin yhteentoimivuuden kannalta.
Suurimmat ongelmat syntyvät hänen mukaansa siitä, jos egot alkavat jyskyttää liikaa.
– Kyse on siitä, miten ihmiset tulevat muutenkin toimeen keskenään. Kuuntelu on kaiken A ja O. Asioista pitää pystyä puhumaan, eikä saa olla tabuja. Muuten jotkut asiat jäävät helposti hiertämään. Freelance-työssä olen myös huomannut, että tärkeintä ei ole se kuka on kovin soittaja. Kemioiden pitää kohdata jollain tasolla.
– Ihmisenä olen itse sellainen, että pystyn tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Se on aikalailla elinehto, että pystyy tekemään tällaista freelance-hommaa. Oman paikan löytäminen porukassa ei ole aina yksinkertaista, mutta vuosien mittaan se on käynyt huomattavasti helpommaksi.
Muusikkona Itäpelto pyrkii siihen, että oma hyvä fiilis tarttuisi lavalla muihin soittajiin ja yleisöön. Myös lavan ulkopuolella on hänen mielestään tärkeää yrittää tsempata muita ja luoda hyvää yhteishenkeä.
– Mikä on sinänsä hauskaa, sillä joskus jossain Hesarin jutussa irvailtiin, että olin hymyillyt liikaa hevikeikalla. Ne, jotka meikäläisen tuntee, tietävät että hymyilen muutenkin koko ajan.
Musiikin fiilis on välittyy välillä myös tavoilla, jotka yllättävät tai pysäyttävät muusikon itsensäkin. Näin on käyny myös Itäpellolle.
Muutamia vuosia sitten Itäpelto improvisoi kirkossa pianolla Sen jälkeen eräs pariskunta tuli juttelemaan. He olivat pari päivää aikaisemmin saaneet esikoislapsensa, joka oli joutunut suoraan hengityskoneeseen. He olivat valvoneet sairaalassa, kunnes lääkäri tuli sanomaan, että ”pitäisköhän teidän käydä välillä kotona nukkumassa”. Matkalla kotiin he olivat päätyneet kirkkoon ja kuunnelleet Itäpellon soittoa.
– He sanoivat, että biisi mitä siinä kohtaa soitin, antoi tunteen, että kyllä tästä selvitään ja kaikki menee hyvin – aivan kuin olisi tullut yhteys johonkin korkeampaan voimaan. Se oli kieltämättä pysäyttävää ja sai ajattelemaan paljon omaa tekemistä musiikin saralla. Musiikilla on valtava voima. Koskaan ei voi tietää mitä jokin biisi voi merkitä kuulijalle tietyssä hetkessä. Siksi pyrin aina soittaessa antamaan kaikkeni ja olemaan tilanteessa niin paljon läsnä kuin mahdollista.
Opetuksessa muiden oma soundi esiin
Vili Itäpelto myös opettaa pianonsoittoa, teoriaa ja säveltämistä yksityisesti sekä erilaisissa oppilaitoksissa.
Ennen koronaa Itäpellolla oli kymmenkunta omaa oppilasta, mutta korona-aikana määrä kasvoi ja korona-ajasta opettaminen pelasti paljon.
Myös piano-opettamisessa Itäpelto uskoo samaan helppouden ja nopeuden filosofiaan kuin muussakin työskentelyssään.
– Suurin kynnyskysymys treenaako joku vai ei, on että tuleeko soittimeen tartuttua. Jos soitin on saman tien ulottuvilla, niin silloin sitä tulee soitettua. Idea koko omaan työskentelyprosessiinkin on lähtenyt tästä.
Itäpellolla on kaikenlaisia oppilaita, niin täysin vasta-alkajia kuin toisaalta ammattilaisia, jotka haluavat jotain ”lääkettä” tiettyyn erityiseen osa-alueeseen.
– Kaikki tehdään musiikin kautta, soivan musiikin kautta ja tekeminen edellä. Jos oppilasta ei inspiroi nuottiviivastolla tapahtuvat asiat, ne ehtii käydä myöhemminkin läpi.
– Myös pidemmälle oleville tyypeille yritän antaa enemmänkin työkaluja oman soundin etsimiseen kuin pakottaa heitä soittamaan samalla lailla kuin minä. Vähiten haluan, että joku kuulostaa mun soitolta. Oma soundi pitää aina kaivaa esiin. Se on arvokkainta kaikkien kannalta.
Rahan liikkeet ja sopimusasiat tärkeitä ymmärtää
Vili Itäpelto on pitänyt myös kurssin musiikkialan yrittäjyydestä ja luennoinut aiheesta esimerkiksi Metropolia-ammattikorkeakoulussa.
Kaikki sai alkunsa, kun mies vastasi taannoin eräässä musiikin opiskelijoiden Facebook-ryhmässä kysymykseen toiminimellä toimimisesta.
Perusteellisen vastauksen jälkeen ryhmässä heitettiin idea, että Itäpellon kannattaisi pitää kurssi aiheesta. Itäpelto toteutti idean saman tien. Sittemmin hän on luennoinut musiikki-alan yrittäjyydestä myös esimerkiksi Metropolia-ammattikorkeakoulussa.
Monimutkaisesta aiheesta Itäpelto nostaa kaksi tärkeää asiaa.
– Perusymmärrys siitä, miten raha liikkuu, olisi hyvä olla olemassa. Ja toinen tärkeä asia erityisesti muusikon kannalta on sopimusasiat. Ne olisi mielettömän tärkeitä ottaa haltuun.
Itäpellolla on itselläkin kokemusta siitä, miten varsinkin uran alkuaikoina tarjolle tuli melko karujakin sopimusehdotuksia.
– Kyllä ihmisiä käytetään hyväksi aika paljon, jos ei tiedä mihin nimensä pistää alle. Onneksi pahimmat sudenkuopat on oppinut välttämään. On ollut paljon hyviä tyyppejä, joilta on pystynyt kysymään neuvoja. Tietysti on niitäkin, jotka haluaisi koulia nuoria hyvässä ja pahassa.
– Mutta musiikkibisneksessä on ollut hieno nähdä, että aina tulee nuori sukupolvi. Niille täytyy antaa mahdollisuus tehdä ja kehittyä. Siinä voi olla itse mukana tai sitten jumittaa omassa kuplassa ja dumata kaiken.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
