Tunnemme Johnny Winterin hyvin hänen levyjensä kautta, niitähän ehti ilmestyä miehen eläessä mainio nivaska sekä studiossa että keikalla äänitettyinä. Henkilönä Winter sen sijaan on ollut arvoituksellisempi – hän ei tyrkyttänyt itseään julkisuuteen monien muusikkokollegoidensa tavoin.
Niinpä Mary Lou Sullivanin vihdoin suomennettu kirja paljastaa miehen elämästä, urasta ja levytyksistä monia yllätyksiä. Sullivan paneutui kirjoitustyöhönsä perusteellisesti ja haastatteli usean vuoden aikana sekä Winteriä että monia hänen soittokavereitaan ja ystäviä, jotka kaunistelematta kertoivat pitkän uran kohokohdista, arjesta ja ankeistakin ajoista.
Winter kuului siihen soittajien polveen, joka rakensi uran soittamalla valtavan määrän keikkoja – toisinaan tuntitolkulla ja joka päivä – ja välillä käytiin studiossa levynteossa. Monien aikalaistensa tavoin Winter ja hänen bändinsä repsahtivat huumeisiin ja ensimmäinen comeback vieroituksen jälkeen oli jo vuonna 1973, vasta muutaman oman albumin julkaisun jälkeen.
Myöhemminkin Winter taisteli usein addiktioitaan vastaan ja häntä pidettiin pitkällä metadonihoidolla, jolla oli vaikutuksensa sekä elämisen että soittamisen laatuun. Kun nämä asiat kerrotaan kirjassa ja Winter itsekin lausuu mielipiteensä levytyksistään, pystyy paremmin ymmärtämään, miksi albumit eivät aina olleetkaan sellaisia rankan intensiivisiä pläjäyksiä, joihin mies parhaimmillaan pystyi.
Kirjan nimestä huolimatta Winter ei osoittaudu rettelöijäksi ja riitapukariksi, vaan hyvinkin rennoksi ja ystävälliseksi mieheksi, joka kehuu auliisti soittokumppaneitaan ja ystäviään. Ymmärrystä riittää jopa managereita kohtaan, kun taas Sullivan ryöpyttää näitä moneen kertaan artistin loppuun polttamisesta, rahojen hukkaamisesta kummallisiin tarkoituksiin sekä lääkitysten jatkamisesta vuodesta toiseen. Managerit yrittivät ohjata Winterin musiikkiakin rockiiin ja kaupallisempaan suuntaan, vaikka mies itse vain palavasti halusi soittaa bluesia.
Teoksen suomenkielisestä versioista vastaa pienkustantamo Aviador. Teoksen alkuperäisversiossa kuvia oli enemmänkin kuin suomennokseen mahtui. Onneksi pois jääneitä kuvia voi käydä katsomassa kirjan kotisivulla. Olisi ollut hienoa, jos Winterin diskografiaa olisi kirjailijan luvalla päivitetty suomalaiseen laitokseen. Alkuperäisen ilmestymisen (2009) jälkeenhän varteenotettavia albumijulkaisuja tuli muutama.
Suomalaisia kiinnostaa lisäksi, onko Winterin vierailuja maassamme mainittu kirjassa. Ei ole, mutta mutenkin keikat Euroopassa saavat vain mainintoja. Kuvitukseen kuitenkin mahtuu pari Suomessa otettua keikkakuvaa. Niitä olisi kiva nähdä jossakin lisää.
Kirja on laadittu elämäkerraksi, eikä siinä juurikaan mainita Winterin soittimistoa ja vahvistimia tai analysoida hänen soittamisensa tekniikkaa. Edellisiin voi tutustua muualla, ja soittamiseen taas voi perehtyä samalla tavoin kuin Winter itsekin teki: kuuntelemalla levytyksiä. Siihen tämä kirja antaa oivat suositukset.
Mary Lou Sullivan: Rankkaa menoa - Johnny Winterin villi ja vaarallinen elämä (Raisin’ Cain – The Wild and Raucous Story of Johnny Winter), Aviador Kustannus (2015).
