Nayteikkuna

We Are Coming To Let’s Go – Fab Fourin tarina

Klassinen tarina. Maailmalta turpaan saanut ja erilaiseksi itsensä kokeva kitaristi haluaa perustaa bändin käsitelläkseen sisällään vellovia eksistentiaalisia kysymyksiä. Muut tyypit löytyvät samasta asuntolasta.

Neljä erilaista persoonaa ja polttoaineena puhdasta intohimoa. Kitaristi säveltää ja on bändin herkkäsielu. Laulaja sanoittaa ja on kova jätkä, joka joutuu ongelmiin. Basisti on ekstrovertti, joka hoitelee median verbaaliudellaan. Rumpali on se erakko, jolla on räjähtävä luonne. Bändi nousee suosioon, valloittaa Euroopan tehden lukuisia menestyskiertueita.
Kahdeksan vuoden jälkeen nelikko on ajettu loppuun. Kymmenkunta albumia ja kaksi dokumenttielokuvaa jäävät todistusaineistoksi vuosista. Syitä hajoamiseen on monia.

Loppua siivittää kitaristin itsetuhoisuus ja loppuun palaminen. Laulajalla on alkoholiongelma ja basisti aikoo suunnata politiikkaan. Rumpalillakin on omat ihmissuhdesotkunsa. Huonona päivänä miehet eivät enää siedä toisiaan. Kitaristilla on jo oma sivuprojektinsa ja ajatus vetäytyä kokonaan musabisneksestä.

Tätä kaikkea ja paljon enemmän kertoo kirja Pertti Kurikan Nimipäivistä.
Tarina jaksottuu bändin neljän jäsenen vuoropuheluun, Pertti Kurikan pitämään päiväkirjaan ja Pekka Elomaan paljon puhuviin valokuviin. Nuo kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja tekevät tästä kirjasta jo julkaisemisen arvoisen.
Vuoropuhelut ovat silti kirjan pihvi. Hersyviä hetkiä on vaikka kuinka ja jokainen tykittää ilman filttereitä. Välillä tapellaan, välillä syleillään. Pohditaan menestyksen hintaa, naisasioita ja faneja – siis kaikkea, mikä menestyvän bändin ympärillä pyörii.

Päiväkirjassa sukelletaan syvemmälle. Kurikka – joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa – on bändin perustaja ja sielu. Hän kuvailee maailmaa ja tilittää koruttomaan tyyliinsä tapahtumia arjesta ja kiertueilta – kuten mitä oikein tapahtui Euroviisujen aikana. Näin pari päivää finaaliesiintymisen jälkeen, vielä Wienissä.

Lauantai 24.5.
”Kävimme syömässä.
Näin kyltin lentävästä rotasta. Samanlainen muoto kuin linnulla.
Tulimme hotelliin chillaamaan. Menemme katsomaan Euroviisulaulukilpailun finaalia. Ruotsi tai joku maa ehkä voittaa.
Kiitos tästä viikosta. Oli hyvä viikko ja kaikkea hauskaa kivaa olemme tehneet Wienissä.
Viro ehkä Voittaa.
Pertin munat kutittaa. Käyn vessassa.
Kiitos tästäkin päivästä.
Kaikki meni hyvin Mitä nyt pientä hölmöilyä tein.
Minä en vihaa Sami Helle ja Kari viha Sami Helle.
Ei saa ruoka.
Kiitos, että matka meni hyvin.”

Tämä kirja naurattaa ja itkettää, koskettaa. Enimmäkseen fiilis on katossa. Hyviä hetkiä on sivu toisensa jälkeen ja toimittaja Jouni K. Kemppainen on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Itsensä hän jättää taka-alalle. Päähenkilöt ovat vahvasti iholla.
Taka-alalla on myös bändin viides jäsen, tuottaja ja kehitysvammaohjaaja Kalle Pajamaa, jota ilman PKN ei olisi syntynyt. Olisi ollut kiinnostava kuulla hänenkin ajatuksiaan ja osuutta keskusteluihin. Ehkä se on sittenkin jo eri kirjan aihe.

Tämä kirja on must jokaiselle bändityypille, sillä kirja näyttää kaunistelematta millaista rockbändin touhu on (tunnistat sieltä itsesi). Riemukkaita hetkiä on takuulla luvassa myös kaikille, jotka osaavat nauraa elämälle.


Pekka Elomaa, Jouni K. Kemppainen: "We Are Coming To Let’s Go", Teos (2017)

Tsekkaa myös loistavan Tokasikajuttu-elokuvan arvio tältä sivustolta.

 

 

13.10.2017
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy