Aguilar AG 700 – ultrakevyt voimalaitos

|
Image

Uutuusvahvistin tarjoaa 700 watin verran puhdasta bassosoundia, mutta painaa vain hieman yli kaksi kiloa.

 

Vuosikymmenen alussa julkaistu Aguilar AG 500 oli amerikkalaisfirman monipuolisin bassonuppi. Kitaravahvistimista tutulla logiikalla sen ykköskanava oli kokonaan puhtaita soundeja varten, kun taas kakkoskanava tarjosi myös särösoundeja. Lisäksi mallin efektilenkin saattoi kätevästi kytkimellä vaihtaa rinnankytkennästä sarjamuotoon.

Viimeaikoina kitaramaailma on siirtynyt kovaa kyytiä monimutkaisista vahvistimista yksikanavaisiin ratkaisuihin, joiden eteen laitetaan runsaasti varusteltu pedaalilauta eri soundivaihtoehtoja varten. Jälleen tulevat basistit perässä ja tällä kerralla Aguilar vastaa muuttuneisiin tarpeisiin uudella, yksikanavaisella AG 700 -nupillaan.

 

Yllin kyllin headroomia

Aguilar AG 700:n etuvahvistin perustuu edeltäjänsä ykköskanavaan. Transistorietusen speksejä on parannettu niin, että AG 700 tarjoaa jopa vanhaa 500-mallia enemmän puhdasta headroomia.

Kanavan arkkitehtuuri on pysynyt samana – gain-säätimen lisäksi on tarjolla nelikaistainen EQ kiinteillä taajuuksilla, sekä lisäksi erilliset Deep- ja Bright-boostit.

Aguilar-nupin efektilenkki on kiinteästi sarjakytkennässä. Return-jakin signaalia vahvistetaan kuudella desibelillä, minkä ansiosta ulkoisen efektipedaalin mahdollisesti hieman heikompi lähtötaso ei vaikuta negatiivisesti kokonaissoundiin.

Kuten Aguilar-nupeilla yleisesti, myös AG 700:n laadukas DI-lähtö löytyy uutuusnupin etupaneelista. Maakytkimen lisäksi XLR-lähtöä varten on vielä Pre/Post-kytkin, jolla voi valita suoran ja EQ-osaston läpi ajetun signaalin välillä.

Aguilarille tyypillinen on myös etupaneelista löytyvä mykistyskytkin soittimenvaihtoja ja virittämistä varten. Mute-kytkin vaikuttaa sekä kaiutin- että DI-lähtöön.

Bassovahvistimen takapaneeliin on sijoitettu kaksi kaiutinlähtöä (Speakon), sekä jakkilähtö viritysmittarille.

Nimensä mukaisesti AG 700:n D-luokan päätevahvistin tarjoaa 700 wattia 2,67 [sic] tai neljään ohmiin, tai vaihtoehtoisesti 350 wattia kahdeksan ohmiseen kaiutinkaappiin. Kaksi automaattisesti säätyvää ja suhteellisen hiljaista tuuletinta pitävät nupin turvallisessa lämpötilassa. Koko paketin paino on vaivaiset 2,2 kiloa – siis vain puolet tavallisen Jazz-basson painosta!

 

Laadukas itärannikon soundi

Tone Hammer 500 ja AG 700 ovat kumpikin kätevänkokoisia ja ultrakevyitä voimanpesiä, joissa on efektilenkit ja DI-lähdöt. Ratkaisevat erot löytyvät vahvistuksen puhtaudessa ja taajuuskorjaimien toiminnassa. 

Tone Hammer on tehty säröytymään luontevasti ja Drive-säädön takaa löytyy huomattavan laaja kirjo puhtaita ja rosoisia soundeja. AG 700 taas on tarkoitettu tuottamaan vain ja ainoastaan puhtaita soundeja, ja jos muuta kaivataan, niin siihen tarkoitukseen kaivetaan sitten pedaalit esiin.

Uutuusnupin EQ-osasto taas on huomattavasti Tone Hammerin tarjontaa monipuolisempaa. Tone Hammer 500:ssa on kuin onkin erittäin toimiva kolmialueinen taajuuskorjain puoliparametrisellä keskialueella, mutta AG 700 tarjoaa silti enemmän liikumavaraa nelialueisella EQ:lla ja kahdella lisäboostilla.

Aguilar AG 700 -bassonupin soundia voisi kuvailla sanoilla ”itärannikon meininki”. Uutuusnupin sointi todella pysyy koko skaalassa puhtaana perussoundin ollessa lämmin mutta selkeä ja siisti muttei tylsä. Diskantin luonne on kimmeltävän hohtava, vaikka Bright-kytkimellä ja tweeter-kaapilla saa tarvittaessa myös purevuutta kuvaan. Tarjolla on myös runsaasti dynamiikka.

Aguilar AG 700:ssa ei ole liian leimaava ominaissoundi, joka peittäisi eri bassomallien keskinäiset soundierot, vaan jokaisen soittimen karakteeri pysyy mallikkaasti ehjänä. Myös mikitetty kontrabassoni tuli Aguilarin kanssa erittäin hyvin toimeen. Suosittelen!

 

Aguilar AG 700

D-luokan bassonuppi
 
• 700 W tehoa (8 Ohm)
• yksikanavainen transistorietuaste
• nelialueinen EQ
• Deep- ja Bright-kytkimet
• sarjakytkeinen efektilenkki
• balansoitu XLR-lähtö
• kaksi Speakon-kaappilähtöä
• jakkilähtö viritysmittarille
• paino: 2,2 kg
• hintaluokka 1000 euroa
 

Lisätiedot: Soundtools

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.