Nayteikkuna

Boss SY-1 – kytke ja käytä syntikka-soundeja kitaralla

Monet kitaristit ovat aina olleet kateellisia syntetisaattorien soittajille, jotka koskettimistoillaan ovat pystyneet loihtimaan mitä mystisempiä soundimaailmoja ja äänikuvastoja, joihin sähkökitara ei mitenkään taivu. 

 

Yllä oleva toteamus ei tietenkään täysin pidä paikkaansa. Onhan jo vuosikymmenien ajan ollut koko joukko pedaaleja, joilla sähkökitaran soundia voi muokata syntetisaattorimaiseksi. Esimerkkinä vaikkapa Electro-Harmonixin Micro Synthesizer 70-luvun lopulta alkaen. Tai erikoistuneita kitarasyntetisaattoreita kuten Synthaxe, Ibanez IMG2010, Roland/FujiGen GR-500 ja GR-300. Eikä sovi unohtaa kitaraan liitettäviä Rolandin heksafonisia mikkejä GK-sarjasta, jotka muuntavat kitaran kielien värähtelyn MIDI-signaaliksi soundimoduuleja varten. Joillakin valmistajilla heksafoninen mikki on ollut jopa valmiiksi asennettuna muutamiin kitaramalleihin.

Mutta kuitenkin. Monet noista ovat olleet turkasen kalliita, signaalin muuntamisessa on ollut tarkkuus- ja viiveongelmia, ylimääräisen mikin kiinnittäminen kitaraan ei ole kiinnostanut ja sitoutuminen ylimääräisen moduulikaluston hankkimiseen on ollut paljon vaadittu.

Digitaaliteknologian kehitys on tullut avuksi tässäkin: sähkökitaran heikko signaalikin pystytään nykyisin ilman erillisiä lisukkeita liki viiveettömästi analysoimaan ja käyttämään täysin toisenlaisen soundin liipaisijaksi, ja tämä toiminto on mahdollinen jopa polyfonisena.

Tästä vahvan esimerkin antoi Rolandin nelisen vuotta sitten julkistama syntetisaattoripedaali Boss SY-300, johon sähkökitara kytkettiin suoraan tavallisella kitarajohdolla. Laite testattiin Riffissä 3/15.

Pari vuotta sitten esittelimme Electro-Harmonixilta Synth9:n (Riffi 3/17), joka samanlaisella periaatteella toimien mallinsi valikoimaa klassisia syntetisaattorisoundeja. Ja tänä vuonna multilaite Mooer GE-300 (Riffi 4/19) tarjoili monien ominaisuuksiensa joukossa oskillattorien toimintaa digitaalisesti jäljitteleviä syntikkasovelluksia.

Nyt kokeiltavana on Bossin pedaali SY-1, jonka voisi ajatella edellä mainitun SY-300:n pikkuveljeksi, mitä se kokonsa vuoksi onkin. Neljässä vuodessa teknologia on kuitenkin edistynyt siten, että kompaktiin tilaan saadaan mahtumaan paljon sisältöä, soundit ovat täsmällisempiä ja prosessointi on tehokkaampaa. Mutta ennen kaikkea: siinä missä SY-300 kannusti käyttäjää ohjelmoimaan soundit itse, SY-1 on kytke-ja-käytä-pedaali, jossa ei ole muistipaikkoja.

 

Pedaalien joukkoon mukaan

SY-1 on rakennettu samanlaiseen metallikoteloon kuin muutkin Bossit, joten se mahtuu pedaalilautaan muiden joukkoon helposti, ottaa samaa yhdeksän voltin tasavirtaa kuten useimmat pedaalit ja toimii jopa paristolla, joskin valmistajan arvio kolmen tunnin käyttöiästä yhdelle paristolle suorastaan velvoittaa käyttämään virtalähdettä. Kohta lisää siitä, miten laite kannattaa muihin nähden sijoittaa ja miksi kotelossa on liitäntäreikiä enemmän kuin Bosseissa yleensä.

 

 

Kuten muissakin Bosseissa, poljettava kytkin on iso ja säätimet varsin pieniä. Tässä tapauksessa oikeanpuoleisin valitsin määrää jonkin 11:stä erilaisesta soundiryhmästä, sen viereinen vielä tarkemmin yhden ryhmään kuuluvista 11:stä variaatiosta. Kaikkein vasemmanpuoleisin säädin on oikeastaan kaksi sisäkkäistä, joista yksi säätää syntikaksi käsitellyn soundin lähtövolyymin, toinen käsittelemättämän soundin miksauksen sen oheen. Tämän lisäksi puhdas kitarasoundi voidaan lähettää send-liitännästä vaikkapa toiseen vahvistimeen tai siitä lähtien voidaan rakentaa pieni efektilooppi, joka otetaan takaisin SY-1:n toisella puolella olevaan return-liitäntään.

Syntikkasoundit ovat sen verran väkevää laatua, että mieluusti niiden oheen miksaakin hiukkasen puhdasta kitaraa. Soundien jatkoksi ei juurikaan kannata lisäefektointia harrastaa, mutta mainittuun efektilooppiin voi kevyelti lisäillä tilan tuntua luovaa kaikua sekä viivettä. SY-1:n paikka muiden pedaalien sarjassa on siten jonon alussa.

Mainitsematta on vielä sisäkkäinen säädinpari tone/rate sekä depth. Nämä ovat syntikkasoundien hienosäätöä varten, ja pienilläkin liikahduksilla on tuntuva vaikutus soundiin. Vanhan ajan syntikkaväellä oli tyypillisesti toinen käsi koskettimistolla ja toinen samanaikaisesti pyöritteli säätimiä, painoi kytkimiä ja muokkasi soundeja koko ajan.

Koska kitaran soittamiseen tarvitaan molemmat kädet ja SY-1 on jonkin matkan päässä lattialla, ei soundien reaaliaikainen manuaalinen muokkaaminen onnistu. Tästä syystä yksi kotelon reikä onkin liitäntä ekspressio-pedaalille, joka voi olla Bossin oma EV-30 tai vanhempikin malli tai muiden valmistajien vastaava. Sellaista ei nyt tässä testissä ollut, mutta SY-1:n omistajalle tällainen käyttöä huomattavasti elävöittävä lisävaruste on tarpeellinen. Säätimiin on useasti ohjelmoitu syntikkafilttereille ominaisia rajataajuuksia ja näiden löytäminen ja hyödyntäminen toimii parhaiten kuuntelemalla soittoa samaan aikaan kun säätäminen tapahtuu. 

Pedaalin iso käyttökytkin tarjoaa yhden lisäominaisuuden: pitämällä sitä painettuna voidaan pysäyttää sen hetken ääni soimaan, kunnes kytkin vapautetaan.

Soundien vaihtamiseen liittyy pieni vaiva livetilanteessa. Muistipaikkoja ei siis ole ja jokainen soundi on siksi otettava käyttöön pyörittämällä kahta säädintä ja vielä lisäasetukset toisista säätimistä. Nopeastihan tämän tekee, mutta saman biisin aikana ei soittoa välillä keskeyttämättä voi käyttää kuin yhtä soundia. Ja soundin vaihtaminen merkitsee kumartumista pedaalin luo biisien aikana tai niiden välillä. Kuitenkin voi tulla tilanteita, joissa mieluusti samassa biisissä olisi enemmän kuin yksi syntikkaerikoisuus mukana.

 

Valinnanvaraa on

Kuten mainittua, soundeja on peräti 11 × 11 = 121 ja ne ovat vieläpä kaikki selvästi keskenään erilaisia. Ihan tarkkaan ottaen, kaksi 11:n ryhmää sisältää tehosteääniä ja yksi urkuääniä, eivätkä nämä siten varsinaisia syntikoita ole. Kaksi ryhmää on varattu erilaisilla arpeggiaattoreilla toimiville soundeille.

Käyttökelpoista löytyy heti. Vaikkapa jo mainitut urkusoundit, joiden joukossa on sekä Farfisan ja Voxin tyylistä ujellusta että Hammondmaista puhinaa. Tosin millekään SY-1:n soundeista ei ole mainittu esikuvia – mikä on aivan hyvä ratkaisu. 

Entäpä sitten kaksi ryhmää Lead 1 ja 2, joista löytyy mainioita valintoja niin melodioihin, sooloihin kuin filleihin. Soveltuvaa tavaraa vaikkapa klassisen rockin coverbändille, miksei jopa metallisempaan menoonkin. Tai Bass, jossa on oktaavilla höystettyjä funkympiä tulkintoja. Pedaali muuten onkin käytettävissä sähköbassolle, koska sen takana on minikytkin tätä valintaa varten. Ja mainitaanpa vielä ryhmä Str, joka tulkitsee jousisektioita nimenomaan sillä tavalla kuin syntikoilla on tapana ollut.

Erikoistehosteet kahdessa ryhmässä ovat toki hauskoja, mutta voisi kuvitella jotakin niistä käytettävän yhden kerran keikkasetin aikana.

Mikä on erityisen hienoa, laite seuraa soittoa erinomaisesti. Havaittavaa viivettä ei todellakaan ole, soundit toimivat polyfonisina ja jopa kitaramaiset soittotavat kuten venytykset, vibraatto ja kammen käyttö tulkitaan. Tosin kielten demppaaminen, huiluäänet ja plektralla raapiminen saattavat saada elektroniikan hämilleen. Eikä kaikkia soundeista lopulta kannata polyfonisena kokeilla, koska tulos ei vain kuulosta järkevältä. 

Tietenkin soittotavat, fraseeraukset ja sointujen muodostukset ovat kitaralla ja koskettimistolla erilaiset. On silti hauskaa eläytyä toisenlaiseen soittamisen ajatteluun. Ja keikkayleisölle on mahdollista tarjoilla ylläreitä ja pohdittavaa. 

Vieläkään ei sentään olla antamassa potkuja kosketinsoittajalle, jos bändissä sellainen on. 

SY-1:n hinta on hiukan yli 200 euroa, mikä saattaa tuntua melko paljolta yksittäisestä pedaalista. Mutta otetaanpas nyt suhteellisuudentaju mukaan ajatteluun. Summa on alle kolmasosa SY-300:n hinnasta, mikä kuvastaa digitaalitekniikan jatkuvaa halpenemista samalla kun toiminnot paranevat. Ja vuosien takaiset GK-systeemit lisälaitteineen tai heksamikillä varustetut kitarat olivat nekin selvästi kalliimpia. 

 

Boss SY-1

Syntetisaattorisoundeja kitaralle ja bassolle pedaalista

• Ei tarvitse erillistä sovitinta
• 11 soundien ryhmää, jokaisessa 11 variaatiota
• efektoidun ja puhtaan signaalin miksaus
• mahdollisuus signaalin haaroittamiseen tai efektilooppiin
• liitäntä ekspressiopedaalille (lisävaruste)
• hintaluokka noin 200 euroa

Lisätiedot: Roland Suomi

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

 

28.11.2020
|
Timo Koskinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy