DBX Go Rack – soundit kuntoon kätevästi

|
Image

Eliminoidaan kierrot, ekvalisoidaan taajuusvaste sopivaksi, tasataan dynamiikka kompressorilla ja kas, pienikin laulusetti kuulostaa kokoaan tanakammalta. Ja mikä mahtavinta, lähes täysin automaattisesti.

Kookkaan kitarapedaalin kokoinen DBX Go Rack on yleispätevä prosessori, jota voi käyttää minkä tahansa PA-setin ohjaamiseen. Laite on täysin itsenäinen ja se tarjoaa neljä mainiota työkalua, joilla äänentoiston laatua voi kohentaa. Kansilevyn valintanäppäimiä vasemmalta oikealle seurattaessa palvelukseen ovat valmiina kierronesto-automatiikka, kompressointi, ohjelmamateriaalin perusteella synteettisesti luotavaan ääneen perustuva bassorekisterin muhkeuttaja sekä ekvalisointi.

Tyypillisin käyttötapa lienee kytkeä Go Rack mikserin ja päätevahvistimien väliin muokkaamaan stereofonista miksausta. Toinenkin käyttötapa on mahdollinen: Go Rackin tuloliitännät huolivat nimittäin linjatason vaihtoehtona myös mikrofoni- tai instrumenttisignaalin, jolloin laite toimii kaksikanavaisena monomikserinä. Kun käyttöön otetaan myös stereofoninen aux in -linjatulo esimerkiksi taustamusiikin soittoa varten, hoitaa Go Rackilla trubaduurikeikan tai tuotelanseerauksen ilman erillistä mikseriäkin. 

 

Image

 

Patenttiratkaisuja tyypillisiin pulmiin

Go Rackin käyttö rakentuu ennalta ohjelmoitujen ja pitkälti automatisoitujen vaihtoehtojen varaan, mutta valikoimaa ja säätövaraa on kyllä riittämiin. Esimerkiksi eri käyttötilanteisiin suunnattuja perusekvalisointeja on 16 kappaletta ja niissä on huomioitu niin discomusiikin soitto kuin puheäänentoistokin. Molempiin löytyy käypä taajuusvaste, joka tukee valittua päämäärää oikein luontevasti. Samoin valikoimassa on useitakin vaihtoehtoja esimerkiksi ylikorostuneen diskanttitoiston loiventamiseksi, kuminoiden poistamiseen jne.

Kompressorin ja synteettisen bassoäänen kohdalla käyttäjä voi annostella muokkauksen määrää lukuarvojen yksi ja 99 välillä, minä ansiosta efektin saa juuri niin voimalliseksi tai hienovaraiseksi kuin tarve vaatii.

Synteettisestä lisäbassosta saattaa olla etua vain melko harvoissa käyttötilanteissa, mutta kierronestoautomatiikka on tervetullut toiminto aina silloin, kun käytössä on mikrofoneja. Erittäin kapeakaistaisiin suotimiin perustuva menetelmä ei riko yleissointia samalla tavalla kuin esimerkiksi graafisen korjaimen verraten leveillä kaistoilla kiertotaajuuksia taltutettaessa. Lisäksi Go Rackin suotimet virittyvät täsmällisesti juuri ongelmataajuudelle eivätkä lähimmän ISO-standardoidun taajuuslukeman kohdalle.

Suotimia on kymmenen ja ne mukautuvat tilanteisiin lennossa. Toisin sanoen laite osaa luopua tarpeettomaksi käyneestä vaimennuksesta jollain kaistalla tarttuakseen samalla suotimella uudempaan ja myöhemmin ilmenneeseen ongelmaan. Jos laulaja siis siirtyy lavalla uuteen paikkaan, tai kitaristi vaihtaa akustisensa toisenlaiseen, eivät uuden tilanteet aiheuttamat ongelmat jää vaille lääkitystä. Myös tässä suhteessa dynaamiset suotimet päihittävätkin mennen tullen perinteisen korjaimen, jonka asetukset yleensä tehdään ennen keikkaa ja jätetään sitten sellaisiksi koko vedon ajaksi.

 

Viritä ennalta, jos haluat

Laitteen mukana tuleva pikaopas ei anna kierronestosuotimen käyttöön juurikaan opastusta ja kevyiksi jäävät netistä ladattavan varsinaisen manuaalinkin evästykset. Sen verran neuvotaan, että valittavana on kolme erityyppistä toimintapaa, joista ensimmäinen on tarkoitettu pelkästään musiikille ja kolmas vain puheelle. Niiden väliin jää kahden edellisen yhdistelmä. Valinta vaikuttaa suodinten leveyteen ja kapeimmillaan ne ovat musiikki-valinnalla.

Käytännössä Go Rackia ei tarvitse erikseen virittää. Suotimet astuvat käytön aikana palvelukseen tilanteen niin vaatiessa ja parhaiten ne toimivat, kun tulevan signaalin taso on riittävän voimakas. Käytännössä laite havahtuu kyllin nopeasti ja reagoi niin hallitusti, että keikan voi aloittaa heti kun virrat on kytketty päälle ja Go Rack hoitaa hommansa lennossa. Jos mikrofonit ja äänentoistolaitteeet ovat itsessään terveitä ja järkevästi asemoituja, prosessorin toiminta on niin hienovaraista, että yleisö sitä tuskin edes havaitsee.

Jos esiintymistila tai kokoonpano on erityisen haastava, voi tilannetta valmistella ennaltakin. Tähän ei käyttöopas anna vinkkiä, mutta menetelmä tuntui toimivan. Laitetaan mikit paikoilleen, niiden gainit kohdilleen ja sitten vaan avaamaan liukuja pikkuhiljaa ja varoen isommalle, kunnes kiertoherkin taajuus alkaa oireilla. Hieman liukua lisää avaamalla kierron saa syttymään juuri siinä määrin, että Go Rack tajuaa tilanteen ja vaimentaa vikuroivan taajuuden. Tämän jälkeen liukua voi nostaa edelleen, jolloin suotimet nujertavat heräileviä kiertoja siinä järjestyksessä kuin niitä ilmenee.

Tällä lailla hivuttamalla systeemin saa putsattua tehokkaasti kiertoherkimmistä taajuuksista, mutta aivan saavutettuun maksimiasentoon ei liukua kannata silti jättää. Suotimilla nimittäin pääsee niin pitkälle luontaisen kiertorajan tuolle puolen, että ääripisteessä kokonaisvahvistuksen määrä saa mikrofonit käyttäytymään epästabiilisti – ne eivät varsinaisesti kierrä, mutta ikäänkuin horjahtelevat aivan sillä hilkulla. Virittelyn jälkeen onkin paras pakitella liukuja himpun verran takaisin päin, jolloin tilanne vakaantuu ja mikrofonit käyttäytyvät levollisesti.

Ainoastaan yhtä asiaa tulee tämän jälkeen välttää: kierron-eston kytkemistä pois käytöstä kesken kaiken. Suotimien ansiosta järjestelmän kokonaisvahvistus on niin paljon suurempi kuin mitä ilman suotimia voitaisiin saavuttaa, että jos vahingossa tönäisee kytkimen off-asentoon niin ulvahdus lähtee ilmoille välittömästi.

Asetukset pysyvät Go Rackin muistissa niin kauan kuin siinä on käyttövirta päällä, eikä toimintoa kytketä kansilevyn näppäimellä pois käytöstä. Jos näin tapahtuu, tilanne nollautuu ja uudet asetukset astuvat voimaan joko vähitellen tai uudella viritysproseduurilla.

 

Tepsivää lääkettä

Valmistajan mukaan muokkausalgoritmit on johdettu DBX:n raskaan sarjan Drive Rack -kaiutinprosessorista eikä toiminta juurikaan jätä sijaa lisätoiveille. Ajatuksena tietysti houkuttaisi mahdollisuus säätää itse yksittäisiä parametreja ja tallentaa omia asetuksia laitteen muistiin, mutta tällaiset seikat eivät enää vastaa alkuperäistä ideaa – Go Rack on suunniteltu tilanteisiin, joissa tarvitaan valmiita patenttiratkaisuja tyypillisiin pulmiin, helposti ja nopeasti.

Hieman maanläheisempi toive liittyy Go Rackin toteutukseen. Kotelon pohja ja takalevy ovat metallia, mutta kansilevy muovia. Kernaasti huolisin kapsäkkiin hieman lisäpainoa, jos se johtuisi siitä, että myös kansilevy olisi metallia.

Ulkoinen muuntaja on alalle tyypillinen ratkaisu, jota ei voi moittia, koska sellaisia käyttävät kaikki. Takalevyyn taiteltu metallinen ankkurikoukku virtalähteen johdolle pitäisi kumminkin miettiä ehkä uusiksi. Nyt johdon pujottaminen siihen niin, että vedonpoisto toimii ja liitin on kunnolla sijoillaan, on melko haasteellista. Mutta kun johdon kiinnittää koukkuun pienellä nippusiteellä, hoituu tämäkin asia.

 

Image

 

Toiminnallisesti Go Rack täyttää tehtävänsä erinomaisesti. Se ei tietenkään tee kehnosta PA-setistä loistavaa, mutta sen avulla laitteistosta saa ulos maksimaalisen hyöydn. Tällaiselle työkaluvalikoimalle löytyy kyllä runsaasti pelipaikkoja, sillä aktiivikaiuttimiin integroidut dsp-prosessorit yleistyvät vasta hiljalleen uuden sukupolven laitteissa, eikä digimiksereitäkään runsaine lähtöpään prosessoreineen ole vielä joka paikassa.

Automaation ansiosta käyttö ei vaadi syvällistä perehtymistä audiotekniikkaan ja esimerkiksi omin päin pikkusetin kanssa liikkuvalle artistille jää enemmän paukkuja keskittyä varsinaiseen leipälajiin, yleisön ottamiseen. Laite ei viritä laulajaa eikä korjaa horjuvaa taimia, mutta sopivan ekvalisoinnin ja dynamiikan kaitsennan ansiosta kokonaisuus kuulostaa heti ammattimaisemmalta. Kun automaattinen kierronesto pitää volahdukset kurissa, saa yleisö nautintonsa ilman sivuääniä. Loistava työkalu, ja aivan omiaan myös niihin tilanteisiin, joissa laitteisto pitää jättää päälle ilman varsinaista käyttäjää vaikkapa satunnaisten juhlapuheiden pitäjiä varten. Näillä avuilla pärjää tumpelompikin kaaso tai best man…

 

DBX Go Rack

Kaiutinprosessori

• toimii stereona tai kahden kanavan monomikserinä
• kaksi balansoitua tuloa, XLR-kombo
• aux-tulo 3,5 mm:n minijakilla, stereo
• kaksi balansoitua XLR-lähtöä

• kierronestoautomatiikka, 10 suodinta
• ekvalisointi, 16 valmista vaihtoehtoa
• kompressori, vaikutusvoimakkuus 0–99
• synteettinen bassotehoste, vaikutusvoimakkuus 0–99
• hinta: alle 120 euroa

Lisätiedot: Soundtools

 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 6/2015. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.