Hughes & Kettner Black Spirit 200 – saksalainen linkkuveitsi

|
Image

Hughes & Kettner vie useamman vuoden kehitystyön päätökseen julkaisemalla vahvistimen, jonka sisällä sykkivän transistori-sydämen lupaillaan jäljittelevän uskottavasti putkisoundeja aina 60-luvulta nykypäivään saakka. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Otetaanpa selvää.


TriAmp- ja Statesman-vahvistinmallisarjoistaan tunnettu saksalainen Hughes & Kettner heittää putkipeleille todellisen haasteen uutuuslaitteensa soundeilla. Huippusalaiseksi julistetun Spirit-teknologian ympärille rakennetun vahvistimen varsinainen valtti piilee kuitenkin sen monipuolisuudessa ja -käyttöisyydessä.

Paperilla kattaus hakee vertaistaan: soittajan käytettävissä on neljä kanavaa ja 200 wattia tehoa. Nuppi on liitettävissä mihin tahansa äänentoistolaitteeseen kitarakaapeista hifi-kaiuttimiin ja äänityslaitteista pa-järjestelmiin. Kaikki vahvistimen säädöt voi tallentaa myöhempää käyttöä varten, ja soundia voi maustaa kuudella sisäänrakennetulla digitaaliefektillä.

 

Tiukkaa kontrollia

Paketista kuoriutuu maltillisen kokoinen nuppi, jonka molempia päätyjä koristavat kätevät kantokahvat, ja jonka etupaneeli syttyy käynnistysnappia painamalla tutun siniseen hehkuun. Painikkeet eivät ole järeimmästä päästä, mutta metalliset säädinpotikat tuntuvat miellyttävän tukevilta – ja niitä todellakin riittää: Master volumen, kolmikanavaisen eq:n ja gain-säädön lisäksi mukana ovat soundin terävyyttä ja bassopään tukevuutta hienosäätävät presence- ja resonance-säätimet. Nämä Smart Rotary Control -säätimet ovat kaikki Master volumea lukuun ottamatta myös täysin ohjelmoitavissa.

 

Image

 

Black Spiritin ulostuloteho on valittavissa 2, 20 ja 200 watin väliltä ja tarjolla on viimeisin kehitysversio Hughes & Kettnerin maineikkaasta DI-boxi Red Boxista, jonka lähtö on valittavissa mikrofoni- tai linjatason välillä. Tällöin voi ottaa käyttöön Cab type -valitsimen takaa löytyvät kahdeksan eri kaappiemulaatiota yksittäisestä 10 tuuman ämyristä aina useampaankin eri 4 × 12-komeroon saakka.

 

Image

 

Lisäksi mukana on aux in -jakki ulkoisille tallentimille, kuulokeliitäntä, midiliittimet sekä Bluetooth-vastaanotin, jonka välityksellä asetuksia voi muokata iOS-applikaatiolla.

 

Soundi kaikilla mausteilla

Black Spiritin kaltaisissa monitoimivahvistimissa haasteena on valjastaa lukuisat säätömahdollisuudet tarpeeksi intuitiiviseksi käyttöliittymäksi, jotta laitteen hallinta olisi mahdollisimman sujuvaa, eikä etupaneeli täyttyisi pelkistä potikoista. Tästä Hughes & Kettnerillä on toki jo kokemusta lippulaivamalleistaan, eikä toimivaa kaavaa ole lähdetty turhaan rikkomaan – joskin joiltain osin sitä on virtaviivaistettu entisestään, ja onpa siihen lisätty pari uutta jippoakin.

Yksi näistä uutuuksista on sagging-säätö, joka jäljittelee putkitasasuuntaajalla varustettujen vahvistinten pääteasteen ruttua sekä sen tuottamaa notkahdusefektiä. Sagging-emulaation tuottama lisä soundin säröytymiseen on huomattava varsinkin namiskaa puolenpäivän paremmalle puolelle ruuvailtaessa.

Kohinat pysyvät aisoissa erinomaisen tehokkaalla Noise gate -säädöllä, kun taas varsinaisiin tehosteisiin päästään käsiksi Fx access -painikkeen kautta. Ensimmäisenä listalta löytyy varsin pätevä kaiku, jonka sävy on juuri oikea reippaampaankin surffi-iloitteluun ilman, että se tulee missään vaiheessa suoran äänen tielle. Delaylle on varattu kolme eri säädintä, joilla hallita viiveen pituutta ja toistojen määrää. Tämän lisäksi jalkakytkin mahdollistaa viiveajan säätämisen tap tempo -toiminnon avulla.

Modulaatioefektit valitaan mod type -namiskasta, joka on jaettu neljään osaan choruksen, flangerin, phaserin ja tremolon kesken. Modulaatioissa saa säädettyä sekä muljutuksen nopeutta että voimakkuutta.
Asetusten tallentaminen ei voisi olla yksinkertaisempaa: kun säädöt ovat halutuissa asennoissa, sujahtavat ne muistiin nopealla store-nappulan painalluksella. Tallennetut soundit kaivetaan esiin aiemmin mainitulla midipedaalilla, jolle voidaan varastoida kaikkiaan 128 esiasetusta. Käytännössä pedaalin hankinta on pakollinen toimi, jos mielii ottaa vahvistimen kaikki ominaisuudet käyttöön.

 

Säröä joka lähtöön

Kaikki nämä säätömahdollisuudet olisivat tietenkin lopulta turhia, ellei se kaikkein tärkein, eli laitteen synnyttämä ääni olisi kohdillaan. Hughes & Kettner on kuitenkin onnistunut tavoitteessaan vangita jotakin olennaista putkivahvistimien tuottamasta mekkalasta mainiosti.

Puhdas kanava yllättää kuulaudellaan ja viettelevä reunasärö on saavutettavissa niin Clean-kanavan kaakko-, kuin Crunch-kanavan lounaisneljännekselläkin. Lead-kanava tarjoilee heti ensimetreiltään lähtien tiukasti soittoon reagoivaa, laulavaa sitkoa, kun taas Ultra-kanavan murea saturaatiomatto on kuin luotu matalilla vireillä junttaamiseen. Sagging- ja gain-asetuksia sekä tarvittaessa päälle polkaistavaa boostia yhdistelemällä käytettävissä oleva särön määrä on miltei loputon.

Saturaation määrästä huolimatta vahvistin vastaa erinomaisesti kitaran kontrolleihin, ja jopa kiukkuinen Ultra-kanava on mahdollista kesyttää pelkkää soittimen volume-potikkaa pakittamalla. Tone-säädön jarruttelu saattaa puolestaan olla tarpeen yksikelaisilla mikeillä särökanavia kurittaessa, mutta koska jokaiselle kanavalle voidaan tallentaa efekti- ja volume-asetusten lisäksi myös omat eq-säätönsä, sopivat kitarakohtaiset säädöt on helppo asettaa suoraan vahvistimeenkin.

 

Image

 

FSM-432-pedaali on lisävaruste, mutta etenkin keikkatilanteessa sen hankinta on perusteltua, jotta kaikki vahvistimen toiminnot saa hyödynnettyä maksimaalisesti

 

Roudaajan unelma

Black Spirit 200:sta on vaikea olla pitämättä. Sen yhteensopivuus ja säätömahdollisuudet tekevät siitä houkuttelevan vaihtoehdon niin sunnuntaisoittelijalle kuin lavoja työkseen kiertävälle ammattilaisellekin. Roudaukseen kyllästyneelle musikantille se on 3,5 kilon painollaan kuin vastaus rukouksiin, eikä se välttämättä kaipaa keikalle kaverikseen instrumentin lisäksi juuri muuta kuin viritysmittarin.

Se, onko 800 euroa liian paljon transistorinupista, ja voiko sillä jäljitellä aidon putkitornin tuottaman äänen jokaista nyanssia ja yksityiskohtaa, jääköön jokaisen itse päätettäväksi. Kaiken kaikkiaan Black Spirit 200 tarjoaa kuitenkin erittäin varteenotettavan vaihtoehdon saman hintaluokan vahvistimille äänentuottoon käytettyihin komponentteihin katsomatta.

 

Hughes & Kettner Black Spirit 200

Transistorivahvistin kitaralle

• teho: 2/20/200 wattia
• kanavat: clean, crunch, lead ja ultra
• efektilenkki
• Red Box AE+
• Bluetooth-liitäntä
• paino: 3,6 kg
• mitat: 410 × 155 × 150 mm

Hinnat:
• Black Spirit 200 -vahvistin: 799 euroa
• jalkakytkin: FSM-432 MK III: 169 euroa

Lisätiedot: F-Musiikki

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2018. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.