Nayteikkuna

Käsintehty, niinkuin ennen – Marshall 1974X tuli ja valloitti.

Marshall 1974X, lempinimeltään pikkuinen Bluesbraker, oli alunperin tuotannossa vain kaksi vuotta, 1966-68. Sittemmin tämä 18-wattinen täysputkikombo on monen muun pätevän aikalaisensa tavoin noussut maailmalla halutuksi keräilykohteeksi ja omatoimirakentelijoiden suosimaksi malliksi. Ei siis ihme, että retro-aallon yhä kuohuessa myös Marshallilla päätettiin ottaa vahvistin uudelleen ohjelmistoon.

 

Klassikon uusintapainos kuuluu käsityönä point-to-point-periaatteella valmistettavaan Hand Wired -sarjaan ja jutun juoni on seuraava. Kaivetaan arkistoista kaaviot esiin ja katsotaan löytyykö alkuperäisiä osia yhä jostain ja täyttääkö rakenne nykyiset turvanormit.

Jos alkuperäisiä osia ei löydy, etsitään korvaavia, mikä useissa tapauksissa tarkoittanee samaa kuin tasalaatuisempi ja tarkemmilla toleransseilla, kenties myös paremmista materiaaleista valmistettu nykykomponentti (ja edellisen seurauksena pienemmät erot eri vahvistinyksilöiden välillä).

Jos taas turvamääräykset eivät täyty, mukaillaan rakennetta kunnes normit kohtaavat. Toimiin ryhdytään edellyttäen, että kaiken vaivannäön jälkeen tuotteen hinta saadaan pidettyä edelleen sellaisena, että kauppakin käy...

Marshall 1974:n tapauksessa on valmistajan antamien tietojen mukaan voitu pysyä varsin uskollisina alkuperäiselle ja näkyvin ero vuosikertapeliin onkin kuumentuvien putkien ympärille asennettu alumiininen suojahäkki, jonka voi nähdä kurkistamalla takalevyn aukosta kopan sisään. 

Reilut 30 vuotta sitten hyllytavarana myytäviä muuntajia ei sellaisenaan löytynyt, mutta vanhoja piirustuksia ja jäljellä olevia vahvistimia tutkimalla on päästy teettämään vastaavat. Samoin kondensaattoreiden ja Celestionin kaiutinelementin kohdalla on turvauduttu erikoistilauksena valmistettaviin tuotteisiin.

Tämä riittäköön historiikistä. Todettakoon kumminkin, että alkuperäistä vahvistinta en ole milloinkaan tavannut ja siksi lähestyn tapausta kuten hinnakasta vahvistinta muutoinkin lähestyisin – avoimen uteliaasti.

 

Piuha kiinni ja toimiin

Tämän yksinkertaisemmaksi vahvistin ei enää juurikaan voi muuttua, mutta pinnan alle kätkeytyy silti hiukan enemmän kuin silmä näkee. 1974X-kombossa on kaksi kanavaa, joilla kummallakin on oma voimakkuudensäätimensä ja niille pareina diskanttia vaimentavat tone-hanikat. Toinen kanavista on varustettu lisäksi tremololla, jonka saa polkaistua käyntiin ja pois erillisellä, valumetallikoteloon sijoitetutulla jalkakytkimellä. 

Ykköskanavan kaksi tulojakkia ovat keskenään identtiset, kun taas tremolokanavassa on erikseen herkkä ja kuuden desibelin verran epäherkempi jakki. Jälkimmäistä käytettäessä sointi on tummempi eikä luonnollisestikaan niin herkästi säröytyvä.

Kanavat voi linkittää yhteistoimintaan liittämällä kitaran tremolokanavan tulojakkiin, jonka jälkeen signaali poimitaan vapaaksijääneestä jakista ja kytketään edelleen ykköskanavaan.

Jousikaikua tai liitäntää ulkoisille efekteille ei kombossa ole. 

Oma 20-wattinen Celestion riittää kaiuttimeksi varmasti useimmissa tilanteissa, mutta lisäkaapin käyttöön on varattu mahdollisuus. Sarjaan kuuluu kombon kanssa samankokoinen ja asultaan yhtenevä lisäkaappi, ja luonnollisesti muitakin mahdollisuuksia sopii kokeilla, kunhan impedanssit vain passaavat.

 

Eerikiksi Eerikin paikalle?

Oma mielikuvani Marshall-soundista on piirtynyt Creamin ja Hendrixin kaudelta, enkä ole oikeastaan koskaan tavoittanut tuota sointimaailmaa uudempia Marshalleita kokeillessani. Jo siksikin 1974X puhutteli miltei ensisävelistä alkaen.

Kombon perussävy kuulosti kylläkin alkuun varsin terävältä, suorastaan ohkaiselta, mutta lääke vaivaan löytyi nopeasti ja ilmiö lienee seurausta kytkennän toimintaperiaatteesta. Ennen vahvistusta kitaran signaalille annetaan roima diskanttikorostus ja varsinainen tone-säädin on sitten signaalipolulla vahvistuksen jälkeen sitä varten, että liika terävyys taltutetaan pois.

Vaimennuksen tarve riippuu kitarasta – humbuckereilla miedonnus ei ole välttämättä niin ilmeisen tarpeellista kuin yksikelaisilla, mutta eduksi varmasti useimmiten silloinkin.

Kun tone-hanikkaa ei yritäkään pitää ammollaan (tai edes puolivälissä) vaan kääntää sitä reilusti kiinni päin, jäljelle jää soinnin paksu ja voimakas, keskirekisteriin painottuva ydin, jolle kuivakan pureva alakerta pitää ryhtiä. Jos jostain syystä lähtösoundi olisi niin tunkkainen, että se kaipaa raikastamista niin asia hoituu diskanttihanikkaa avaamalla. 

Tuntuma on notkea ja vahvistin vastaa kuuliaisesti soittajan käskyihin ja voimakkuuden asetuksiin. Voluumia lisättäessä kombon ääni murtuu rosolle pehmeästi ja kitarasta riippuen laulavaa soolosäröä alkaa ilmaantua potentiometrin ylittäessä kello kahdentoista lukemat.

Ja mikä antoisinta, ennen säröytymistä ja myös sen jälkeen soinnissa on näilläkin sormilla kitaroituna jotakin sellaista, minkä yhdistän omaan ammoin muodostuneeseen Marshall-mielikuvaani. Siihen mielikuvaan, jonka voimasta sähkökitaran soittaminen houkutti aikanaan enemmän kuin mopon rassaaminen tai muut nuorisolle ominaiset ajanvietteet. 

1974X:n tremolo on omanlaisensa tapaus sekin. Hitaimmillaankin sätkätys on sangen tiheää, mutta toisaalta värinän saa syvyydeltään miltei huomaamattomaksi. Ja aivan oma maailmansa aukeaa, kun kanavat linkittää keskenään, jolloin kahden kanavan tone- ja voluumisäätöjä sekä tremoloa yhdistelemällä saa esiin aika lailla lesliemäisiä tai vibraatoa muistuttavia aaltoiluja.

 

Valloittava erikoisuus

Marshallin uusiopainos ei mahdu heräteostosten piirin normaalin palkansaajan mittareilla punnittuna. Se ei houkuttele ostajia monipuolisuudella, suunnattomilla teholukemilla tai integroidulla efektilaitteella. Sen viehätys piilee yksinkertaisessa ja alkuperäiselle uskollisessa toteutuksessa ja omalla persoonallisella tavallaan erittäin oivallisessa soundissa.

Harvat alkuperäiskappaleet ovat ulottumattomissa eikä vastaavantyyppistä uustuotantoa vältämättä löydy miltään pienpajaltakaan. Siksi on erinomaista, että Marshall on itse tarttunut asiaan. Tuloksena on näppärä ja viehättävä pikkuvahvistin, johon on helppo mieltyä. 

Parhaimmillaan 1974X on varmasti äänityskäytössä tai pikkukeikalla silloin, kun operoidaan yhden sortin tietyllä soundilla. Soinnillinen liikkumavara on säätöjen osalta melko kapea ja muuntuvuus on enemmänkin riippuvaista kitaran ja ulkolaitakaluston osuudesta kuin vahvistimesta itsestään. Perussointi on itsessään reilu ja terve – miaan ohjaamaan ajatukset pop- ja rock-musiikin varhaisille ja monien mielestä mielenkiintoisimmille vuosille. 

Vahvistimen teholukema asettaa luonnollisen rajansa voluumille; jo pienenkin klubin estradilla kombon äänivarat kaipaavat PA:n tukea kantaakseen salin perälle asti, etenkin jos tarvitaan puhdasta sointia. Mutta äänitysoloissa maltillisesta teholukemasta on vain etua; hanan voi kääntää apposelleen ja sointi vain paksunee entisestään! Eikä rassaa kuuloakaan vallan kohtuuttomasti, vaikka soittaja samassa huoneessa oleilisikin. Suositeltava tapaus tämäkin, vähintäinkin yleissivistävässä mielessä. '

 

Marshall 1974X

Uusintapainos "pikku" Bluesbrakerista


• kaksi kanavaa, kummallakin oma volume- ja tone-säätä
• kakkoskanavalla tremolo: nopeus- ja syvyyssäätö
• tremolon jalkakytkin
• kanavien linkitys mahdollista plugi-plugi-johdolla
• tehoa 18W
• etuasteessa kolme ECC83-putkea (12AX7)
• tasasuuntaajana EZ81-putki
• pääteasteessa kaksi EL84-putkea
• point-to-point-kytkentä alkuperäisen mallin mukaan
• liitäntä lisäkaiuttimelle

Lisätiedot: Marshall

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2005. Julkaisimme jutun nyt verkossa uusintana, koska tuote on edelleen markkinoilla ja käytettyjä vahvistimiakin liikkuu toreilla.  Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita aivan uusista laitteista julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

 

 

18.09.2021
|
Teksti: Lauri Paloposki | Kuva: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy