Lewitt DGT 650 – dataa suoraan mikrofonista

|
Image

Kun tallentimeksi käyvät nykyään mobiililaitteetkin, pitää myös perinteisiä mikrofoneja valmistavien firmojen huomioida asia.


Lewitt DTG 650 on ammattitason stereofoninen kondensaattorimikrofoni, jonka voi liittää suoraan iOS-laitteeseen tai tietokoneeseen silloin, kun vain tallennetaan dokumentaarisesti jotain ihan sellaisenaan.
Jos työskennellään moniraitatekniikalla ja uutta äänitettäessä pitää kuulla jo aiemmin talteen poimitut raidat, liitetään mikrofonin ja tietokoneen väliin pakkaukseen kuuluva pienehkö liitäntärasia, jonka kera DTG 650 muuttuu kaksikanavaiseksi interfaceksi. Sen kautta hoituu niin äänitys kuin monitorointikin.

Kahden X/Y-muotoon asetellun kapselin signaalit voidaan tallentaa stereona, tai sitten ne voidaan yhdistää herttakuvioiseksi monoksi. Kolmas vaihtoehto on ns. singer/songwriter-moodi, jossa mikrofoni toimii herttana ja syöttää yhtä kanavaa, ja liitäntärasian jakkiin kytketty linjasignaali puolestaan toista. Näin voi tallentaa vaikkapa laulun ja omalla mikrofonillaan varustetun akustisen kitaran samalla kerralla omille raidoilleen.

Kun tulojakkikin on stereomallia, onnistuu myös stereofonisen linjasignaalin tallennus, joskaan silloin itse mikrofoni ei ole käytössä samaan aikaan.

 

Image

 

Suora monitorointi

Tallennettavaa signaalia voi kuunnella kierrättämättä sitä tietokoneella, joten latenssiakaan ei synny. Suoraan monitoroitavan ja tietokoneelta kuunneltavan äänen keskinäistä balanssia – samoin kuin äänitystasoa ja kuulokevoimakkuutta – voi säätää suoraan mikrofonista, jonka julkisivuun on upotettu säätörullaan yhdistetty painokytkin eri toimintojen valintaan ja parametrien muuttamiseen.

Kytkimen sopivan painalluksen oppiminen vei hetken, mutta onneksi selkeät merkkivalot ilmaisevat yksitellen, mikä toiminto on milloinkin säädön kohteena ja mikä vaihtoehtoisista asetuksista on valittuna.
Jokaisella kytkimen naksautuksella siirrytään seuraavan toiminnon kohdalle ja kun koko kierros on käyty läpi, mikrofoni sytyttää kerralla valittujen vaihtoehtojen indikaattorit kokonaiskuvan antamiseksi. Silloin on helppo nähdä, mikä suuntakuvio tai toimintomoodi on kyseessä ja onko käytössä bassoleikkuria, signaalitason vaimenninta ja niin edelleen.

 

Oivallinen peli

DTG 650:n pakettiin kuuluu mikrofonin, liitäntärasian ja tarvittavien kaapeleiden lisäksi myös kuljetuksen ajaksi kokoon taiteltava, jämäkkä metallinen kolmijalka pöytätelineeksi, vaimennettu joustoripustin sekä vaahtomuovinen puhallussuoja – kaikki asiallisia ja kunnollisia varusteita.

Erillinen liitäntärasiakin osoittautui käytännölliseksi ratkaisuksi, vaikka alkuun sitä odoksuin. Kuulokkeiden tai kitaran johto ei vahingossa kiskaise mikrofonia mukaansa, sillä väliin kytkettävä rasia toimii puskurina, jonka voi kiinnittää mukana tulevalla tarranauhalla vaikka työpöydän jalkaan, tai isoa mikrofonitelinettä käytettäessä sen varteen.

DTG 650:n sointi on terveen selkeä ja luonteva, eikä se lyö omaa leimaansa jokaiseen raitaan. Tämä on hyvä, sillä tyypillisesti tällaisella mikrofonilla äänitetään peräkkäin samaan kappaleeseen useita raitoja ja raidalta toiselle kumuloituva soundin värittyminen ei silloin olisi useinkaan eduksi.

Jopa suoraan työpöydän reunalle kolmijalkaansa asetettu mikrofoni poimi puheäänen, perkussiot sekä akustisen kitaran ilmaäänen erittäin miellyttävänä. Kun toiselle kanavalle oli vielä mahdollista äänittää samalla otolla kitaran linjasoundi singer/songwriter-moodia käyttämällä, sain talteen todella käyttökelpoisen yhdistelmän.


Lewitt DGT 650

Kondensaattorimikrofoni / audio-interface

• valittava suuntakuvio: X/Y-stereo / herttamono
• singer/songwriter-moodi: herttamikrofoni & monofoninen linjatulo
• signaalin vaimennus: 0 / -10 / -20 dB
• bassoleikkuri: lin / 80 Hz / 160 Hz
• tasonsäädöt äänitykselle ja kuuntelulle
• stereofoninen linjatulo
• midi-tulo
• kuulokeliitäntä
• hintaluokka: < 600 e

Lisätiedot: Profitron

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 6/2015. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

 

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.