Nayteikkuna

Marshall SV20C – avainsanoina Studio ja Vintage

Olisipa mellevää saada JMP 1959:n soundit helposti kannettavassa ja pieneenkin pajaan mahtuvassa mittakaavassa. 

 

Marshall ratkoo tuota itse luomaansa ikipähkinää lupaavasti ja käytännöllisin konstein. SV20-täysputkivahvistimen 20 watin teho putoaa tarvittaessa kytkintä napsauttamalla viideksi watiksi, ja soundin takuuna ovat kaksi erityyppistä kanavaa ihan kuin inspiraation lähteessäkin. 

Kaiuttimistossa neljä 12-tuumaista on vaihdettu yhteen kymppituumaiseen, eikä kombolla ole painoakaan kuin karvan alle 16 kiloa. Mikä ilahduttavaa: vahvistin on koottu perinteikkääseen tapaan Marshallin omalla tehtaalla Milton Keynesin kylässä.

Jos nuppimalli puhuttelee komboa enemmän, niin sellainenkin löytyy erillisine kaappeineen, joita valmistetaan sekä yhdellä että kahdella 12-tuumaisella ladattuina versioina – tietysti sarjaan istuvalla, vanhahtavalla kuosilla. Komboon verrattuna SV20H-nupissa on lisäominaisuuksina monipuoliset kaiutinliitännät sekä efektilenkki. Muilta osin kombo ja nuppi ovat yhteneväiset. 

 

Kaksi kanavaa, yhteinen eq

SV20C:n mallitunnus on ihka oma, mutta kojepaneeli ja säätimien kokoonpano ovat suora toisinto JMP 1959:n vastaavasta. Normal- ja Hi Treble -kanaville on omat voimakkuudensäätimensä, sekä yhteinen kolmialueinen eq-paketti presence-säädön täydentämänä.

Ykköskanava on nimeltään Normaali, ja se muodostaa soundista leijonanosan.

Tietyillä asetuksilla se kuulostaa erittäin samalta kuin jo vuosia sitten Handwired-sarjaan tuotu uusiopainos 1974X, joka testin aikaan käsillä olevista verrokkivahvistimista oli likeisin sukulainen JMP:lle. Eroa SV20C:n ja 1974X:n välillä on lähinnä siinä, että 1974X:n soundia voi muokata vain tone-potikalla, kun SV20C:n sointiväriin pääsee käsiksi neljällä tehokkaalla säätimellä. Ja siinä, että 1974X on ja pysyy 18-wattisena, kun taas SV20C skaalautuu tehoiltaan sekä isommaksi että pienemmäksi.

Luonnollisestikin SV20C:n kymppituumainen kaiutin tuo myös oman vivahteensa soundiin, eikä lainkaan hullumpaa sellaista tuokaan. Soundi on erittäin selkeä ja samalla yllättävän tanakka, kuin luotu äänitystoimiin.

SV20C:n kakkoskanava on merkattu Hi Treble- tunnuksella, joskin ”Extra” tai ”Ultra” määreen edessä tarkentaisi kanavan luonnetta vieläkin paremmin – jos haluaa, että telen takapotkut leikkaavat ihan minkä tahansa vallin lävitse, niin tällä kanavalla sen pitäisi onnistua vaivatta. Sanottakoon nyt kuitenkin, että Hi Treblen sävy on niin räävitön, että jollei vahvistimeen tutustuessaan osaa alkuunkaan odottaa mitä tuleman pitää, saattaa ensivaikutelma vihjata painokkaasti siihen suuntaan, että kanavan täytynee olla rikki. Niin päällekäyvää on soinnin kirkkaus. 

Vaan eipä ole sittenkään mitään rikki. Juju on Marshallin tavassa ajatalla kanavat ja niiden roolit. Nyt ei puhuta komppi- ja soolokanavista, tai puhtaasta ja muroutuvasta. Kanavia voi kyllä käyttää erikseenkin, mutta varsinainen hupi alkaa, kun ne ovat päällä yhtä aikaa. 

Niinpä minkäänlaista kanavanvaihtokytkintä ei ole eikä sellaista vahvistimeen saa. Kitara kytketään normaalikanavan siihen jakkiin, jonka tulotaso sopii oman kitaran antosignaaliin, jonka jälkeen signaali viedään Normal-kanavan käyttämättä jääneestä rinnakkaistulosta piuhannysällä Hi Treble -kanavan tulojakkiin. 

Molemmat soivat samaan aikaan ja balanssi miksataan kanavien volumehanikoilla. Ensin Normal reippaasti soittovoluumille ja sitten hitusen Hi Treble -kanavaa sekaan terää antamaan.

Soundin sävyä muotoillaan kumpaankin kanavaan yhteisesti vaikuttavilla säätimillä, mutta puuhassa on yllättävän vähän minkäänlaista kompromissin makua. Päinvastoin säätöpuuhat käyvät luontevasti ja oma ihanteellinen kompositio muotoutuu tuota pikaa. 

Oma suosikkini löytyi, kun perustana soinnille oli Normaali-kanavan verraten tömäkkä ja napakka klangi, jonka joukkoon lisäsin vain ripauksen Hi Treble -kanavan kirkkautta. On syytä huomioida, että kahden kanavan kokonaisuus on käytännössä jotain muuta kuin samaan pyrkiminen yhdellä kanavalla ja sen säätimillä. Tilanne vastaa pikemminkin kitaran tallennusta kahdella erilaisella mikillä tai kahden eritavalla käsitellyn rinnakkaisraidan miksausta yhteen. Vaikka kaikki tulostuu yhteisen pääteasteen ja kaiuttimen kautta, on soundissa tiettyä kerroksellisuutta ja syvyyttä.

Juuri tuon edellä kuvatun soundin ei tietystikään tarvitse olla mikään ehdoton ihanne, sillä kanavien sekoitussuhdetta muokkaamalla esiin saa paljon muutakin. Matka ryhdikkäästä selkeydestä ilkeästi viiltävään ja siitä edelleen repaleiksi leikkautuvaan soundiin on lyhyt, mutta ilmeikäs. Himpun kun vielä lisää Hi Trebleä miksaukseen, niin soundin häijyys yltyy suorastaan vihloviin mittoihin. Ja silloin ollaan siltikin vasta polun alkupäässä. 

 

Kitaralle kuin kitaralle

SV20C:n kummassakin kanavassa on kaksi tulojakkia – herkemmällä ja epäherkemmällä sovituksella – joten liitynnän voi valita sen mukaan miten voimakasta signaalia oma soitin antaa. Nyrkkisääntö on, että heiveröisemmät mikit muodostavat herkemmän kytkennän kautta hedelmällisen liiton vahvistimen kanssa, kun taas muskelimikeillä varustettu soitin passaa epäherkemmälle tulolle. Kohinoiden suhteen tämä on pätevä normi, mutta mikään ei silti estä liittämästä tuhtia signaalia antavaa soitinta siihen herkempään tuloon, koska käytännön seurauksena on vain säröytymiskynnyksen madaltuminen, joka saattaa olla toivottavaakin. 

Testisoitinten joukossa oli hentoista signaalia antavaa vintagea, nykyaikaista yksikelaismaailmaa sekä tuhtia humbucker-osastoa, eikä yhteistyössä vahvistimen kanssa ilmennyt minkäänlaista kitkaa millään niistä. Kitarasta toiseen vaihtaessa hienosäätö hoitui lähinnä kanavien keskinäistä balanssia pikkuisen muuttamalla tai presence- ja bassohanikkaa aavistuksen kääntämällä. Jokainen kitara myös kuulosti itseltään vahvistimen läpi soitettaessa, mikä on aina hyvä merkki. 

Samalla edelliseen kuvaukseen sisältyy SV20C:n koukuttavin piirre – kahden kanavan yhteispeli. Kun sen makuun pääsee, ei oikein osaa ilman ollakaan. Niin ilmeikkäitä soundeja niillä voi kaivaa esiin hyvin pienillä säätimien muutoksilla.

Uudempien aikojen Marshallien ystäville kerrottakoon, että tähän tänä vuonna lanseerattuun Studio-mallistoon kuuluvat samalla periaatteella toisinnetut kombo- ja nuppiversiot JCM800 2203 -vahvistimesta (mallitunnus SC20) sekä 1987 Silver Jubilee -vahvistimesta (mallitunnus 2525C). No nyt!

 

Marshall SV20C

Vintage-henkinen putkivahvistin

• etuasteessa kaksi ECC83 (12AX7) -putkea
• vaiheenkääntö ECC83-putkella
• pääteasteessa kaksi EL34-putkea
• Normal-kanava, voimakkuudensäädin
• Hi Treble -kanava, voimakkuudensäädin
• yhteiset bass-, middle- ja treble-säätimet
• yhteinen presence-säädin
• stand by -kytkimellä myös tehon valinta: 5/20 W
• valmistusmaa Iso Britannia
• hintaluokka noin 1050 euroa

Lisätiedot: DLX Music

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

 

 

 

21.11.2020
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy