Minuendo – hiljennä sopivasti

|
Image

Nyt pitäisi mekkalan vaimentua soundia tärvelemättä. Ja juuri sen verran kuin säätimellä määrittelee.


Keksintö on uniikki – saatesanojen mukaan Minuendon vaimennusmekanismi jäljittelee korvan omaa rumpukalvoa, ja toiminnan tehoakin voi säädellä pikkuisen korvanapista esiin pilkistävällä vipusella. Se on kooltaan huomiota herättämättömän pieni, mutta kyllin iso sormenpäällä liikuteltavaksi. Justeeraus käy helposti käytön aikana, mutta portaattoman säädön todellinen hyöty riippunee käyttöympäristöstä.

Image

Itse huomasin päätyväni karkeahkoon kolmen asennon luokitteluun, jossa ääripäät olivat minimi- ja maksimivaimennus ja niiden väliin mahtui yksi puolimatkan pysäkki. Sen hienojakoisempaa säädintä en oikeastaan kaivannut.

Skaalan alkupäässä vaimennuksen aistii hyvin mietona eikä se juurikaan vaikuta kuultavan soundin kirkkauteen, ainoastaan volyymiin. Esimerkiksi puheen ymmärrettävyys säilyy, mutta kilisevien kupposten ja muun epämääräisen taustahälyn pahin terä tylppääntyy hieman.

Kun siirtää vipusen puoliväliin säätöhaarukkaa, vaimennus tehostuu selvästi ja ulkomaailman äänet alkavat etääntyä. Kovaa esinettä pöytäpinnalle laskettaessa syntyvä kopsahdus kuuluu sopuisan himmeänä. Soundi ei silti mene samalla tavalla tumpuksi kuin tavallisilla korvatulpilla tuppaa tekemään. Kitaravahvistimen kanssa puuhaillessa soittotuntuma esimerkiksi pysyy erinomaisena, eivätkä äänensävyt sula hahmottomaksi massaksi.

Tehokkaimmilleen säädettynä Minuendon vaimennus riittää ihan mainiosti rumpujenkin kanssa, jos nyt ei aivan armottoman kovaa ylly pieksämään. Soundi on tulpilla vaimennetuksi hämmästyttävän kirkas ja selkeä. Tomien huminat suodattuvat pois ja soundi soittopaikalle kuulostaa enemmänkin siltä kuin kuuntelisi settiä huoneen vastakkaiselta laidalta jonkun toisen soittaessa.

Vaimennus ei täpöilläkään ole yhtä täydellisen eristävä kuin korvan peittävillä kuppisuojaimilla, mutta vastavuoroisesti virvelimaton resonanssit, bassarin nuijan iskujen läjähdys sekä kapulan nupin napsahdukset symbaaleiden pintoihin piirtyvät selkeinä. Hifistynyt olisi kenties hieman yliampuva arvosana, mutta joka tapauksessa soittotuntuma säilyy luonnollisempana. Ääni vain pysyy miellyttävämmässä mittaluokassa. Bänditreeneissä tai jonkun keikkaa kuunnellessani käyttäisin tällaisia mielelläni yleisen melutason hillitsemiseen.

 

Seitsemästä alkaen

Valmistajan ilmoituksen mukaan Minuendon vaimennus on pienimmällään seitsemän desibeliä ja suurimmillaan 25 desibeliä. Näiden arvojen toteutuminen edellyttää tietystikin, että tulpat istuvat tiiviisti sijoillaan ja valmistaja onkin varmistellut asian esimerkillisesti.

Hieman Apple-henkiseen ja tiettyä luksusta ilmentävään rasiaan on pakattu 11 paria erilaisia joustavia sovitteita, joilla Minuendon tulpan istuvuutta omaan korvaan voi mallata. Joulukuusen mallisia tiivisteitä on jopa yhdellä, kahdella ja kolmella poimulla valmistettuina versioina, ja lisäksi paketissa on puolipalloa muistuttavia sekä tasapaksun pötkylän muotoisia vaihtoehtoja.

Anatomia on yksilöllistä ja tulpan on suljettava koko korvakäytävä riittävän tiiviisti, jotta ääni todella kulkisi vain ja ainoastaan sille tarkoitettua kanavaa suodattimen läpi ja vaimenisi suunnitellulla tavalla. Huonosti istuva tulppa päästää ääntä vuotona ohitseen, ja sitä on lisäksi myös pidemmän päälle epämukava pitää.

Minuendon runsas varusvalikoima sisältänee ihanteellisen sovitteen hyvin monen muotoisille ja kokoisille korville. Huomioida kannattaa, että onnistuminen voi olla pienestä kiinni ja halkaisijaltaan samat, mutta eri muotoiset sovitteet eivät välttämättä tuota yhtä hyvää lopputulosta. Itse löysin suosikkini nopeasti, ja vertailun vuoksi kokeilemani muut vaihtoehdot tuntuivat yhtä kiistatta epätyydyttäviltä kuin se paras malli tuntui istuvalta.

Kun sovitus on jämpti, tulppa toimii eikä sen käyttö ala rasittaa. Minuendon tulpat kun ovat varsin kevyitäkin painoltaan.

Pakkaukseen kuuluu myös käytännöllinen nyöri, jonka päissä on joustavat lenkit nappien kiinnitystä varten. Pituutta sillä on viitisenkymmentä senttiä, juuri sopivasti ulottumaan niskan takaa korvalta toiselle käytön aikana, ja passelisti siihen tarkoitukseen, että haluaa riiputella nappeja rintamuksen puolella ennen korviin laittoa.

Korvista pois otetettaessa puolestaan jelppaa pienen pieni harja, jonka varren päässä on piskuinen metallilangasta taivuteltu lenkki. Käytön jälkeen tulpat on nimittäin syytä puhdistaa jo esteettisenkin vaikutelman vuoksi. Sekä siitä syystä, että tulpan äänikanavaan pakkautuva töhnä kyllä turmelee koko homman hienouden.
Puhdistetut napit voi sitten sujauttaa mukana toimitettavaan, vetoketjulliseen pikkukukkaroon kuljetuksen ajaksi.

Testijakson pituus ja painottuminen sisäsiistiin toimintaympäristöön ei vielä riitä kertomaan kuinka luotettava ja pitkäikäinen Minuendon mekanismi on. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että ne olisivat yhtään sen alttiimmat vikaantumiselle kuin tavanomaisemmatkaan tulppamallit.

Minuendon nimen voi käsittää hauskaksi sanaleikiksi musiikkitermistä diminuendo – vähitellen hiljenevä. Firman kotimaa taas on yllätyksellisesti Norja, jossa toki on perinteitä niin musiikin kuin tekniikankin saralla aina Kriegistä sysimetalliin ja Tandbergistä Seem Audioon.

Yhteistyökumppaniksi maailman valloitukseen Minuendo on löytänyt Soundbrennerin, joka puolestaan tunnetaan muusikon älykelloiksi kutsutuista metronomeista. Niistä, joissa valon tai naksahduksen sijaan pulssin voi tunnistaa iholla tuntuvana fyysisenä ärsykkeenä. Kummallekin totunnaisia tapoja ja menetelmiä ansiokkaasti tuulettavalle firmalle on syytä toivottaa menestystä.


Minuendo

Säädettävät korvatulpat

• vaimennus 7 – 25 dB
• portaaton säätö
• passiivinen vaimennin, ei tarvitse virtaa
• hintaluokka 150 € / pari

Lisätiedot: Musiikki Silfverberg
 

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2022. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.