Roland Blues Cube Stage – löytyykö vintage-sointi ilman putkia?

Valkoinen Roland Cube oli ensimmäisiä vahvistimia minkä kautta itse pääsin sähkö-kitaraa soittamaan. Tuota silloin hieman futuristisen oloista kuutiota on sittemmin jalostettu lukuisiin eri versioihin. Nyt käsillä on uusin Cube-tulokas, joka tavoittelee vintage-putkivahvistimien aikakautta.

Uudet Blues Cube -mallit ovat 60-wattinen Stage sekä 80-wattinen Artist. Oikein isojen lavojen kiertuevahvistimeksi tarjotaan 100 watin Tour-vahvistinuppia ja sille pariksi 4 ×10-kaiutinkaappia.

Pieniä ominaisuuseroja näiden uusien mallien väliltä löytyy, mutta peruskonsepti on sama: kaikkien äänelliseksi esikuvaksi on otettu tweed-Fenderien sointimaailma.
Roland ei halua puhua mallinnuksesta vaan ilmoittaa, että Tube Logic -suunnitteluperiaatteessa ko. klassikkovahvistimien sisusten toimintaperiaate on pyritty toisintamaan alusta loppuun, ilman putken putkea. Varsinaisesti lähtökohtana on käytetty Fender Bassmanin vuonna 1958 esiteltyä 5F6-A-kytkentää, vaikka Roland ei asiaa suoraan nimeäkään.

Jos on äänellinen esikuva tweed-Fendereistä haettu, niin myös ulkoisesti Blues Cube tuo mieleen esikuvansa niin päällysteen kuin perinteisen kantokahvankin voimalla. Sen sijaan säätönupit ovat ehtaa Roland-tyyliä.

 

 

Yllättävän uskottava

Kun aloin soitella Blues Cubella, kävi ilmi, että Tube Logic -metodilla on todella päästy kiinni tavoiteltuun sointimaailmaan. Puhtaassakin soundissa kuuluu tweedmäinen keskialueen vahvuus, ja alakerta on tuhti, mutta luonteva. Soittotuntuma on hyvä ja kimmoisa, ja siinä on mielestäni havaittavissa putki-tasa-suun-taa-jan fiilistä.


Eq:n lisänä on Tone-painike, minkä voisi kai ajatella korvaavan esikuvavahvistimen bright-kanavan. Kytkin oli itselleni tarpeen, sillä ainakin omalla Stratollani kaipasin mukaan hiukka lisää yläkertaa, vaikka trebleä olinkin jo vähän boostannut eq:sta. Soittelinkin oikeastaan koko testin ajan siten, että kytkin oli päällä. Tämä on tietysti kitarasta ja sointimieltymyksestä riippuva seikka.

Vahvistimen puhdas kanava menee isolla volumella ja kovempaa runtatessa ihan mukavasti reunasärölle. Tämän lisäksi on crunch-kanava, jolla voi hakea eriasteisia särösointeja gain- ja volume-säätöjen yhteispelillä. Molempiin kanaviin vaikuttava master-säätö löytyy puolestaan säädinpaneelin oikeasta kulmasta.

 

Luonteva dynamiikka

Kun crunch-kanavan gain-säätöä alkaa avata, Blues Cube säröytyy putkivahvistimen tapaan luontevasti, ei mitenkään yht’äkkisen jyrkästi. Tosin olen sitä mieltä, että sointi on etenkin alkumetreillä ehkä hieman ”siisti”. Joka tapauksessa se yllätti toimivuudellaan.

Soittodynamiikka on myös yllättävän hyvä: kun kieliä hivelee hiljaa isommallakin säröllä, soundi on lähes puhdas ja rankemmalla tatsilla taas pääsee laulavaan soundiin. Itse pidin aika paljonkin särön luonteesta isommin annosteltuna, soundi on mehevä, mukavan paksu ja toisaalta myös erotteleleva. Sointi pysyy tweed-tyylisenä, eikä se isollakaan gain-määrällä mennyt high gain -tyyliseksi ainakaan yksikelaisilla alnico-mikrofoneilla.

Halutessaan vahvistimen kaksi erillistä etuvahvistusastetta voi myös laittaa päälle yhtä aikaa Dual Mode -painikkeella. Tällainen optio voi olla hyödyllinen esimerkiksi silloin, jos haluaa särösoudiin vielä lisää erottelevuutta miksaamalla sekaan puhtaampaa signaalia.

Varsinainen master-volume vaikutti crunch-kanavan dynamiikkaan selkeästi. Sitä isommalle käännettäessä vahvistin tuntui kuin tuntuikin aukeavan enemmän, ja kun master oli tapissa ja särökanavan volume pienemmällä, oli soinnin dynamiikka selkeästi parhaimmillaan. Päinvastoin säädettynä tulos ei ollut tässä mielessä yhtä vakuuttava.

 

 

Keinokuormaa ei tarvita

Erilaisten soittotilanteiden tehovaatimukset on Blues Cubessa otettu mukavasti huomioon. Master-volume vierestä löytyy neliportainen tehovalitsin, jolla vahvistimen tehoa voi skaalata erilaisia soittotilanteita varten. Maksimiteho on 60 wattia, ja siitä alaspäin vaihtoehdot ovat 45, 15 ja 0,5 wattia. Oman soitteluni perusteella tuntui, että skaalaus vaikutti vahvistimen pääteasteen käyttäytymiseen ihan luontevasti.

Pienimmillä, 0,5 ja 15 watin tehoilla vahvistimen täysin puhdas headroom oli voimakkailla humbucker-mikrofoneilla vähäinen (0,5 watilla ei oikeastaan ollenkaan), mutta 45 ja 60 watilla sitä löytyy sitten riittävästi isompiinkiin tiloihin.

Blues Cuben kaiku on luonnollisesti digitaalinen. Luonteeltaan se on ehkä eniten hallikaiun tyylinen, mutta mukana on myös Fender-tyylisen jousikaiun häntää. Kaiku toimi särösoundienkin lomassa luontevasti. Jos lähtisin Blues Cubella keikalle, jättäisin todennäköisesti kaikupedaalin kotiin, mikäli yksi kaikutyyppi riittäisi.

 

Uusia soundeja kapseleilla

Lähtöjä äänen jakamista varten on takapaneelissa kaksi. Line outista ääni tuli mikseriin ihan luonnollisena, tosin DI-boksi lienee tarpeen, sillä balansoimattoman kaapelin vuoksi hurinaa tuli jonkin verran mikserin gain-säätöä nostaessa.
Pikkukeikoilla soundia voisi mielestäni levittää PA:n kautta tälläkin tavoin ja säästyä mikrofonin käytöltä; miksei myös äänittäessä. Tosin tämä linjalähtö ottaa signaalin vain etuasteesta, eli ääni tulee pöytään vaikka Blues Cuben master-säätö olisi nollassa.
Vieläkin suorempaa yhteyttä tietokoneeseen halajaville on tarjolla USB-äänityslähtö, joka vaatii sopivien ajurien lataamisen Rolandin sivustolta.
Vaikka takapaneelissa ei hehku putken putkea, sieltä löytyy asennuspaikka Tube Logic -kapselille, joka kyllä hehkuu putken tavoin. Sen avulla vahvistimeen voi saada mahdollisesti jopa oman suosikkikitaristin soundin, sillä kapseli muuttaa Blues Cuben putkimallinnuksen luonnetta. Toistaiseksi tällainen kapseli on julkaistu vasta Eric Johnsonilta, mutta voisi olettaa, että näitä tuodaan markkinoille lisääkin.

 

Erinomaista työtä

Roland on ilmiselvästi panostanut asiaan tosissaan ja sen myötä Blues Cube Stage ei ole ollenkaan hassumpi versio tweed-Fenderistä.
Itselläni ei ole kovin paljon kokemusta digitaalisella mallinuksella toteututeista vahvistimista, mutta kyllä tämä paras kokeilemistani on mitä tulee vintage-soundin luonnollisuuteen, dynamiikkaan ja autenttisuuteen.
Toisaalta sanon myös, että mielestäni vahvistimesta puuttuu hiukkasen lajityyppiin kuuluvaa särmää ja rujoutta tai sitten en vain osannut sellaista ilmoille vääntää.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on lajityypissään hyvin toteutettu ja helposti roudattava kevyt combo, jota voisi kuvitella monessakin tilanteessa putkivahvistimen korvaajaksi. Varsinkin silloin, jos haluaa säästyä putkivahvistimen huolto- ja säätötöiltä. Hinta-laatusuhdekin on asiallinen. Suosittelen testaamaan ja muodostamaan oman mielipiteen.


Roland Blues Cube Stage

Tube Logic -tekniikalla toteutettu transistorivahvistin

• nimellisteho: 60 wattia
• mitat: 513 × 244 × 465 mm
• paino: 14 kg
• kaiutin: Roland V-12, 80 W
• kaksi kanavaa: Clean & Crunch
• Tone- ja Boost-kytkimet molemmissa kanavissa
• Dual Mode -kytkin kanavien yhteiskäyttöön
• yhteiset sävysäädöt: Treble, Middle, Bass
• molemmille kanaville yhteinen Master-voimakkuus
• neliasentoinen Power Control -säätö (0,5, 15, 45, 60 W)
• kaiku: digitaalinen, voimakkuus-säätö
• liitännät: Input (high/low), Line Out, USB (suoraan äänitykseen), jalkakytkin (hankittava erikseen)
• asennuspaikka Tube Logic -soundikapselille 
(ei Tour-nupissa)
• hintaluokka: 630 euroa

Lisätiedot: Roland Suomi

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 3/2015. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

23.08.2016
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy