Shure KSM8 – paalupaikalle kahden kalvon taktiikalla

|
Image

Täysin uudenlaisella kapselilla toteutettua KSM8-solisti-mikrofonia on saateltu maailmalle kolmella keskeisellä lupauksella: loivempi proximity-efekti, tasaisempi taajuusvaste pääakselilta ja hallitumpi vaimennus muista suunnista.


Ensimmäinen huomiota herättävä piirre KSM8:n soinnissa on sen miellyttävä selkeys, joka ei juurikaan riipu etäisyydestä. Ääni ei puuroudu läheltä laulettaessa eikä ohene kauem-mas siirryttäessä. Kyllä tämänkin mikrofonin kanssa hyvin mieto bassokorostus aivan huulituntumalta laulettaessa löytyy, mutta paino on sanalla mieto. Vokalisti voi myös ottaa tähän mikrofoniin reilummin etäisyyttä kuin tavanomaisesti on suotavaa, eikä sointi kavennu pistäväksi vaan säilyttää luonnollisen täyteläisyytensä.

Taajuusvasteen pitäisi myös pääakselin suunnasta olla tasaisempi millä hyvänsä etäisyydellä, kun vertailukohtana on tyypillinen perinteinen solistimalli. Tämänkin lupauksen KSM8 lunastaa puhtain paperein – monttuja sen paremmin kuin piikittäviä korostumiakaan ei ilmene. Alaäänet soivat täsmällisesti, keskirekisteri tasaisen miellyttävästi ja ylä-äänet ilmavan kirkkaasti. Preesens-alueen selkeyskin on luonteeltaan levollista eikä viiltäviä konsonantteja singahtele sinne tänne. Sointi on luonnollinen, eikä laulajan oma soundi vääristy.
 
Kolmas KSM8:n valtiksi nimetty ominaisuus liittyy sen suuntakuvioon, jossa ei muodon suhteen ole mitään kummallista – hertta on hertta ja sen ominaispiirteenä on herkkyys pääakselin suunnalta saapuville äänille ja vaimennus kaikkiin muihin suuntiin. Tapa, jolla uutuusmallin suuntakuvio toteutuu, poikkeaa kuitenkin totutusta arkimikrofonista. Niille on tyypillistä, että suuntakuvion reunat piirtyvät hyvinkin erilaisina eri taajuuksilla, jolloin mikrofoni saattaa olla kovinkin epäherkkä vaikkapa sivulta kantautuvalle sahan soitolle, mutta kuitenkin erittäin herkkä samasta suunnasta tulevalle bassolle tai yhtä hyvin esimerkiksi jollekin sahan ulvontaa korkeammalle taajuudelle.
 
Tuosta poiketen Shure lupaa tasaisen ja hallitun vaimennuksen koko taajuusalueella, luonnollisestikaan ei täydellistä immuniteettia sivusuunnista tai takaa tuleville äänille.

Vaimennus on asianmukaisen tehokasta, mutta uuden kapselin arvo kirkastuu, kun kuuntelee millaista vuotoääni on sävyltään – sen sointi on tietysti vaimeampaa ja olemukseltaan etäisempää kuin pääakselilta saapuva ääni, mutta ennenkaikkea se on erittäin tasaista ja neutraalia. Tämä puolestaan heijastuu suotuisasti heti kahteen käytännön asiaan.

Ensinnäkin akustista kiertoa monitoreista tai PA:sta mik-kiin ei ilmene yhtä helposti. Ja kun vuotoääni ei myöskään roiski silmille esimerkiksi terävinä preesenspiikkeinä, se ei aiheuta ylimääräisiä ekvalisointipaineita. Virvelin vuotoääni kuulostaa KSM8:n kautta rummulta eikä metallirämistimeltä, eivätkä symbaalitkaan riivi korvaa vaan säilyttävät luontaisen klanginsa. Jos taajuuskorjainta haluaa ja on tarpeen laulukanavassa käyttää, sen käyttö määrittyy nimenomaan lauluäänen ehdoilla eikä muualta kuuluvan vuotoäänen vaatimuksesta.

Sitä luonnonvakiota ei tämäkään mikrofoni muuta, että solistin äänen on oltava kyllin vahva verrattuna ympäröivään taustaan – jos vokalisti kuiskii ja bändi paahtaa siinä ympärillä lujaa, niin balanssi on lähtökohtaisesti vinksallaan eikä mikään mikrofoni sitä korjaa. Jos taas solistilla on äänivarantoja kylliksi ja yhtyeellä malttia pitää holttia, antaa KSM8 kuitenkin esimerkillistä suojaa laulun tueksi.

Jatkoon!

Kun solistimikrofonien kohdalla puhutaan hienostuneesta äänenlaadusta, tarkoitetaan yleensä niitä kondensaattorimalleja, joita voisi ajatella luontevasti käytettäväksi Grammy-gaalan tapaisten spektaakkeleiden estradeilla tai vaikka Celine Dionin tyyppisten artistien konserttisalikiertueilla. Dynaamiset solistimikrofonit on kategorisesti luokiteltu arkisempaan kastiin, ja niiden yhteydessä tyypillisin lisämääre onkin ollut ”työkalu” – milloin jämerä, milloin muutoin vain luotettava. 

Shure ravistelee tätä asetelmaa nyt oikein kunnolla, kun pitkän jalostustyön tulos, täysin uudenlaiseen kaksikalvoiseen kapselirakenteeseen perustuva KSM8 haastaa kondensaattorimikrofonit äänenlaadussa, eikä jää kisassa mitenkään altavastaajaksi.

Ainoa tuntemani dynaaminen mikrofoni, joka äänellisesti muistuttaa jollain tapaa KSM8:aa, on Sennheiserin MD441. Se taas on fyysiseltä olemukseltaan kookas ja verraten kömpelö kädessä pideltäväksi, minkä vuoksi se useimmiten on sijoitettu telineeseen solistin eteen, mutta vielä paljon useammin valjastettu esimerkiksi puhaltimien taltiointiin.

KSM8 on muotonsa ja kokonsa puolesta sulavasti kädessä pideltävä mikrofoni, mutta käytön ei tarvitse rajoittua solistisiin tehtäviin. Uutuusmalli soveltuu nimittäin erinomaisesti myös äänityskäyttöön ja sen ominaisuudet tekevät sitä kelpo valinnan esimerkiksi akustista ja sähköistettyä kitaraa taltioitaessa. Mahdollisuus sijoittaa mikrofoni hieman etäämmällekin äänilähteestä palveli erinomaisesti myös tässä käytössä.

Puhaltimien kanssa en sitä valitettavasti päässyt kokeilemaan, mutta yhtä lailla kotonaan se oli rumpujen ja lyömäsoitinten äänityksessä. Vintagesoundin ystäville vinkki: yksi KSM8 rumpujen päälle sopivalle korkeudelle ja koko setti monona talteen, tarpeen mukaan erillisellä bassarimikillä tuettuna. Se on jotakuinkin siinä.

Shuren perinne on rakennettu konstailemattomien perusmikrofonien varaan, mutta raskaan sarjan langattomilla järjestelmillään sekä KSM-sarjan kondensaattori- ja nauhamikrofoneilla se on nostanut profiiliaan nimenomaan korkean audiolaadun osaajana. Nyt lanseerattu KSM8 vie tämän kehityspolun jälleen uudelle tasolle – se on erinomainen mikrofoni, josta mikä tahansa valmistaja olisi ylpeä.


Shure KSM8

Dynaaminen solistimikrofoni

• kaksikalvoinen Dualdyne-kapseli
• suuntakuvio: hertta
• toistoalue 40 – 16 000 Hz
• hintaluokka 500 euroa

Lisätiedot: Bright Sales & Installation

 


Unidynestä Dualdyneen

Image

Suuntaavan dynaamisen mikrofonin perusperiaate on säilynyt verraten muuttumattomana todella pitkään. Materiaaleja on päivitetty ja valmistusmenetelmiä uusittu, mutta vuonna 1939 patentoitu Unidyne-rakenne ja erityisesti sen näyttävin muoto, Model 55, ovat olleet eräänlainen Shuren epävirallinen symboli vuosikausia. 

KSM8 perustuu täysin uudenlaiseen kapselirakenteeseen, jossa yhden kalvon sijasta onkin niitä kaksi. Sen seurauksena mallitunnukseenkin on lisätty täsmenne Dualdyne.

Kahta kalvoa ei kuitenkaan käytetä samalla tavalla kuin tyypillisessä isokalvoisessa studiomikrofonissa, jossa vastakkaisiin suuntiin kuuntelevien kalvojen signaaleita eri tavoin miksaamalla saadaan muodostumaan erilaisia suuntakuvioita.

Pääakselilta katsottuna vain KSM8:n ensimmäinen kalvo on aktiivinen ja poimii hyötyäänen. Taaempi kalvo on passiivinen ja muodostaa osan kapselin akustista rakennetta, jolla hallitaan suuntaavuutta ja proximity-efektiä. 

 

 

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 2/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.