Topp Pro T2208 – yksi liuku on riittävästi

|
Image

Klubikeikalla tarvitaan 
kompakteja työkaluja ja tämä mikseri mallaa siihen mittakaavaan kuin kuokka Jussin kouraan. Toimittaa tehtävänsä vaan nykyaikaisemmin konstein.


Olemukseltaan T2208 on selkeä keikkamikseri runsaine analogiliitäntöineen. 16 mikrofonikanavaa ja kaksi linjatason stereokanavaa riittävät mainiosti perusbändin äänentoistoon ja stereomateriaalin tallentaminen sekä soitto käyvät nekin päinsä takalevyyn kiinteästi asennetun USB-väylän kautta.

Vaikka digimiksereiden myötä tilanteiden ja asetusten ohjelmointi ennalta onkin muodostunut oleellisen osaksi työnkuvaa, on lennossa tehtävien säätötoimien nopeus yhä keikalla elinehto.

 

Image

 

T2208:n kosketusnäyttö ja kattava lajitelma pikavalintanäppäimiä tekevät toiminnosta toiseen hyppelyn ja kanavien selaamisen varsin sujuvaksi, joten käytännössä yksi kanavaliuku riittää paljon pitemmälle kuin ensi alkuun uskoisikaan. Etenkin, kun kuuteen DCA-ryhmään voi niputtaa kanavia paketteina, jolloin esimerkiksi kaikki rumpukanavat, kuorot tai vaikka kosketinkioskin saa hallintaan yhteisen liu’un alle.

Ryhmien muodostaminen käy helposti ja tämänkin ominaisuuden käyttö sujui intuitiolla suit sukkelaan. Oppimiskynnystä madaltaa muutoinkin se, että pääsääntöisesti toimintoihin pääsee käsiksi sekä näytön että painikkeiden kautta, joten kovin pitkiä hetkiä ei tarvitse ymmällään olla – vaihtoehtoinen tapa on useimmiten ihan hyppysten ulottuvilla.

Esimerkiksi kanavakorjainten säätö käy suoraan sormenpäällä kosketusnäyttöä pyyhkien tai täppäämällä ensin näytöstä haluttua parametria, jota voi sen jälkeen säätää niin ikään näytössä olevalla liukusäätimellä. Jos fyysinen hanikka tuntuu kädessä paremmalta, voi valittua parametriä säätää myös masterlohkon kookkaalla data-potentiometrillä. Tai sitten voi vaihtohtoisesti pitäytyä kokonaan fyysisissä säätimissä ja käyttää masterlohkon neljää painokytkintä ja niiden pariksi sijoitettua neljää säädintä kyseisten parametrien hallintaan. Käyttötuntien karttuessa seuloutuu varmasti sitten se itselle ominaisin lähestymistapakin.

Laajempaa näkymää ja useamman kanavan samanaikaista säätöä varten Topp Prolla on iPad-sovelma, jonka käyttöä langattomasti tukee mikserin takalevyssä oleva korttipaikka. Oman paikallisverkon pystytys ei siten vaadi erillistä reititintä – mikserin oma WLAN-kortti antenneineen huolehtii siitä.

Korttien kanssa on kuitenkin tehtävä eräitä valintoja, sillä mikserissä on fyysiset paikat vain kahdelle lisäkortille. Pienempään koloon sopivat etäohjaukseen ja käyttöjärjestelmän päivityksiin tarkoitettu USB & Ethernet -kortti tai edellä mainittu WLAN-kortti. Isompi paikka on puolestaan varattu digitaalisen audioliikenteen kasvattamiselle ja valittavana ovat joko 32-kanavainen Dante-kortti tai saman kanavamäärän USB-kortti.

 

Kanavat balanssiin

Komboliitinten ansiosta takalevyyn on saatu mahtumaan tulot niin mikrofoni- kuin linjasignaaleillekin joka kanavassa. Kanavien sisäinen prosessointi on kattavaa, mutta jos pakottavaa tarvetta ulkolaitakaluston kytkemiseen kuitenkin esiintyy, on kahdeksassa ensimmäisessä kanavassa sitä varten inserttipisteet.

 

Image

 

Nelialueinen täysparametrinen kanavakorjain on varustettu erillisillä yli- ja alipäästösuotimilla, joiden rajataajuudet voi asettaa mihin tahansa kohtaan 20 Hz – 20 kHz audioaluetta. Suodintyyppejä eri jyrkkyyksineen on mahdottomasti, peräti 20 erilaista kummallekin filtterille.

Itse ekvalisaattori on sommiteltu yhtä joustavaksi – minkä tahansa kaistan voi tarkata mihin hyvänsä kohtaan audiokaistaa ja vaikutusalueen leveyden voi säätää portaattomasti hyvin laveasta erittäin kapeaksi. Jälki on sitten juuri niin musikaalista tai kökköä kuin säätäjän käpälästä irtoaa.

Dynamiikan muotoiluun on erikseen kompressori sekä kohinaportti, kumpainenkin kattavilla perussäädöillä varusteltuna ja helposti tilanteeseen passattavana. Sillä edellytyksellä, että niin kompressorin kuin kohinaportinkin toimintaperiaatteeseen on siinä määrin perehtynyt, että ymmärtää eri parametrien merkityksen ja vaikutuksen. Sama varaus pätee myös kanavakorjaimeen – Topp Pro ei nimittäin houkuttele käyttäjiä näytölle piirtyvillä vuosikertalaitteiden naamakuvilla tai mystisillä yhden säätimen taikakonsteilla, vaan lähtökohtana ovat yleispätevät työkalut, joita täytyy osata käyttää. Virkistävä ja hatunnoston arvoinen linjaus.

 

Efektit mukaan

T2208:n sisällä on kaksi erillistä ja yleiskäyttöistä efektiprosessoria, jotka kytkeytyvät perinteisellä aux-tyyppiselä reitityksellä. Jokaisesta kanavasta voi siis itsenäisesti lähettää signaalia sekä FX1- että FX2-prosessoreille, joiden tuotokset ohjautuvat edelleen päälähtöihin.

Prosessorit ovat keskenään identtisiä, kumpikin osaa samat 14 eri efektilajia, joiden joukossa on kolme kaikutyyppiä, kaksi viivettä sekä päälle modulaatioita tremolosta chorukseen ja flangeriin. Kaiun ja viiveen sekä kaiun ja eri modulaatio-efektien yhdistelmät täydentävät paletin.

T2208:n kaikuohjelmista huone ja halli muistuttuvat sävyltään aika paljon toisiaan, kun taas levykaiuksi nimetty kolmas vaihtoehto poikkeaa edellisistä jo selvästi. Kaikissa kolmessa on samat säädettävät parametrinimikkeet, joilla kaiun peruskokoa, esiviivettä, kestoa, sekä korkeiden taajuuksien vaimennusta hallitaan. Kaiutetulle ja kuivalle signaalille on vielä erikseen omat voimakkuudensäätimensä.

Soinniltaan plate miellytti kolmikosta eniten, pitemmät huone- ja hallikaiut kun väpäjävät haipuessaan hieman liikaa minun makuuni, joskin toisaalta hienoinen vireen lasku niiden hännissä loi aika mukavaa eloa sointiin. Leipäkeikalla klubissa näillä pärjää kyllä vallan mainiosti. Jos taas mikseriä käyttää tavoitteellisen demon työstöön, jotakin ulkoista kalustoa voisi varata tueksi.

Viive sekä sen stereoversio toimivat oikein hyvin. Ne ovat helppoja käyttää ja niillä saa lauluun tai instrumenttisooloon käyttökelpoista lisämaustetta.

Modulaatiot ovat nekin oikein ilahduttavia. Tremolo huojuttaa ääntä pehmeästi stereona, flanger ja chorus poreilevat musikaalisesti ja ovat esimerkiksi kitaralle tai sähköpianolle aivan oivallisia.

Yllättävän onnistuneiksi osoittautuivat myös kaiun ja modulaatioiden yhdistelmät, joille keksii kyllä käyttötilanteita aivan ponnistelematta.

Näilläkin eväillä pystyy keikan hoitamaan erittäin hyvin, mutta syöminen kasvattaa tunnetusti nälkää. Kahden varsinaisen efektisyötön lisäksi kanavissa on onneksi lähdöt kahdeksalle auxille, ja niistä varmaan liikenee monitoroinnin ohessa jokunen kappale ulkoisille efektiprosessoreillekin.


Topp Pro?

Merkki on uusi ainakin näillä seuduilla, mutta taustalla on varhaiselta 1970-luvulta asti laitteita muille brändeille valmistanut taiwanilainen Seikaku. Ei siis ihme, että näkemystä valmistajalla tuntuu riittävän, eikä osaamisenkaan kanssa tee heikkoa. Edullisen hintaluokan digimiksereiden joukkoon Topp Pro on tervetullut uusi tekijä, jolla on sopivasti omannäköisensä paketti tiukasti koossa.

T2208:n soundipuoli on kunnossa ja käyttöliittymän juju aukeaa verraten vaivattomasti. Yhteydet digiverkkoon tai moniraitaiselle tallentimelle järjestyvät lisäkorteilla, ja vakioliitännöissä on huomioitu erilaiset käyttötilanteet hyvin. Siinä kelpo syyt tutustua lähemmin tähän mikseriin.
 

Topp Pro T2208

Digitaalimikseri

• 16 monokanavaa, mikrofoni/linjakäyttöön
• 8 kanavassa inserttiliitäntä
• 2 stereokanavaa
• 8 balansoitua aux-lähtöä
• balansoitu päästereolähtö, rinnan sekä XLR- että jakki-liitännät
• balansoitu lähtö tarkaamokaiuttimille, oma volume-säätö
• 2 kuulopkelähtöä, omat volume-säädöt
• 2/2-kanavainen USB-audio-liitäntä
• 2 korttipaikkaa kontrolli- ja audiokäyttöön

Hintaluokka alle 1700 e

Lisätiedot: AV-Marketing

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.