Valco – sinivalcoista vastamelua

|
Image

Kotimainen Valco ei ujostele, vaan kertoo ryhtyneensä valmistamaan vasta-melukuulokkeita, kun muut eivät tee tarpeeksi hyviä. Erinomainen lähtökohta.

 

Firman viestinnällinen linja tuskin olisi mahtunut hovikelpoisuuden puitteisiin edes ennen metoota, vallitsevalla hypersensitiivisellä aikakaudella se edustaa roisiudessaan avointa anarkiaa. Ensimakua saa postituspussiin printatusta tekstistä – siinä ei varoiteta tukehtumisvaarasta vaan kehotetaan keksimään pussin avaamisen jälkeen tarpeettomaksi käyvälle paperikääreelle inspiroivaa uusiokäyttöä vaikka makuuhuoneen puolella. Eikä virran päälle kytkeytymisestä kertovalla äänellä ole mitään tekoa navigaattoreiden neutraalinviileiden virkaopastajien kanssa. Sen sijaan korvaan kuiskuttava baritoni sopisi nuhruisen kauhufilmin luutarhasta hatkat ottaneelle hahmolle – alkuun suorastaan hämmentävää, myöhemmin rasittavan päällekäypää. Mutta pelin henki on selvä: vaikka kuulokkeiden soinnillisista tavoitteista kerrotaan hifi-henkeen ja laatuhakuisesti, meiningissä ollaan lähempänä HD-lotkotusta ja nahkatamineita kuin BMW:n kehräystä Goretexit yllä.

Tätä ei tuotteen ulkomuodosta kylläkään voisi päätellä. Suomalaisen Ratamo Industrial Designin suunnittelema kuulokemalli on linjakas ja hillityn tyylikäs mustien osien ilmettä mukavasti tasapainottavine harmaine kangaspintoineen. 

Ykköspolven Valcoissa käytetty puupinta on kuulemma nykygeneraatiossa vaihdettu kankaaksi kestävyyden parantamiseksi ja tuulen vaikutuksen pienentämiseksi. Samalla lupaillaan aiem-paa parempi Bluetooth-antenni – luonnollisesti itse kehitetty, kun ei valmiina löytynyt. Kolmas myyntiargumentti on toteamus siitä, että kuulokkeiden soundin virittelyssä asialla on ollut Jasse Kesti, reilu vuosi sitten Riffissäkin haastateltu äänittäjä-miksaaja Tampereelta.

Image

 

 

Virta päälle ja kuunteluun

VMK20:n vasemmassa kuulokekupissa on kytkin vastamelun käyttöön. Toiminto on itsenäinen, joten luureja voi käyttää pelkkään hälyntorjuntaan, ja toisaalta musiikkia tai muuta ääntä voi kuunnella myös ilman vastamelu-ominaisuuksien käyttöä.

Bluetooth-toiminnot kuunteluun ja puhelimen käyttöön ovat nekin itsenäinen lohko. Jos ei kaipaa langattomuutta, voi Bt:n sijaan kytkeytyä äänilähteeseen myös suojakotelon mukana tulevalla johdolla. Lentomatkustus on huomioitu erillisellä adapterilla, jolla johdon miniplugi muuntuu kaksipiikkiseksi pistokkeeksi.

Kuulokkeet ovat keveät ja niiden asettelu päähän käy vaivattomasti. Teleskooppisen sangan mittaa voi säätää näppärästi ja hammastus pitää asetuksen jämptisti.

Korvien ympärille asettuvat pehmukkeet tuntuvat miellyttäviltä ja kuulokekupit kääntyvät nivelöintinsä ansiosta asettuen tiiviisti kalloa vasten. Erityisesti vastamelua käytettäessä tällä on merkitystä, sillä pikkuisenkin falskaavaksi jäävä asemointi aiheut-taa kummallisen bassoalueella pumppaavan lepatuksen, joka ilmiönä muistuttaa autolla ajoa toinen takaikkuna sopivasti raotettuna. Tämä korjaantuu, kun asettelee VMK20-kuulokkeet tiiviisti oikeaan asentoon, jonka jälkeen vastamelu pelaa mainiosti.

Ulkosalla kävellessä käy ilmi, ettei puuskaisen tuulen vaimennus ole yksinkertainen haaste, sillä alkutalven puhurit puhkovat suojausta verraten helposti. Sen sijaan auton rengasjyrinä, dieselin jurnutus (sekä arvatenkin lentokoneen melko staattinen humina – jota ei nyt ollut mahdollisuutta kokeilla) vaimenevat kiitettävästi. 

Yhteys ulkomaailmaan säilyy sillä tavoin terveenä, että erilaiset signaalit suojatien piippauksesta muihin varoituksiin kuuluvat silloinkin, kun vastamelu on päällä ja kuulokkeilla kuuntelee musiikkia. Se kaikkein ärsyttävin taustahumu vain rajautuu pois, juuri kuten pitääkin. Jopa sekin käy vallan mainiosti päinsä, että rauhoittaa tilanteen vastamelutoiminnolla, mutta kuuntelee autoradiota normaaliin tapaan kaiuttimilla – puheohjelmien seuraaminen sujuu ihan mainiosti, sillä vaimennus on tehokkaimmillaan alarekisterissä. Keskialueella luurit vain taittavat ikävimmän terän ulkoisilta ääniltä, mutteivat tapa ääntä tykkänään. 

VMK20 ei myöskään ole kriittinen pään kääntämiselle vaan vaimennus pitää hyvin kutinsa silloinkin, kun taustaäänen tulosuunta muuttuu äkisti suhteessa kuulokkeisiin. Eri suuntiin tähyily ei siten aiheuta esimerksi risteyksissä sellaista ikävää humpsahtelua, jota joissain vastamelukuulokkeissa tilanteen äkillinen muutos tuottaa. Pisteet Valcolle.

 

Toimii

Valco VMK20 on onnistunut tuote. Umpikuulokkeiksi rakenne on kevyt, säätövaraa löytyy ja sankakin on miellyttävästi pehmustettu. Pitempikään käyttörupeama ei ala ahdistaa ja se kaikkein tärkein – ulkoisen melun vaimennus – toimii mallikkaasti. Puhelintoiminnotkin pelaavat asiallisesti. 

Bluetooth-signaalin kantavuudessa en havainnut merkittävää eroa kumpaankaan suuntaan, kun tilannetta vertaa muihin käytössäni oleviin laitteisiin. Näköyhteyden piirissä voi etäisyyttä ottaa melko huoletta, mutta nurkan taakse toiseen huoneeseen signaali ei löydä sen luotettavammin kuin yleensäkään.

Musiikin kuuntelun kannalta ratkaiseva on soundi, jonka tyydyttävyyteen käyttötilanne ja sen meluisuus vaikuttavat. Koska vastamelu ei eristä kuuntelijaa täydellisesti ympäristöstä, tulisi soundin palvella yhtä lailla silloin, kun kuulokkeiden läpi vuotaa jokin määrä ulkoista hälyä, sekä silloin, kun kuunnellaan luontaisesti häiriöttömissä oloissa ilman vastamelutoimintoa. Kummassakin tilanteessa arvio pitää suhteuttaa hintaan – VMK20-kuulokkeet maksavat reilusti teinimalleja enemmän, mutta reippaasti alle tiedostavan musiikinkuuntelijan harrastuskuulokkeiden, puhumattakaan audioammattilaisen työkaluikseen hankkimista luureista.

Image

Tässä kehikossa Valco onnistuu erinomaisesti. Soundi on sävyltään miellyttävä, riittävän tasainen, mutta samalla kuitenkin tarpeeksi skarppi ja erotteleva soinnillisten nyanssien havainnointiin. Alarekisteriä voisi luonnehtia tuhdiksi, mutta se on kuitenkin niin tarkkapiirteinen, että tanakkuus vain luo levollisen pohjan ja täydentää sillä tavalla osaltaan meluntorjuntaa. Ja mikäli kuuntelu jatkuu reissun jälkeen olohuoneen yöllisessä rauhassa, ei niitä luksuskuulokkeita tarvitse välttämättä esiin kaivaa – kyllä VMK20:n laatu riittää myös musiikista nauttimiseen.

 

Valco VMK20

Langattomat kuulokkeet vastamelu-toiminnolla

• toistoalue 20 Hz – 20 kHz
• akun latausaika 2– 3 tuntia
• käyttöaika yhdellä latauksella < 45 tuntia
• käyttö langattomasti Bluetooth-yhteydellä tai johdollisena
• puhelintoiminnot
• aktiivinen vastamelu-toiminto, kytkettävissä käyttöön erikseen
• irrotettava johto ja erillinen lentokoneadapteri
• USB-kaapeli lataukseen
• puolikova vetoketjullinen kuljetuslaukku
• hinta: 169 euroa

Lisätiedot: Valco

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2020. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.