Nayteikkuna

Jaakko Pesola "Minä suunnistan pilvien mukaan" on letkeää ja tarttuvaa poppia!

Jaakko Pesola lähestyy toimitusta uudella singlellä Minä suunnistan pilvien mukaan. Kappaleen vahvasti elektroninen tausta on mukaansatempaava.

Kolme minuuttia ja neljäkymmentä sekuntia kellottava raita osoittaa Jaakko Pesolan ja sovittaja Heikki Puhakaisen yhteistyön saavan aikaan pop-musiikkia, joka tarraa kiinni jo ensinuotilla, eikä päästä otteestaan ennen viimeistä sointua.

Elektroninen tausta kasvaa ja kutistuu pitkin kappaleen varsin ennalta-arvattavasti.
Jaakko osoittaa singlellä kyvyn tarjota radioystävällistä elektropoppia, jollaista ei Suomessa liioin ole kuultu. Kappale saa odottamaan lisää musiikkia.
Biisin letkeä ja hyväntuulinen tunnelma on omiaan piristämään synkkiä alkuvuoden iltoja. Sanoitus pursuaa yksinäisyyttä ja tukee kappaleen melankolista ja surumielistä tunnelmaa.

Tuotannollisesti kappale on täyttä timanttia. Äänimaailma on dynaaminen ja ilmava, minimalistiin kallellaan oleva tausta saa soljuu eteenpäin letkeästi ja sisältää lukuisia yksityiskohtia.

Kaiken kaikkiaan Jaakko Pesolan single on lupaava näyte tulevan levyn materiaalista. Suositellaan nautittavaksi iltahämärässä kiireettömänä hetkenä, pilaantuu taustamusiikkina.

Jaakko Pesola: Minä suunnistan pilvien mukaan (single),  Jabelius Records, 2018

 

16.03.2018
|
Lauri Nieminen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy