Nayteikkuna

Sydän, sydän: Keskiyöllä Sydänyön rytmi on hitaampi

”Nuoruuden suuri vimma taitaa olla jo taakse jäänyt”, laulaa Tuomas Skopa levyn nimikappaleessa. Ei Sydärit seestynyt ole, se on vain puolittanut marssitahdin. Viisitoista vuotta sitten bändi aiheutti pienimuotoista hysteriaa riemastuttavan energisellä, jopa omituisella coctaililla epäkeskoja kitarariffejä, pomppuheviä ja koukuttavia laulumelodioita. Sellaista ei oltu kuultu.

Skopa osasi villitä ja karjua, mutta osoittautui myös erittäin taitavaksi laulajaksi, jonka yli kolmen oktaavin ääniala hämmästytti ja ihastutti. (Sitä skaalaa saa ihmetellä jo levyn avausraidalla) Mikko Rekosen raivoisa rumputyöskentely on varsinkin livenä ollut yksi keskeisiä elementtejä Sydän, sydämen viehätyksessä ja onhan koko kvartetti ollut lavalla kuin yhteen hikinen pirunnyrkki.
Osasyy oudoille riffeille on ollut kitaroiden kvinttiviritys (C-G-D-A-A-A), jossa viulun tavoin neljän kvinttiin viritetyn alakielen jälkeen soivat kolme ylintä kieltä kuorossa samaa A:ta. Siitä syntyy soundi ja harmonia, joka tekee Sydäreiden musiikista täysin oman kuuloista.
Muutaman innostusta herättäneen levyn jälkeen bändin mittari tuli täyteen ja Suomi-rockin kummajainen poistui tauolle muutamaksi vuodeksi.

Täysi-ikäistynyt orkesteri on hiljakseen aktivoitunut keikkarintamallakin ja Keskiyöllä on jo toinen platta tauon jälkeen.
Sydärit on myös kasvanut viisikoksi pitkäaikaisen studiomiehen, Jussi Liukkosen, täydentäessä pakettia. Soundillisesti kaikki on kuin ennen, mutta uuden vaihteen myötä jotain on muuttunut ratkaisevasti. Yleissävy on pohdiskeleva ja melodiat soljuvat rauhallisena.
Ei kuitenkaan voi väittää, että Sydäreistä olisi tullut valtavirtaa tai että he mitenkään olisivat myyneet outouttaan markkinoiden alttarille. Edelleenkin he kuulostavat täysin itseltään. Musiikissa on melodisen koukuttavia kertosäkeitä, olematta silti iskelmällisiä. Biisit ovat moniosaisia ja pitkiä, kuulostamatta kuitenkaan progelta tai kikkailevalta.
Soundit ovat pehmeitä, mutta kaukana siloitelluista nykysoundeista. Ei tätä radioon tai oikeastaan mihinkään lokeroon saa tungettua edelleenkään.
  
SS on kasvanut ulos kapalostaan, mutta mitä siitä on tullut? Onko teinihuligaanista tullut olemassa oloaan pohtiva erakko? Teksteissä kysellään ja ihmetellään maailmaa, mutta ei pyritäkään antamaan vastauksia. Mennään omalla sydäritaajudella.
Paina päälle kertoo videopelien maailmaan uppoutumisesta, kertoen pikselimaailman tarjoamasta eskapismista – ilman addiktiosyytöksiä. Hengissä ollaan lohduttelee itsemurhakandidaattia. Mitään peruskauraa tekstit eivät ole. Vaatii pokkaa laulaa ”Nähdään jos ei sokeiks tulla, jos tullaan, sit törmäillään.” (Syksy on taas täällä) No, Sydän, sydän ei ole kuvia kumarrellut eikä lupia kysellyt ennenkään.

Välillä tajunnanvirrasta on vaikea saada kiinni, välillä se tuntuu liiankin päiväkirjansivujen tilitykseltä. Mutta onhan se ainakin omaperäistä, pisteet sille. Tunnistettavaa ja erilaista kuin kenenkään muun lyriikka. Kuulijoiden kosiskelu ei koskaan ole ollut bändin agendassa, vaikka jotain kaupallista ajattelua esimerkiksi ulkopuolinen tuottaja olisi voinut tuoda. Levyn koukuttavin biisi on piilotettu levyn loppupuolelle. Hienolla tunnusmelodialla varustettu Täältä tullaan omaa oivaa hittipotentiaalia.

Parhaimmillaan massiivisiin mittoihin yltävät eepokset kasvavat hienosti, mutta välillä tuntuu, että paikalle olisi tarvittu tuottajaa saksia näyttämään. Tiivistäminen olisi tuonut napakkuutta.

On mielenkiintoista nähdä, mikä Herttoniemen ihmepoikien suunta on tämän jälkeen? Tekevätkö he metallicat ja palaavat juurilleen? Voisin uskoa, että se olisi monen fanin salainen toive.

Sydän, sydän: Keskiyöllä (Soit se silti, 2018)

 

10.05.2018
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy