Kuten nimikin jo kertoo, on Liekkikuu kahden omaehtoisen taiteilijan tasavertainen tuotos. Parivaljakon yhteistyö on kantanut hedelmää jo 12 vuotta sitten julkaistun mainion Varjonyrkkeilijä-albumin muodossa. Liekkikuu jatkaa samalla polulla.
Resepti on vanha: hiottuja tarinoita ja maukasta kitaravetoista countryrockia. Työnjakokin on selkeä: sanoitukset ovat Sydänmäen ja sävellykset Louhivuoren.
Sydänmäki kuulostaa omalta tunnistettavalta itseltään. Nasaalin venyttelevä laulutyylihän on monille tuttu jo Hearthillin tai Soul Tattoon ajoilta (silloin tosin vielä englanninkielellä).
Sydänmäen suomenkielistä kynäilyä sitä vastoin on voinut nautiskella kirjojenkin muodossa (Lucky Dan, Yön pojat). Lyhyessä biisiformaatissa hän liikkuu Hank Williamsin hengessä, perinteitä kunnioittaen. Tarinointi on humoristisväritteistä, vaikka ei hän vakaviakaan aiheita karttele.
Jo laulusoundi kuitenkin luo efektin, että nyt mennään pilke silmäkulmassa. Sydänmäen omassa sarjakuvamaailmassa seikkaillaan Kultaviitta-supersankarina tai suunnitellaan vankilapakoa. Välillä ollaan nuppi sekaisin peilitalossa.
Vahvasta tarinallisuudesta johtuen levy kallistuu enemmän solistinsa näköiseksi. Se määrittelee raamit ja miljöön missä liikutaan. Se maailma on vahva ja siinä näkyy ammattimiehen työnjälki. Riimit putoilevat täsmällisesti ja teksti on kauttaaltaan huoliteltua. Hauskoja kielikuvia on tuhlaillen (kuten ”happy hour helvetin”) ja tarinat pitävät otteessaan.
Hiljattain 50 vuotta täyttäneen Sydänmäen huumorivetoisista lyriikoissa voi löytää myös kypsempää aikuisen miehen pohdintaa maailman menosta.
Tästä huolimatta ei pidä ajatella, että Louhivuoren asema taideteoksen luomisprosessissa olisi vähempiarvoinen. Hän on luonut erehtymättömällä tyylitajullaan värimaailman, joka herättää kuuntelijan emotionaaliset reseptorit vastaanottamaan Sydänmäen verbaalista tykistä.
Louhivuoren väripaletissa riittää sävyjä koko spektrin laajuudelta. Sehän on todistettu jo tuhansilla biiseillä, joihin mies on jättänyt sormenjälkensä. Omimmillaan hän on kuitenkin kaiutetun Gretschin countryhenkisessä tiluttelussa.
Levyn värisävy liikkuu tummanpunaisessa ja yönsinisessä maailmassa, jossa Louhivuoren kitarointi taikoo kuulijan eteen kuvan lännenelokuvan tyhjästä valtatiestä. Siinä on hyvä Sydänmäen ratsastaa kojootilla kohti ruskottavassa taivaanrannassa näkyvää saluunaa, kuudesti laukeavaa Coltiansa heilutellen.
Louhivuoren erinomaisilta soololevyiltä tutut kitararyöpsäytykset tekevät Liekkikuusta erityisesti kitaristeja kiinnostavan tutkimusmatkan. Miehen soitossa on svengiä ja twangiä taiturimaisesti tarjoiltuna.
Ei sovi unohtaa myöskään rikostovereita. Kontrabasisti Sara Puljula ja rumpali Kepa Kettunen takaavat tasapainoisen ja ilmavan lopputuloksen. Trendejä karttava tuotanto tekee levystä ajattoman vanhanaikaisen, mitä voinee pitää ansiona.
Jussi Sydänmäki & Janne Louhivuori: "Liekkikuu" (Sateen Ääni Oy 2017)
