Levyarviot

Mahongin kauneus on jylhempää sorttia.

Muusikko saa idean ja tallentaa soittonsa. Hän lähettää tallenteen eteenpäin kollegalle, jolla on täydet vapaudet lisätä siihen omat ideansa…

Irlannin kultakurkku on täällä taas, ja laittaa nuoremmilleen sitkeän sinnikkäästi kampoihin. Nyt karaoken piirimestarienkin kannattaa kyllä jäädä kotiin!

Basisti-laulaja Kip Wingerin kipparoima yhtye ei pääse raidoistaan, taattua kamaa edelleen.

Aika ajoin tulee bändi, joka tekee retrosta uuden keitoksen omalla freshillä tavallaan. Tämän bändin käsittelyssä 70-luvun purkkapop herää henkiin suomeksi laulettuna. Kissa on nostettu pöydälle!

Joakim Berghäll on tullut tunnetuksi multi-instrumentalistina, joka hallitsee puhaltimien lisäksi muun muassa kitaran. Toisella soololevyllään hän ottaa vastuun koko soitinarsenaalin hallinnasta. Lopputulos on upean rikas kokonaisuus, jossa harmoniat kutittelevat aivopoimuja.

Yhtye tunnetaan siitä, että se käyttää taidokkaasti erilaisia arkistonauhoja musiikkinsa osana. Tällä levyllä kulttuurivaikutteiden kirjo laajenee entisestään ja lisäväriä tuovat myös uudet instrumentit.

Josh Homme joukkoineen näyttää jälleen kerran, että ehei – rock ei ole kuollut.

Janne Haaviston sooloprojektista omintakeiseksi bändiksi kasvanut The Shubie Brothers osoittaa viimeistään toisella yhteisellä levyllään, että sillä on vahva oma tyyli.

Sanotaan, että artistin toinen levy on se hankalin. Siltä ei kuulosta, Kapari on sommitellut ehyen ja tasalaatuisen kokonaisuuden.

Kieli on vaihtunut, mutta tarina etenee ja tunnelmat välittyvät eläväisinä.
Ja kun soololevystä kerran puhutaan, niin eipähän siihen kovin montaa apuria ole tarvittukaan.

Nyt sitten virkistävästi ja jo silkan vaihtelunkin vuoksi oikein kunnon tuhti pläjäys Amerikan pop-herkkua kaikilla mausteilla!

Progena lähtee, mutta afrovalssiin uidaan.

Säveltäjä ja pianisti Juha Kujanpään levyllä yhdistyvät elementit tekevät kokonaisuudesta vaikeasti kategorisoitavaa ja ajatonta. Musiikki soljuu pakottomasti kuin vuoristopuro, sen enempää itsestään meteliä pitämättä.

Kikka Laitisen uusi neljän biisin EP jatkaa taiteilijan omaehtoista työtä pienen ihmisen ja luonnon puolesta, kuitenkaan saarnaamatta asioista.

Huumori ja sen taju ovat tunnetusti vaikeita ja perin henkilökohtaisia seikkoja. Mutta kun huumorin varjolla tehdään pieniä suuria teräviä havaintoja ihmisistä ja siitä yhteiskunnasta, jota kulloinkin satutaan asuttamaan, on lopputulos parhaimmillaan ehtaa asiaviihdettä ja pikanttia, taltioitua ajankuvaa.

Eero Raittisen live-esityksistä koottu blueslevy on poikkeuksellisen hieno julkaisu. Mika Myyryläinen on tehnyt julkaisulla kulttuuriteon.

Tangoa, muttei aivan perinteistä.

Kahden eri projektin ja kaksien sessioiden yhteydessä tallennettu kokonaisuus toimii, vaikka musiikki on syntynyt eri vuosina ja julkaistaankin vasta nyt.

Ikinuori-sana saa yhä aina vain uusia merkityksiä, kun kysymyksessä on punkin vetreä isoisä-Iggy. Varmistakaa selustanne, yläosa on paljas ja energian purskeet läikkyvät!