Levyarviot

Slash-albumi on erinomainen. Huomasin sen kiiltävästä hopeakannesta, joka oikein kimalsi muiden levyjen vierellä, kun tutkin toimitukseen kertynyttä levylaaria. Otin albumin ja laitoin sen soimaan huomatakseni, että tämä on tehty täydellisesti.

Keikka on paras mittari, kun tutustuu artistiin, tai haluaa todeta tämän kapasiteetin ja kykyjen oikean mittakaavan käytännössä. Painutaanpa siis saman tien suuren lätäkön taakse, ahtaaseen Bourbon Room -klubiin viime tammikuussa.

Kyllä on bändillä muuten tavattoman raikas meininki, mikä tietysti sopinee tähän kertarysäyksellä saapuneeseen, peijakkaan kalsaan syksyynkin?

Ei kitaramusiikin aika ole mitenkään ohi! Tätä täysin turhan pöljää ajatusta näkee aina silloin tällöin esiintyvän mediassa. Kalastelevat klikkauksia mokomat? Kapteeni Simon tässä nyt käskee ja tarjoaa meille kattauksessaan oikein vetreän kolmen vartin blues/hard rock -rupeaman.

Kotimaista americanaa ilman minkäänlaista suomi-etuliitettä.

Tyylikkäästi harmaantunut herrasmies ei hellitä. Kuka ihmeen Bonnet, kysyy joku takarivistä. No, jos mikään vaikkapa bändeistä Rainbow, Michael Schenker Group, Alcatrazz tai Impellitteri kalskahtaa tutulta, olet jo hiukan enemmän juonessa mukana.

Hämmästyttävän 18 vuoden jälkeen Tears For Fearsin peruskaksikko, Roland Orzabal sekä Curt Smith, ovat jälleen saattaneet maailman levylautasille vaativaan pyöritykseen uuden, yhteisen CD:nsä.

Blueskitaran riemujuhlaa vietetään T. Sameli Rajalan Electric Rajala -levyllä. Välillä kolutaan pientareita jazzimman ja progemman kokeilun kautta, mutta pääosin pysytään tehokkaassa vaughantyylisessä riffirunttailussa rhythm and blues- highwayn ohituskaistalla.

Nyt sitten vaihteeksi jotakin ihan ja aivan muuta sekä virkistävän erilaista. Ja mikä parasta, vieläpä täältä koto-Suomestamme!

Saxman Syrjänen tarjoilee ilmaisia nachoja Acapulcon pienessä Cantinassa.

Suomalais-bulgarialaisen Anna Dantchevin johtaman Dantchev:Domainin The Lions We Are on yhtyeen toinen levy. Esikoisalbumi Say It noteerattiin ihan kansainvälisestikin.

Yhdeksän soololevyä julkaissut, Jenkeissä ja Suomessa palkittu laulaja/lauluntekijä Tatu Metsäpelto aka Dave Forestfield ja rumpali/tuottaja Ville Lehtovaara ovat yhdistäneet voimansa ja tehneet yhteislevyn – hiukan erikoisella tavalla.

Aika kuluu ja parta kasvaa, kuuluu kulunut sutkaus. Nyt luupin alla on metka remmi. Eivät ole kyllä hosuneet liikoja. Fortune näet heittää pelipöydälle maukkaan AOR-ässän, kun julkaisee vasta kolmannen studiolevynsä. Melkein 40 vuoden urallaan!

No niin! Puoli vuotta sitten, jo viime syksynä, ilmestynyt Arpan toinen LP on saatu julkaistua nyt lopulta myös CD:n muodossa. Olen sitten jäärä vanhanliitonmies tai en, mutta ei vain oikein edelleenkään kiinnosta bitit tai vinyyli, kun kuunnellaan musiikkia. Ugh.

Hieno idea tehdä tribuuttilevy suurelle suomalaiselle sanoittajalle käyttämällä pelkästään ennenjulkaisemattomia biisejä.

Elifantree on kunnianhimoinen projekti, jossa taiteellinen anti ei ole jäänyt ylevän ajatuksen jalkoihin. Kahdeksen rumpalin kanssa kahdeksassa maassa toteutettu suurhanke muodostaa meditatiivisen lopputuloksen.
Tupla-albumillinen musiikkia vie kuulijan maailmanympärysmatkalle.

Se on sitten kuulkaa nahkalakin nosto konkareille! Vanhat Saksan rymistelijät ovat täällä taas, kun on saatu julki jo järjestyksessään 19. Scorpionsin levy.

Mukavasti rullaavaa kantria, luontevasti kerrottuja tarinoita.

Rände on itselleni entuudestaan tuntematon musiikintekijä, vaikka levyjä on ilmeisesti takana jo muutama yli 15 vuoden ajalta. Uusin niistä, Ei tullut kevätjuhlaa risteilee jossain syntikkapopin ja iskelmällisten sävyjen välimaastossa.

Helsinkiläisten Sanna Björkmanin ja Pasi Rytkösen akustinen duo on nyt muutaman vuoden ilostuttanut suomalaisia rootsmusiikin diggareita.