Levyarviot

Helsinkiläinen Kehä I -yhtye julkaisi syyskuun lopulla ensimmäisen äänitteensä, kolme kappaleen EP:n ”Pitkän yön jälkeen”.

Finnvoxin kipparina tunnettu Risto Hemmi maalailee ensimmäisellä soololevyllään kauniita suomalaisia maisemia. Siveltimen jälki on sävykäs.

On aina vain niin kertakaikkisen hämmästyttävää, millä tavalla jotkin muusikot taipuvat tyylistä toiseen, ja niin kovin vaivattoman tuntuisesti.

Pohjanmaalla reilut sata vuotta sitten vaikuttaneen mestaripelimannin sävellykset tuotiin nykyaikaan.

Suuntaamme nyt suoraan eteläiselle pallonpuoliskolle, lämpimään Brasiliaan. Paikallinen supertähti ja moniosaaja Ed Motta (s.1971) on tehnyt äärimmäisen ammattitaitoisen ja monisyisen levyn, nyt englanniksi.

Beatlemania ei ota laantuakseen.

No niin ! Tässäpä alkavalle talvelle köniin 6–0!

Punkin veteraani tulee taas kuin tämä syksy, eikä meinaa.

Mahongin kauneus on jylhempää sorttia.

Muusikko saa idean ja tallentaa soittonsa. Hän lähettää tallenteen eteenpäin kollegalle, jolla on täydet vapaudet lisätä siihen omat ideansa…

Irlannin kultakurkku on täällä taas, ja laittaa nuoremmilleen sitkeän sinnikkäästi kampoihin. Nyt karaoken piirimestarienkin kannattaa kyllä jäädä kotiin!

Basisti-laulaja Kip Wingerin kipparoima yhtye ei pääse raidoistaan, taattua kamaa edelleen.

Aika ajoin tulee bändi, joka tekee retrosta uuden keitoksen omalla freshillä tavallaan. Tämän bändin käsittelyssä 70-luvun purkkapop herää henkiin suomeksi laulettuna. Kissa on nostettu pöydälle!

Joakim Berghäll on tullut tunnetuksi multi-instrumentalistina, joka hallitsee puhaltimien lisäksi muun muassa kitaran. Toisella soololevyllään hän ottaa vastuun koko soitinarsenaalin hallinnasta. Lopputulos on upean rikas kokonaisuus, jossa harmoniat kutittelevat aivopoimuja.

Yhtye tunnetaan siitä, että se käyttää taidokkaasti erilaisia arkistonauhoja musiikkinsa osana. Tällä levyllä kulttuurivaikutteiden kirjo laajenee entisestään ja lisäväriä tuovat myös uudet instrumentit.

Josh Homme joukkoineen näyttää jälleen kerran, että ehei – rock ei ole kuollut.

Janne Haaviston sooloprojektista omintakeiseksi bändiksi kasvanut The Shubie Brothers osoittaa viimeistään toisella yhteisellä levyllään, että sillä on vahva oma tyyli.

Sanotaan, että artistin toinen levy on se hankalin. Siltä ei kuulosta, Kapari on sommitellut ehyen ja tasalaatuisen kokonaisuuden.

Kieli on vaihtunut, mutta tarina etenee ja tunnelmat välittyvät eläväisinä.
Ja kun soololevystä kerran puhutaan, niin eipähän siihen kovin montaa apuria ole tarvittukaan.

Nyt sitten virkistävästi ja jo silkan vaihtelunkin vuoksi oikein kunnon tuhti pläjäys Amerikan pop-herkkua kaikilla mausteilla!