Levyarviot

Musiikillisista tyylikarsinoista viis veisaava Pentti Punkin Syntymäpäivät on verrattain nuori kokoonpano. Esikoislevy ilmentää silti jo huomattavan kypsää otetta.

Robben Ford on ansainnut kannuksensa jo aikoja sitten. Hän kuuluu rhythm’n’blues -tyylisen kitaroinnin eläviin legendoihin. Uusi levy on sen vuoksi aina merkkitapaus – ja etenkin nyt, kun se poikkeaa aiemmista aivan oleellisesti.

Keravalainen Sydänyön Rytmi lähestyy toimitusta toisella pitkäsoitollaan. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät blues ja raskaampi rock-poljento. Levy polkaistaan käytniin todella vauhdikkaalla Rakkauden tiet -nimisellä kappaleella, joka ei jätä kysymysmerkkejä siitä, mistä levyllä on kyse.

Youngin toinen uudessa asuinpaikassa Coloradossa äänitetty albumi tarjoaa taas pikkuisen eri kulman kanadalaisamerikkalaisen tai canericanin niinkuin levyllä lauletaan rockjärkäleen tuotantoon.

Ansioitunut suomalaisen bluesin pioneeri Pepe Ahlqvist ja yksi täkäläisen roots-musan ahkerimpia yhtyeitä, Tomi Leino Trio, ovat lyöneet hynttyynsä yhteen ja tehneet koruttoman konstailettoman yhteislevyn.

Anna Kokkonen tietää mitä tekee. Biiseissä on tarttumapintaa läpi äänitteen ja moni kappale saa jalan polkemaan tahtia biisin mukana.

Cedric Burnsidellä löytyy bluesperimää, hänen isänsä Calvin Jackson oli bluesrumpali ja isoisänsä RL Burnside tunnettu bluesmuusikko.

Vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster sai ystävältään muutamia vuosia sitten puhelun, jossa häntä rohkaistiin esittämään musiikkia, josta itse todella pitää. Tämä ei ole tangokuninkaallisille poikkeuksellista – legendaarinen laulukilpailu tarjoaa ponnahduslaudan julkisuuteen, mutta sitoutuminen vain tangoon tai perinteiseen tanssimusiikkiin on monille liian rajoittavaa.

Ufo Mustosen Väinämöinen-levy sisältää monenlaisia ja -tyylisiä biisejä. Esimerkiksi aloitusbiisi Väinämöinen tuo mieleen ’60-luvun poppistunnelmaa ja jotain ranskalaista elokuvallisuutta vihellysteemallaan ja sointuharmoniallaan. Biisin soundeissa sitten kyllä on nykyaikaisuutta heti alun filtteröidystä rumpuintrosta alkaen.

Vesterinen yhtyeineen on 2010-luvulla kuin varkain ottanut paikan yhtenä suomipopin suurimmista nimistä. Ei ihme, sillä yhtye on kiertänyt ahkerasti ja saavuttanut sitä kautta yleisönsä. Seitsemäs albumi on täynnä haikeita melodioita ja takuuvarmoja sing-a-long -kertsejä.

Oululaislähtöisen Lauri Peisterän debyyttialbumi on kiinnostava tapaus, sillä suomenkielisellä levyllä kuuluvat ajoittain varsin tyylikkäät americana-vaikutteet.

Ohoh, kappas! Legendaarinen brittiryhmä ei ole (sattuneista syistä) saanut vietyä päätökseen edes jo valmiiksikin sangen pitkäksi venynyttä jäähyväiskiertuettaan, kun takavasemmalta, täysin puskista, singahtaa kiertoradallemme uusi studiolevy!

Jo toinen Dave Lindholm Lights -julkaisu vuoden sisään. Ei lopu mieheltä ideat kesken.

EP! Tallenneformaatti, joka majailee turvallisesti singlen ja kokonaisen levyn, LP:n, välimaastossa: Extended Play. Ei enää single, mutta rahkeet eivät yllä ihan vielä Long Playn mittaan.

Nukkuva stadi-biisistä tunnetun Olli Pekan ensimmäinen soololevy julkaistiin kesällä ja soinnissa onkin kesäistä kepeyttä.

Kesän vielä hehkuessa toimitusta lähestyttiin omakustanteella, joka herätti mukavia tuntemuksia.

Mikko Alatalo on monitaitoinen kaveri, joka on nähty muun muassa tv-toimittajana, juontajana, kansanedustajana, mainoskasvona, mainoslaulujen tekijänä, hiihdonopettajana, lastenlaulujen, protestilaulujen ja vaikkapa kuplettien esittäjänä. Tällaista monialaisuutta ei Suomessa ole perinteisesti katsottu hyvällä, etenkään jos käyttää värikkäillä sangoilla varustettuja silmälaseja ja syyllistyy usein hymyilyyn!

Sami Yaffa on yli 40 vuoden urallaan todistanut olevansa basistien aatelia. Nyt sideman astuu valokeilaan solistin paikalle. Tasokas biisimateriaali ja rikkaat musiikilliset vaikutteet tekevät Yaffan debyyttisoolosta yhden vuoden kovimmista rocklevyistä.

Suomibalkanin ehdoton suunnannäyttäjä pistää parastaan Sveitsissä äänitetyllä livelevyllään ja osoittaa, ettei kieli ole ongelma. Meininki välittyy ja todistaa tämän ryhmän kovasta livekunnosta.

Aron eli Juha Leppänen on tehnyt pienen irtioton iskelmän suuntaan Elvis-lokerosta, jossa hän on viihtynyt jo pidemmän aikaa. Levyllä on raitoja kuitenkin riittävästi osoittamaan, ettei tässä Elvikseen olla lopullista pesäeroa yrittämässä.