Ajankohtaista / levyarviot

Kuplettimestari Jukka Takalon metsämanifesti menee tunteisiin ja sekoittaa tyylilajeja täysin estoitta. Sanavirtuoosi ottaa kantaa, mutta ei saarnaa. Takalo on tehnyt todennäköisesti uransa parhaan levyn.

J. Karjalaisen musiikin lauluissa mennään tieteen syrjäpoluilla, matkataan mielen syvimpiin lokeroihin. Karjalainen on mystikko, joka johdattelee hämärille poluille ja maailmoihin joista et tiennytkään.

Kanervan levy sukeltaa heti ensitahdeilla parisuhteen maailmaan, missä toisistaan etääntyneet aikuiset kyräilevät ja pohtivat yhdessäolon mielekkyyttä. Tai nainen pohtii.

Kansainvälisille markkinoille selvästi pyrkivä neljän nuoren naisen Enkel ei ole mikään turha kopla.

Ajatus perinteikkään ja iäkkään romaninaisen levystä ei tässä maamme pop- ja iskelmämusiikin kyllästämässä kertakäyttökulttuurissa ole kovin mediaseksikäs. Mutta nyt kyseessä ei olekaan kuka tahansa laulaja: Hilja Grönfors (s. 1952) on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimitetty taituri, jonka äänestä kuuluu vuosisatainen perinne ja vahva musikaalisuus.

Tamperelainen Laura Moisio, 30, on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja–lauluntekijöistä. Kolmannella – tekijän omaa nimeä kantavalla – levyllään Moisio kurkottelee jo valoisampiin huoneisiin ja keltainen on yleissävy millä hän maalaa. Moni asia on muuttunut, mutta edelleen keskiössä on Moision vahva ääni.

”Nuoruuden suuri vimma taitaa olla jo taakse jäänyt”, laulaa Tuomas Skopa levyn nimikappaleessa. Ei Sydärit seestynyt ole, se on vain puolittanut marssitahdin. Viisitoista vuotta sitten bändi aiheutti pienimuotoista hysteriaa riemastuttavan energisellä, jopa omituisella coctaililla epäkeskoja kitarariffejä, pomppuheviä ja koukuttavia laulumelodioita. Sellaista ei oltu kuultu.

Doghouse Band -nimen takana on Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka tunnetaan yhtenä suomalaisen rockkitaran suunnannäyttäjistä. Sulkia hatussa riittää yli 40 vuoden uralta. Oinosen kitaratyöskentelyä on voinut ihastella niin Lapinlahden Linnuissa tai Leningrad Cowboysissa kuin Pelle Miljoonan tai Michael Monroen rinnalla.

Ensimmäiseksi jäi mieleen dynaamisuus. Välillä soitetaan hiljaa, välillä lujaa, välillä agressiivisesti, välillä pehmeästi.