Korg Rimpitch – ei mittari koolla koreile

|
Image

Korg Rimpitch asennetaan kitaran kaikuaukkoon, johon se maastoutuu verraten huomaamattomaksi. Mittari puristuu paikoilleen kannen etupuolelle koukkaavien kahden pienen kumikielekkeen ja kopan sisällä kantta vasten painautuvan pitemmän kumipintaisen vastapuoliskon avulla. Korg ilmoittaa, että kitaran kaikuaukon halkaisijan on oltava 100 mm (+/- 3 mm).

Image

Asennus testisoittimeen kävi helposti, ja etupuolen taipuisilla kielekkeillä on mittaa riittävästi, jotta ne saavat pitävän otteen jopa Hummingbirdin paksusta plektrasuojasta.

Virtakytkin on kätevästi peukalon ulottuvilla ja niinpä mittarin saa päälle vaivattomasti. Näkymä on selkeä, joskin alkuun hieman hämäsi se, että Rimpitch ilmaisee kielen kaaren oikeanpuoleisella puoliskolla kirkkaan punaisella kirjaimella, joka nappaa silmän huomion itseensä kuin varkain.

Oikeata virettä ilmaiseva vihreä tai poikkeamasta kertovat keltaiset ledit puolestaan loistavat himmeämpinä kaaren vasemmassa päässä ja ainakin itselläni meni tovi totutella oikeaan kohtaan katselemista.
Paristo on lituska kolmivolttinen ja sen säästämiseksi mittari kytkee itsensä pois päältä kymmenen minuutin hiljaisuuden jälkeen.

Korg Rimpitch on kätevä, ja sekä vakaa että selkeä. Sen mittaustarkkuudeksi ilmoitetaan +/- yksi sentti. Oikeastaan ainoa miinus siinä on viritystason kiinteä referenssi (A = 440 Hz). Jos keikkapaikalla on muuhun viretasoon viritetty piano tai muita kiinteävireisiä, eri referenssiin stemmattuja soittimia, ei mittarista ole apua. Mutta valtaosa tilanteista taitaa olla uskollisesti 440 Hz:n sessioita, joten suurta murhetta ei tästä ole syytä ottaa. Etenkään tällaisella hinnalla.

Hinta: 19,70 € (DLX Music)
Lisätiedot: DLX Music

Rivakat käyttötestit ovat Riffissä julkaistavia lyhyitä artikkeleita tuotteista, joilla on selkeä ja yksinkertainen tehtävä ja useimmiten sen mukainen toteutus. Tämä Rivakka on julkaistu alunperin Riffin numerossa 5/2014. Vastaavia juttuja löydät tuoreeltaan jokaisesta painetusta Riffistä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.