Nayteikkuna

Rummut remonttiin osa 1 – kannut katkaisuhoidossa!

Teksti: Tommi Saarela

Kuvat: Tommi Saarela ja Pekka Helanen

Tuttu tarina: tuli hankittua hyvä rumpusetti, mutta jokin siinä vähän mättää. Muutostarpeet eivät aina taltu kalvojen ja raudan vaihdolla, ja silloin täytyy hakeutua soitinsepän puheille. Eiköhän panna rummut remonttiin!

 

Toki rumpuja voi itsekin tuunailla ja puunailla, mutta korkeampaa ammattitaitoa vaativissa hankkeissa on viisautta etsiytyä päteväksi tiedettyjen rumpuseppien luokse. Jo vuosikymmeniä rumpuja rakentanut Pekka Helanen tekee uusien Kumujen ohessa edelleenkin käytettyjen rumpujen korjauksia ja huoltoja, ja sanoo kokevansa sen opettavaiseksi ja tärkeäksi työksi.

Tätä lehtiartikkelia varten työn alle otettiin arvostetun amerikkalaisvalmistajan sinänsä ihan pätevistä kahdesta setistä rumpuyksilöitä, joissa murhetta aiheuttivat lähinnä käyttötarkoituksiin nähden tarpeettoman suuret syvyydet.

Helanen vahvistaa Hämeenlinnan vastaanotolleen tuotuja potilaita tutkiessaan, että lyhentäminen on muokkaustoiveista yleisimpiä. Ja lyhentämisten joukossa 1980-lukuiset ylisyvät etutomit se kaikkein yleisin.

– Sellainen ”kantti-kertaa-kantti”-etutomi voi olla helppokin tapaus, rumpu saattaa nimittäin olla niin syvä että saadaan onnekkaasti molemmat vanhat lugireiät pois lyhennyspalan mukana.

 

Helasen mainitsemaa ylisyvää ”kasaritomia” ei Kumun verstaalle roudattuun rumpuläjään nyt kuulunut, mutta kylläkin teknisesti yksi aivan vastaavanlainen lattiatomi, jonka mitat olivat ne perinteiset, 14" × 14".

 

Joustavalla mielellä

Rumpujaan korjauttavan on aluksi hyvä ymmärtää, että vanhasta, jo kertaalleen tehdystä rummusta ei saa jälkikäteen muokattua millaista tahansa, ainakaan ilman suhteetonta vaivannäköä ja rahanmenoa. Esimerkiksi rumpujen lyhennykset ovat aina räätälintyötä, sillä muuttujia on monta. Jos rumpu on vaikkapa todella ohutkuorinen, sen kanttia tukeva vahvikerengas mutkistaa hommaa heti. Lyhennyspuolelle täytyy tällöin valmistaa uusi, alkuperäisen tyyppinen rengas ja työstä voi tulla melkoisen arvokasta.

Myöskään rumpujen nimilaattoja Helanen ei lähtisi siirtelemään.

– Rumpua lyhennettäessä badgen paikka tietenkin muuttuu korkeussuunnassa, mutta se on minusta pieni visuaalinen haitta siihen nähden, kuinka työlästä badgen siirtäminen yleensä on, ja vanhaan paikkaan rungon pintaan jäisi lisäksi värimuutos.

Nyt muokattavien rumpujenkin kanssa palloteltiin ensin mikä juuri näiden yksilöiden kohdalla voisi olla mahdollista, ja sitten alettiin tarkistella mittanauhan kanssa mikä on järkevää ja kustannuksiltaan kohtuullista. Rumpuremonteissa on hyvä varautua ajatukseen, että joistakin alkuperäistoiveista saattaa joutua joustamaan suuntaan tai toiseen.

– Jos alkaa näyttää siltä, että joudutaan tekemään kovin monta työvaihetta, on halvempaa ja järkevämpää yrittää hankkia jostain uusi, valmiiksi sopiva rumpu, Helanen summaa periaatteen.

 

Kaukana Strömsöstä

Tässä remonttiprojektissa katse kohdistettiin ensin tarpeettoman syvään etutomiin, joka kuuluu pienikokoiseen kokkari- tai oppilassettiin. Setillä soittavat usein alakouluikäiset lapset, ja vaikka bassari onkin pieni, joutuu reilun metrin mittaiselle soittajalle tomin kääntämään rankasti viistoon, mikä ei ole otollista loppuiäksi omaksuttavaa soittoergonomiaa ajatellen.

Toiveena oli siis lyhentää tomia jopa parikin tuumaa, jotta rumpu saataisiin ihanteelliseen kulmaan 18-tuumaisen pikkubassarin päälle.

 

Virityspesien ruuvinreikien etäisyys sekä toisistaan että viisteeltä vaikuttavat kuitenkin aina lyhennyksen mahdolliseen suuruuteen, koska uusi viiste ei voi sijoittua kummankaan vanhan reiän linjalle eikä lähelle sitä. Jos on tuuria, vanhoista rei’istä voidaan lyhennyksen jälkeenkin käyttää hyväksi sisempi, ja vain ulompi reikä täytyy tarpeettomana tulpata näkymättömiin.

Yleensä alkuperäistä reikää ei tulpata piiloon sellaisenaan, koska reikä on saattanut käytössä murtua vähän. Jotta tulppa istuisi paikoilleen kiitettävästi, valitaan lähimpänä vanhan reiän läpimittaa oleva terä ja porataan reikä ensin hieman suuremmaksi.

Tässä tapauksessa alkuperäisiä viisimillisiä lugireikiä suurennettiin millillä ja uusiin reikiin Helanen istutti leikatusta rummunsoirosta tulppausterällä porattuja siistejä kuuden millimetrin tulppia.

 

– Tulppaus on paras tapa piilottaa reikiä, mutta ei tämäkään mitään Strömsö-hommaa ole, koska rumpujen puulaaduissa on paljon eroavaisuuksia. Usein näin saa kuitenkin siistin lopputuloksen, eivätkä korjausjäljet loista ainakaan kovin kauas.

Muokattavan pikkutomin mittauksissa todettiin, että rummun virityspesien ja ripustusmekanismin asema tarjosivat käytännössä lyhennysvaraa toivotun kahden sijaan niukin naukin puolitoista tuumaa. Jälkimmäinen lukema puolestaan osoittautui hyvin epämukavaksi mitaksi olemassa olevien lugireikien suhteen. Ulompi niistä olisi asettunut liian lähelle uutta kanttia ja lisäksi molemmat reikärivit olisi pitänyt piilottaa tulpilla ja porata kaikki reiät uudestaan.

Niinpä tässä rummussa päädyttiin kompromissiin: tomista leikattiin pois vain tuuma. Se kävi sitäkin joutuisammin, sillä virityspesän kiinnitysruuvien keskinäinen välimatka oli juuri yksi tuuma, jolloin lyhennys jätti suoraan yhden käyttökelpoisen ruuvirivin myös uudessa asetelmassa. Vain yksi rivi jouduttiin tulppaamaan ja vain yksi rivi poraamaan.

 

Ergonomiasta ei tullut aivan niin priima kuin tavoiteltiin, mutta muutos oli kuitenkin riittävän suuri ollakseen perusteltu. Ja kuten sanottua – rumpuremonteissa kannattaa varautua kompromisseihin.

 

Kevyttä ja avaraa

Toinen remontoitava rumpu, 14" × 14" lattiatomi, tuntui liian kookkaalta ja soinniltaan eripariselta setin muihin rumpuihin nähden, minkä vuoksi siitä oli lähtökohtaisesti tulossa pari tuumaa alkuperäistä lättänämpi, eli nykypäivän standardi ”matala” lattiatomi. Nopeasti päädyttiin kuitenkin muuttamaan suunnitelmaa ja otettiin pois kolmaskin tuuma, jolloin kaikki vanhat lugireiät jäivät leikkauspalan puolelle, ja lopulliseen yhdentoista tuuman syvyiseen runkoon ei tarvittu yhtään tulppaa.

Eli taas tehtiin kompromissi, mutta mainio sellainen: säästyi rahaa ja vaivaa, ja rohkeasti lyhennetty 14" × 11" rumpu osoittautui käytännössä vieläkin messevämmäksi lattiatomiksi oppilas/kokkarisettiin, kuin vain kahdella tuumalla kevennetty alkuperäinen versio olisi ollut.

20-tuumainen bassorumpu kuului toiseen, isompaan settiin. Tähän, muilta osin täydellisen retrohenkiseen rummustoon kuuluvassa bassarissa 16 tuuman runkosyvyys tuntui pilaavan setin kokonaisilmeen. Lyhentämällä rumpua klassiseen 14 tuuman syvyyteen haluttiin lisäksi keventää ja avartaa rummun sointia, lisätä bassarin roudauskelpoisuutta henkilöautossa ja helpottaa samalla asettelua ahtailla esiintymislavoilla.

Edellä mainitun pikkutomin tavoin vain yhden tuuman lyhennys olisi ollut tässäkin edullisinta ja nopeinta, sillä vanhat lugiruuvien reiät olivat juuri tuuman päässä toisistaan.

Lisäkustannuksista huolimatta bassarin kohdalla ei tingitty alkuperäistavoitteesta, vaan rumpua lyhennettiin täydet kaksi tuumaa, minkä takia kaikki vanhat lugireiät jouduttiin tulppaamaan ja vastaavasti täytyi sitten porata kaksi riviä uusia reikiä.

Bassorummun kahden tuuman lyhennys tehtiin potkupuolelta, jotta rummun jalkojen kiinnitykseen ei tarvitse puuttua. Tässäkin yksilössä kumpaakin jalkaa kannattelee neljä kookasta ruuvia ja sellaiset jättää mielellään paikalleen, ettei rummun kuori ala muistuttaa remontin jälkeen emmental-juustoa.

 

Tuplapesän plussat ja miinukset

Siinä missä etutomin ja bassarin tuunauksen lähtökohtana olivat ennen kaikkea ergonomiset, logistiset ja tyylilliset haasteet, virvelissä haettiin enemmän muutosta soundiin. Muutostöiden kohteena olleeseen rummustoon ainoa valmistajan tarjoama vakiokokoa pienempi virveli oli sinänsä mukavasti 13-tuumainen, mutta harmi kyllä peräti seitsemän tuumaa syvä. Tavoitteena oli selkeä, kirkas- ja kevytsointinen perusvirveli, joka olisi mittasuhteiltaan ennemminkin normivirvelin kutistunut versio kuin jokin syvä balladi- tai hevijytky.

Jos virvelissä on tuplapesät, ne määrittelevät lyhennys-tavan. Katkaisu on tällöin tehtävä tasaisesti molemmilta kanteilta, muuten pesät ”siirtyvät” rummun keskeltä. Plussapuolella tuplapesäisissä rummuissa vältytään vanhojen lugireikien tulppaamiselta ja uusien poraamiselta, rautahan pysyy paikoillaan. Toisaalta leikkauksia ja viisteitä pitää tehdä kaksin verroin, minkä lisäksi resonanssipuolen kantille pitää hioa uusi mattosyvennys, joka on oma vaivalloisempi työvaiheensa.

Näiden työvaiheiden jälkeen kuitenkin riitti, että kokonaismitaltaan kahta tuumaa matalammaksi muuttuneen virvelin pesiin vaihdettiin kummallekin puolelle tuumaa lyhyemmät viritysruuvit, ja rumpu oli viritystä vaille käyttövalmis!

Tässä virvelimallissa jopa mattonostimen paikka voitiin pitää ennallaan ja lyhennyksestä aiheutui pientä lisätyötä ainoastaan nostimen ”butt-end”-puolelle, joka jäi hieman liian lähelle uutta alakanttia. Sen paikkaa piti hieman nostaa, mistä syntyivät samalla tämän rummun ainoat kaksi peitettävää reikää.

 

Tahmeampi juttu

Kaikki työn alle otetut rummut olivat wrap-pintaisia, ja niiden kanssa korjaaja on lisäpulman edessä. Perinteinen paksu amerikkalainen wrap on limisaumattu niin, että rummun ympärille kiedottu pinnoite ulottuu saumakohdassa jonkin matkaa itsensä kanssa päällekkäin. Siinä kohdassa rummun läpimitta siis kasvaa yhden wrappi-kerroksen verran.

Jotta kalvo asettuisi tasaisesti rummun reunalle, esimerkiksi DW leikkaa omien wrappiensa reunoista pienet nurkkapalat pois niistä kohdista, jotka ulottuisivat alemman kerroksen päälle. Näin rungon läpimitta pysyy vakiona siltä kohdin mihin kalvo painautuu, kun taas rungon keskiosassa wrappikerroksen saumassa on juuri sen verran päällekkäisyyttä, että pinnoite pysyy liimauksessaan. 

Runkoa lyhennettäessä alkuperäinen kieleke valitettavasti leikkaantuu rummun siivun mukana pois, joten korjaajan pitäisi leikata saumakohdassa ulommasta wrappikerroksesta uusi pala pois.

Asialla on merkitystä siinä vaiheessa, kun lyhennettyyn runkoon tehdään uutta viistettä. Jos wrappi jätetään saumapaikassa kaksinkertaiseksi, rummun pintaa seuraava jyrsinterä siirtyy paksunnoksen kohdalla ulommas. Tällöin viisteen harjasta tulee saumakohdalla erilainen kuin muualla. Jos kaksinkertainen wrap on poistettu, jyrsinterä seuraa ”oikeaa” linjaa ja viisteen harja pysyy vakiona koko matkan.

No, tämäkään ei mennyt kuin Strömsössä. Yleensä liikapalan saa poistettua nätisti, mutta näihin rumpuihin käytetty liima oli ikään kuin sulattanut materiaalin yhteen ja wrapin poisto osoittautui mahdottomaksi. Helanen päätyi lopulta muotoilemaan rumpujen kantit käsin, viilaamalla ja hiomalla saumakohdissa viisteen ja wrapin oikeaan mittaan, jotta viiste jatkuu virheettömänä saumankin yli.

 

Konstit on monet

Rumpujen muokkaus- ja korjaustöissä juuri lyhentäminen on yleisimpiä töitä. Sen edelle suosiossa kiilaa ainoastaan uusien viisteiden teko. Ja miksi viisteisiin ei sitten olla tyytyväisiä?

– Kyse on usein vanhoista jenkki- tai brittirummuista, joissa on iän ja käytön tuomaa kuoppaa ja kolhua. Rummun suu ei siis ole enää läheskään tasainen, Pekka Helanen vastaa.

Vaikka rummun katkaisuhoidoissa uusi viiste pääsääntöisesti kopioidaan alkuperäisestä, toki asiakas voi miettiä viistemallin muuttamista samalla kertaa. Joskus jopa pelkän resonanssipuolen viisteen muutoksella saattaa olla vaikutusta soundiin. Yleensä toki halutaan muuttaa lyöntiviistettä tai mieluiten molempia.

– Rummussa voi olla hurjan terävät viisteet, ja jos halutaan läskimpää, ”vanhempaa” soundia, niin se onnistuu tylpistämällä viistettä.

Tällöin rumpu madaltuu vajaan sentin, koska viisteen harjaa levennettäessä molemmilta kanteilta katoaa puuta noin kolmesta neljään millimetriä.

Ja jotkut pyytävät päinvastaista: tylppäviisteisiin rumpuihin haluttaisiin lisää atakkia ja sointia. Tässä Helanen kuitenkin kehottaa malttiin, koska kyse on usein aidoista vintagerummuista, joihin alkuperäinen viiste tuottaa juuri sen soundin minkä takia ne ovat arvossaan.

– Vanhemmissa japanilaisrummuissa esiintyy myös tylppiä viisteitä, joita pyydetään terävöittämään, mutta sitä ei aina pysty tekemään runkomateriaalin pehmeyden vuoksi – terävämpi harja ei kestä kalvon jännitystä.

Viistepotilaiden lohkolla oma lukunsa ovat rummustot, jotka on valmistettu ennen standardoituja tuumakokoja. Halkaisija voi olla niin iso, että nykykalvoa ei saa istumaan millään. Silloin Helanen tekee rumpuun käänteisen viisteen, joka nousee ulkoreunalta sisäänpäin, minkä tuloksena harja tulee keskemmälle rumpua, ja kalvon näkökulmasta rumpu sopivasti pienenee.

 

Ihmeitä tekemässä

Muokkaustöitä kevyimmästä päästä ovat monenmoiset poraukset: halutaan asentaa jalat entiseen räkkitomiin tai tomiteline bassorumpuun. Toisessa ääripäässä oikeinkin hankalia tapauksia voivat olla 1950-lukuiset tai sitä vanhemmat jenkkirummut, joiden vahvikerengas on kokopuuta, ja rengas on kuivunut eri lailla kuin runko, minkä tuloksena vahvike on irronnut osittain rungosta.

– Vanha rengas pitää tällöin irrottaa ja avata saumastaan, jolloin sitä voidaan suurentaa ja liimata sama rengas uudestaan paikoilleen.

Näin siis parhaassa tapauksessa. Jos tilalle joutuu tekemään kokonaan uuden renkaan, projekti alkaa syödä vähän pohjaa koko vuosikertarummun omistamisen autuudelta.

Toisinaan Helasen verstaalle tuodaan selkeästi rikkoutuneitakin soittimia: rumpu on pudonnut roudatessa, joku on peruuttanut sen päälle tai mikkiständi on tullut kyljestä läpi. Jos kyseessä on hyvä, vanha ja arvokas rumpu, niin ihmepelastuksiakin voi tehdä – varsinkin silloin, jos tällin jäljiltä puuta ei ole kadoksissa läjäpäin. Silloin riisutaan rummusta rauta ja liimataan irronnut runkomateriaali takaisin paikoilleen puristamalla rumpua muotissa vastakappaleen kanssa.

Rumpujen pinnoittaminenkin on kysyttyä, ja sitäkin tehdään, joskin laskutettuna työnä se on usein kallista puuhaa. Rumpujen pinnoittamisesta kerrotaan enemmän sarjan toisessa osassa, joka julkaistiin alunperin Riffin printtinumerossa 6/2017. Avaamme artikkelin nettilukijoille sunnuntaina 10.2.2019. Pysy kanavalla…

 

Riffi kiittää artikkelin asiantuntijana toiminutta Kumu Drumsin Pekka Helasta.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2017. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemisen eri puoliin syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jatkuvasti Riffin printtinumeroissa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

03.02.2019
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy