Nayteikkuna

Etusivu

Uusin numero

Deathcore on genre, jossa on tapahtunut paljon muutosta 2010-luvulla. Death metallin ja metalcoren sekasikiönä tunnettu genre nousi kyseenalaiseen maineeseen MySpace-aikakautena, jolloin bändit kilpailivat lähinnä siitä, kenen logo on vaikeammin luettavissa, kenellä on geneerisimmät breakdownit ja eniten reikiä naamassa.

Eventiden SP2016 AU/VST -plugi sisältää kolme erityyppistä kaikuohjelmaa, jotka on poimittu 1980-luvun SP2016-räkkilaitteesta. Ei ällistytä määrällä, mutta hätkähdyttää soundillaan.

Hollannin ”ihmelapset”, ”psykedeelistä bluesrokkia” soittava DeWolff on ehtinyt jo seitsemänteen studioalbumiinsa.

Tutkijat mallinsivat sähkökitaran vahvistimen ääntä neuroverkon avulla niin hyvin, etteivät kuulijat erottaneet tietokoneen luomaa ääntä aidosta.

Harri Rantasella tuli jutun teon aikoihin kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun hän soitti ensimmäistä kertaa bassoa levylle. Levytysura alkoi gospel-bändi Kantrikustaan albumin sessioissa. Muutama vuosi myöhemmin Rantanen liittyi Sami Hurmerinnan bändiin, jossa tuli tutuksi myös ”aisapari” Anssi Nykänen. Sen jälkeen he ovat soittaneet yhdessä lukemattomilla levyillä ja keikoilla. Rantasen keikkahistoria sisältääkin esimerkiksi Pekka Ruuskan, Mikko Kuustosen, Kummelin, Nylon Beatin sekä Jari Sillanpään ja Paula Koivuniemen yhtyeet.

Kosketinsoittaja-kitaristi Mikko Rintanen on ollut 1970-luvulta asti mukana monessa, Royalsista Wigwamiin ja Hectorista Hurriganesiin. Tässä painetun Riffin numeron 1/2020 nettijatkossa Rintanen kertoo kolahduksista, märistä räteistä ja pään räjähtämisistä, joita uuden musiikin kohtaaminen on matkan varrella aiheuttanut. Vaikuttajista tärkeimmät ovat seuranneet miestä tähän päivään asti.

Jälleen yksi tiivis Popedan keikkavuosi oli lähestymässä loppuuaan 2011, kun bändin kitaristi ja biisintekijä Costello Hautamäki istahti haastattelupöydän ääreen. Ikkunasta näkyi yltyvä lumituisku, mikä onkin yksi hyvä peruste bändin jo viitisentoista jatkuneelle käytännölle pitää kuukausien keikkataukoa talvella kovimpien pyryjen ja pakkasten aikaan.
Hautamäellä ei kuitenkaan tule olemaan tekemisen puutetta bändihommien ulkopuolella.

Äärimmäisen kurinalainen komppaus, sekaan nakatut purevat riffit ja maaniset elkeet muodostuivat Wilko Johnsonin lavaesiintymisen tunnusmerkeiksi jo 1970-luvulla. Sama resepti toimii yhä – niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin.

Älypuhelimeen saa pikkurahalla tarkan viritysmittarin ja musiikin tekoon tarkoitetut ohjelmistot sisältävät automaattisia vireenkorjaustoimintoja. Myös ihmiskorva harjaantuu, kun radiosta tulevasta musiikista on rosot ja epäpuhtaudet kiillotettu pois. Luulisi, että tällä aikakaudella puhdas vire on itsestäänselvyys.
Onko vire kuitenkaan niin yksinkertainen asia? Kolme eri musiikkialan ammattilaista ovat tahoillaan pohtineet virettä omasta näkökulmastaan.

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”.
Vuorossa on Mad Professorin Harri Koski.

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy