Nayteikkuna

Hollywood House Studio – veri vetää vastavirtaan

Kyllä se uutisesta käy, kun isomman puoleinen uusi studio ja nimenomaan musiikkiäänittämö – eikä yksittäisen tuottajan oma työhuonelaboratorio – raapaistaan tyhjästä keskelle Helsingin kantakaupunkia. Otolliseen paikkaan kylläkin, onhan seinänaapureina kymmeniä treenikämppiä ja Pohjois-Helsingin Bändikoulukin toimii samassa rakennuksessa.

 

Suinpäin ei studioisäntä Matias Kiiveri virtaan heittäytynyt. Taustalla on pitkä taival muusikkona ja musiikkiteknologi-tuottajan tutkinto Metropoliasta. Eikä studiokaan ole miehen ensimmäinen, edellinen yhden huoneen pikkupaja sijaitsi Pitäjänmäellä. Siellä tarkkaamo oli samalla soittotila ja tunnelma tiivis.

– Kun rummut ja vahvistimet oli paikoillaan ja mikit aseteltu, niin ei siellä kesken session mahtunut liikkumaan mihinkään.

Uudessa studiossa on toisin. Yhteenlaskettu pinta-ala on jonkin matkaa päälle 100 neliömetriä ja kahden tarkkaamon väliin sijoittuva iso soittotila lohkaisee siitä suurinpiirtein 60 neliötä. Huoneen akustiikka mukautuu erityyppisiin hankkeisiin.

– Tilasoundia pystyy muokkaamaan todella paljon verhoilla ja sermeillä. 

Ryhmän mahtuu myös sijoittelemaan niin, että keskinäinen kommunikeeraus sujuu ja talteen saadaan hyvää materiaalia, jossa vuodot eivät muodostu rasitteeksi.

– Kysyntää oli vanhassakin paikassa nimenomaan bändisessioille ja bändimusiikille. Halusin, että täälläkin pystyisi tekemään mahdollisimman monenlaisia sessioita. Miksei tässä voisi vaikka jousiakin äänittää!

Ihan näin isoa tilaa Kiiveri ei alunperin ollut ajatellut, mutta keskustelut akustikon kanssa puolsivat lisäneliöitä. Samalla liikeideakin täsmentyi hiukan uuteen suuntaan.

– Rupesin miettimään, että jos ottaisi pari vuokralaista tähän samaan kompleksiin. Saisi käyttöastetta suuremmaksi. Kun mä kuitenkin miksaan aika paljon ja masteroinkin, niin olisi vähän hassua, jos tässä soittotilassa ei silloin tehtäisi mitään.

Ison salin kupeessa on myös pienempi huonetila, joka palvelee lauluäänityksissä ja vahvistinkoppina. 

– Olen miettinyt, että just ja just saattaisi saada tuohonkin pienen rumpusetin, jos haluaa oikein kuivaa soundia. Kaikkea pitää nyt kokeilla!

Isot ikkunat tarkkaamon ja soittotilojen välillä tekevät kommunikoinnista sujuvaa. Kattoikkunoista tulee päivänvaloa ja  huonekorkeuttakin on riittävästi avaraan tunnelmaan. 

Suunnittelusta vastasi pääasiassa Perttu Laukkanen Akukonilta, Janne Riionheimon toimiessa taustalla vielä toisena konsulttina. Pakettiin kuului studion tilojen perusmitoitus, tilojen asettelu sekä tarkkaamo aivan detaljitasolle asti.

– Olen todella tyytyväinen. Nyt on ammattitason tarkkaamo, ettei ainakaan siitä jää kiinni.

Vaikka eteistilat olivatkin haastattelun aikaan vielä hieman keskeneräiset, studion puolella kaikki oli saatu tip top -kuntoon jo ennen ensimmäistä bookausta.

– En halunnut missään nimessä jäädä semmoiseen vaiheeseen ainakaan tarkkaamoiden kanssa, että jollekin seinälle pitäisi vielä ehkä jälkeenpäin tehdä jotain korjauksia. Että tämä on nyt näin, mutta sitten, kun tuo saadaan korjattua, niin kuulostaa paljon paremmalta, kuvaillee Kiiveri tilannetta.  

Soittotilojen akustointi on studioisännän omaa käsialaa, mutta varsinaisissa rakennustöissä häärivät ammattilaiset.

– Tulin siihen tulokseen, että tästä voi tulla vähän paremman näköinen ja valmistua vähän nopeammin, jos tämän käy tekemässä ammattilainen. Enkä ole yhtään harmitellut, toteaa Kiiveri, jolla ei omien sanojensa mukaan ollut rakennustöistä juurikaan kokemusta ennen studiohanketta. 

Sopivat tekijät löytyivät kollegalta saadun vinkin kautta ja niin Jarkko Lahtinen timpuriporukoineen kävi naputtelemassa studion rungot sijoilleen.

 

Hankkeelle aikataulu

Ekat sessiot sovittiin siinä vaiheessa, kun Kiiverillä oli vasta piirustukset kourassaan ja ajatuksissaan mielikuva paikasta valmiina. Tuo ei varaajaa huolettanut, Helsinki oli sopivasti puolimatkassa, kun bändiiin kuului väkeä Oulun ohessa myös Hollannista. Varaus tehtiin vakuuttavan myyntipuheen perusteella.

 

 

– Kuvailin vaan ympäripyöreästi, että 70-luvun fiilistä huokuen, mutta modernilla twistillä… ammattilaisten tekemänä… 

Dead-line on yleensä eduksi projektien valmistumiselle, niin nytkin.

– Edellisenä yönä sain viimeiset akustiikkalevyt kattoon, Kiiveri kertoo viittoen rumpusetin yläpuolella riippuvia elementtejä.

Juttutuokiomme aikaan tulikaste oli jo selvitetty, kymmenen päivän lock-out vierailevan äänittäjän kera sujui hyvin ja asiakkaan palaute oli rohkaisevaa.

Edellä mainitulle 70-luvun hengen tavoittelulle löytyy luonteva selitys, perusteet ovat sekä musiikissa että visuaalisuudssa.

– Halusin tästä lämpimän näköisen ja kotoisan oloisen paikan. 70-luvun musiikki ja se soundimaailma ovat sydäntä lähellä. 

Retro-orientaatiosta huolimatta tallennus perustuu toistaiseksi Pro Toolsiin. 

– Moniraituri on kyllä ns. ostoslistalla, mutta toisaalta en halua ehdollistua millekään – että pitäisi olla nauhuri käytössä, jotta voi tehdä tietynlaista soundia. Nykyään tehdään myös tosi hyviä uusia työkaluja ja niistä pitää ottaa irti ne hyvät puolet!

Nauhurin kaipuussa kyse ei ole pelkästään soundista.

– Siinä työskentelytavassa on jotakin, joka miellyttää itseä ja se saa kyllä muusikotkin valmistautumaan eri tavalla sessioihin. Ei tulla studioon sillä lailla, että senhän voi sitten tehdä uusiksi tai editoida kohdalleen.

Perinnelaitteistolla on myös kääntöpuolensa. Raitoja on rajallisesti, eikä undo kuulu sanastoon.

– Rajoitukset on hyvä asia, kun tehdään musaa. Se pakottaa tekemään päätöksiä ja se tuo jotain uutta siihen prosessiin.

 

Vauhtia Kaliforniasta

Ajatus oman studion rakentamisesta syntyi opintomatkalla Amerikkaan. Samalla vahvistui oma ajatusmalli itselle sopivasta tavasta tehdä musiikkia.

– Losissa edelleen bändimusa voi todella hyvin ja bändisoittimilla tehtyä musaa pidetään arvossa. 

Mikä ei tarkoita suinkaan vanhan toistamista ja kaavoihin kangistumista.

– Se on minusta siinä hienointa, että sitä pyritään koko ajan uudistamaan. Välillä kuulee sanottavan, että ei se sellainen rock-bändin soundi enää myy, mutta siinäkin on paljon vaihtoehtoja, että minkälainen soundi niillä soittimilla tehdään.

Assistentin pesti Jonathan Wilsonin studiolla avasi silmät, korvat ja tajunnan.

– Siellä oli soittimia ja kamaa ihan mielinmäärin ja se oli tosi inspiroiva ympäristö niille muusikoille. Sellainen on harvinaisempaa täällä: että voisi vaan mennä studioon ja katsoa mitähän tuolla hyllyllä on. Vaikkei täällä nyt ihan älyttömästi tavaraa ole, niin olen pyrkinyt vähän hommaamaan erilaisia vahvistimia, rumpusettejä ja soittimia, että olisi mahdollisuus kokeilla ja tehdä uusia asioita. Tuo 40-luvun Radio King -virvelikin tuli hankittua sen vuoksi.

– Kyllähän ne rumpalit haluavat monesti tuoda oman settinsä paikalle, mutta sitten voi joskus varovasti ehdottaa, että tähän voisi sopia tällainen ride, kokeiltaisiinko miltä kuulostaa. Joskus sieltä saattaa sitten löytyä juuri se siihen biisiin sopiva juttu. 

Vaikka soundia päivitetään, Los Angelesissa rytmimusiikin ydin juontuu edelleen vuosikymmenten taa.

– Lähtökohdat ovat tosi vahvasti 60- ja 70-luvulla. Myös soittimissa ja kalustossa – niitä arvostetaan korkealle. Mäkin olin aika paljon ihan nauhuripoikana siellä studiossa, kun kaikki vedettiin nauhalle.

Jatkotyöstöä varten materiaali kyllä siirrettiin Toolsille, mutta soundi haettiin ensin analoginauhalta.

Kalifornian kuume Kiiveriin iski kymmenisen vuotta sitten

– Ahaa-elämys! Huomasin, että suurin osa mun kuuntelemasta musiikista tulee siltä alueelta. Se puhuttelee mua ja siitä tuli semmoinen haave, että siellä pitäisi kyllä nyt käydä ettei ala joskus myöhemmin harmittaa. 

Reilu vuosi sitten asiaan tuli vauhtia. Lähestyvä 30-vuotispäivä rinnastui jonkinlaiseen takarajaan lähdön suhteen. Oli ryhdyttävä toimeen. 

–  Ensin ostin lennot, menon marraskuulle ja paluun tammikuulle. Sen jälkeen tein englanninkielisen cv:n ja sitten vaan lähettelemään sähköposteja aivan älyttömästi. Otin myös yksityisen kielikurssin että sain kielipuoleen varmuutta. Lähetin ehkä semmoiset 150 sähköpostia ja sain pari vastausta. Mutta tämä Jonathan Wilsonin paikka tuli sitten kuitenkin vähän eri kautta ja siellä päädyin sitten lopulta olemaan eniten. 

Vinkki tuli bändikaverin välityksellä Kaliforniassa runsaasti aikaansa viettäneeltä suomalaismuusikolta, ja kohtalokin näytti sopivasti suopeutensa: Wilson saapui Suomeen Roger Watersin kiertuemuusikkona ja veti samaan syssyyn yksityiskeikan G-Livelabissa. Kun Kiiverillekin järjestyi kutsu tilaisuuteen, punnittiin todelliset lähtöhalut ja uskallus. 

– Astelin bäkkärille ja esittelin itseni. Siitä se sitten lähti… Yritin vähän tiedustella, että mikä siellä hänen studiollaan oli tilanne, kun hän itse oli vielä kiertueella. Kävi ilmi, että tämmöinen Dave Cerminara oli siellä talon äänittäjänä sen aikaa, kun Wilson on itse kiertueella. Laiton sähköpostia menemään ja Cerminara vastasi saman tien, että ”joo, joo, eiköhän me joku sessio täältä löydetä. Laita viestiä, kun olet paikan päällä!”

 

Sanoista tulee totta

Kyllä, kyllä. Jenkit ovat ulospäinsuuntautuneita. Kaikki perustuu suhdetoimintaan ja kaikki ovat toistensa parhaita kamuja. Tohtiiko tuommoiseen siis luottaa ensinkään? Kiiverillä ainakin oli myötäistä matkassaan.  

– Sitten mä menin sinne ja otin yhteyttä.

Cerminara osoittautui sanansa mittaiseksi, kutsui kylään ja sen pohjalta sovittiin seuraavalle viikolle yksi päivän sessio, kokeeksi. Jos yhteistyö sujuisi, hommia olisi kyllä sitten luvassa lisää. 

Näin päästiin alkuun ja jatkoakin seurasi, päätä pyörryttävällä tavalla. Jos jo yhteys Wilsoniin oli kuin lottovoitto miehen tuotantoa ankarasti diggailleelle Kiiverille, niin nyt tuli vieläkin järisyttävämpiä uutisia.

– Kavereiden kanssa oltiin Suomessa naureskeltu, että keitähän kaikkia sieltä mahtaa sitten tulla studion ovesta…

Ja niin kävi, että eräs Kiiverin viime vuosien suurista idoleista oli kuin olikin se seuraava asiakas, jota varten studiota alettiin valmistella. 

– Yritin pitää itseni coolina! Sitten mä olin siellä pari viikkoa sessioissa assarina ja se oli kyllä hieno kokemus, Kiiveri huokaa hymyssä suin, vaikka pahoitteleekin ettei nimeä voi lehteen painaa, kun tuotantoa ei ole vielä julkaistu.

Tässä vaiheessa on hyvä selventää, että työ assistenttina on harrastustoimintaa, josta ei makseta korvausta vaikka tulosvastuu ja työajat kuuluvatkin pakettiin. Ilman työviisumia ei Ameriikassa ole mitään asiaa palkkakonttorille, eikä niitä työviisumeita jaeta ihan jokaiselle. Kiiverin matkakassa koostuikin ennakkosäästöistä ja Suomen musiikintekijöiltä saadusta apurahasta.

– Ihan opintomatkalle mä sinne lähdin. 

No oliko työkulttuurissa jotain eroa kotimaan kokemuksiin?

– Prosessoinnin määrä. Siinä studiossa oli outboardia ja se oli kyllä kaikki käytössä koko ajan. Tosi harva kanava ei mennyt jonkun kompuran tai EQ:n läpi. Kaikki ruuvattiin niin valmiiksi kuin vain pystyy jo ennen tallennusta. Lauluihin vedettiin saman tien nauhakaiut ja systeemit messiin, toki omille raidoilleen mutta valmiiksi. Ainakin noissa sessioissa lähtökohta oli, että piti tulla se lopullisen tuotteen fiilis jo siinä vaiheessa kun sitä tehtiin.

Kovin erilainen lähestymiskulma siis, jos verrataan niihin arkiäänityksiin, joissa tavaraa kerätään talteen yleispätevillä ja teknisesti kuranteilla soundeilla, jotta miksauksessa olisi mahdollisimman paljon vapauksia tehdä lopullisia ratkaisuja.

– Olin tottunut sessioihin, joissa tallennettiin mahdollisimman puhtaana kaikki, ja vähän sellainen pelko persiin alla, että tässä voi mennä jotain pieleen.

Nyt tehtiin päätöksiä sumeilemetta pitkin matkaa ja rumpujenkin äänitys poikkesi hieman kotomaassa tutuksi tulleista metodeista. Mikrofonien määrällä ei Ameriikassa jyllätty.

– Rumpuhuoneesta lähti kahdeksan kanavaa! 

Studio oli rakennettu entiseen asuntoon. Isona soittotilana palveli olohuone, jossa oli korkeutta nelisen metriä. Yhdestä makuuhuoneesta oli tehty rumpuhuone, toisessa oli pystypiano ja sinne sijoitettiin myös vahvistimia. Toisinaan rumpuja äänitettiin myös isossa tilassa.

– Ei se mikkimäärä siitä silloinkaan hirveästi kasvanut, mutta totta kai sitä tilaa myös sitten kaapattiin jollain. Cerminara teki paljon myös niin, että jos haluttiin rumpuihin tilasoundia, niin se haaroitti overhead-signaalin ja kompressoi sen rinnakkaiselle raidalle. Se tila saatiin niistä samoista mikeistä. Siitä mä olin yllättynyt miten vähän sitä tilaa ainakin noissa sessioissa taltioitiin.

Mikrofonien vähyys poikii tietyn edun – hallittavuuden. 

– Vaiheasioista siellä ollaan tosi tarkkoja. Bassarissa oli aina yksi mikki, virvelissä oli yksi mikki… mulla on aina ollut virvelissä alamikki, mutta nyt olen ruvennut vähän fiilistelemään sitä ettei aina olisikaan…

Hyväntuulinen Kiiveri ei vaikuta stressaantuneelta ison urakkansa jälkeen, ja voimia näyttäisi riittävän tuleviinkiin haasteisiin. Oma palo ja innostus ovat paras kannustin ja sitä miehellä näyttäisi olevan.

– Kun löin ekan kerran tarkkaamoon kaiuttimet ja kuuntelin musiikkia, niin se oli herkkä hetki. Totesin, että onneksi halusin tehdä tämän kunnolla. Että oikeasti kuulee tarkasti ja pystyy tekemään nopeasti ratkaisuja eri asioiden suhteen. Tietää tasan missä mennään.

 

Lisätiedot: Hollywood House Studios

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

28.03.2021
|
Teksti ja kuvat: Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy