Ikimuistoiset sessiot – Ville Riippa

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat
toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin…

Ville Riipalle tuottaminen on luonnollinen jatkumo koko elämän kestäneelle musisoinnille ja säveltämiselle. Hän ei tee eroa soittamisen, säveltämisen tai tuotannon välillä. Kaikki tuo on jollain tavalla sitä samaa prosessia.

Mutta silloin kun laitetaan tuottajan hattu päähän, täytyy ainakin löytyä jotain punnittua sanottavaa. Toisaalta, vaikka asia olisi kuinka tahansa painavaa, on se silti vain yhden ihmisen näkemys asiasta ja heijastaa tuottajan omaa estetiikan tajua. Onneksi tilanne menee yleensä niinpäin, että toista osapuolta kiinnostaa, mitä sanottavaa Riipalla jostain asiasta on. 

– Sitten mä annan tulla, hän hymähtää.

Onneksi, mitä enemmän vuosia kertyy sen suorempi osaa asioista olla. Riippa kertoo huomanneensa, että jos jotain meinaa saada aikaiseksi, ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin toteuttaa sitä hänen visiotaan. Työn jatkumisen kannalta voikin olla tärkeää päästää irti töistä, joista tuntuu ettei niitä saada omin voimin maaliin. 

– Ymmärtää sen ettei väkisin väännä seitsemättätoista versiota jostain asiasta vaan jossain kohtaa mietitään yhdessä, että onko tämä sitä mitä haetaan. Jos yhteisymmärrystä ei löydy, niin kiitos vaan ja eteenpäin… Semmonen kynsin ja hampain asioista kiinnipitäminen ei yleensä tuota sitä parasta lopputulosta. Se ei tarkoita sitä, etteikö yrittäisi parastansa, mutta aina ei asiat vaan onnistu väkisin. 

Tämän oivaltaminen on vaatinut paljon aikaa. Että saavuttaa itseluottamuksen ja tuntemuksen siitä että mitä asioita osaa hyvin ja mitä joku muu osaa paremmin. 

– Se ei ole multa pois, jos joku osaa jotain paremmin. Meni kauan tajuta tuottajan roolissa, että tässä ei tehdä mun levyä vaan tää liittyy ton artistin tekemiseen. Mun krediitit ei tule tuotannosta vaan siitä, onnistuuko se artisti olemaan vielä parempi oma itsensä. Olen varmasti jossain vaiheessa koittanut vääntää musiikkia mun näköiseksi, mutta nyt perspektiivi on onneksi muuttunut niin, että ymmärtää, mitä tuottajalta halutaan.

Tilanne, jossa tuottajan avulla pyritään kaivamaan artistin sisintä esiin, tuntuu ristiriitaiselta. Tuottajan mieltymyksethän saattavat olla jotain aivan muuta kuin artistilla.

– Mun nimen omaan PITÄÄ pyrkiä tuomaan siihen niitä asioita jotka on mun estetiikkaa, mutta peilaten sitä kautta, ettei aja sen artistin estetiikan tai sen mitä haetaan yli.

Se, että antaa oman näkemyksen, ja se parhaassa tapauksessa osuu vielä yksiin artistin näkemyksen kanssa, vaatii aikamoista luovimista.

– Se on aina semmonen kombinaatio. Kun siinä on vielä monta osapuolta. Artisti tietysti, mutta myös levy-yhtiöllä saattaa olla jotain sanottavaa asiaan.

Tuottaja pohtii, että toivon mukaan asiaan kuuluvat valinnat tapahtuvat jo siinä vaiheessa kun päätetään, ketä kysytään hommaa tekemään.

– Eihän tässä kukaan kokonaan pilkuistaan pääse. Aina ne omat musiikilliset mieltymykset seuraa, vaikka mitä musaa tekis.

Ville Riipan mielestä tuottajan ja artistin välinen työskentely on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa. Parhaat asiat tapahtuvat aina silloin kun saadaan aikaan sellainen keitos, missä jokaisella on hyvä olla siinä musiikkia tehdessä. Päästään tasolle, jossa kaikilla on samat tavoitteet ja näkemys lopputuloksesta. Siihen päälle tuottajan pitää pystyä tarjoamaan näkemystä ja erilaisia ratkaisumalleja asioihin. Antamaan jonkinlaista kompetenssia siihen mitä haetaan.

– Pyrin siihen, että lopputulos olis mahdollisimman paljon artistin näköinen. Ja parhaassa tapauksessa pystyy löytämään siitä kulman, joka ei muuten olisi löytynyt.

– Tähän tekemisen luonteeseen kuuluu – varsinkin nykyään kun kaikkeen voidaan palata – että loputon vatvominen asioista jää päälle. Varsinkin usein miksaustilanteissa kysytään seitsemäntoista ihmisen mielipidettä. Se on työnjohdollisesti ongelmallinen asia, jossa asioista olisi hyvä sopia etukäteen. Uusien ihmisten kanssa pyrin usein käymään sen keskustelun, että mitä he tuottajalta odottavat. Ja sitä taustaa vasten toimitaan, että näinhän me sovittiin.

Image

Riipan mukaan bändien kanssa työskennellessä joillain on aina napit vastakkain. Hän ymmärtää sen, sillä onhan hän itsekin soittaja. Jokainen kuuntelee omaa suoritusta aina eri korvilla kuin muut. Käsitys siitä, mikä rooli sillä omalla jutulla on, voi olla ihan toinen kuin muilla. 

– Sen takia olen pyrkinyt siihen, että päätös lopputuloksesta perustuu siihen, että on luotto kyseiseen henkilöön – vaikka miksaajaan – jolloin lopputulos on luultavasti parempi kuin jos otetaan jokin tarjoiluehdotus, joka ei loppujen lopuksi ole kenenkään miksaus.

Juha Tapio: Suurenmoinen elämä (Warner Music Finland, 2008)

Image

Ville Riippa nimeää ”Suurenmoisen elämän” ensimmäiseksi ikimuistoiseksi sessiokseen. Yhteistyö Juha Tapion kanssa oli alkanut tuottajan roolissa artistin toisella levyllä vuonna 2001 ja nyt käsillä oli jo viides yhteinen albumi.

Artisti ja levy-yhtiö hakivat albumille musiikin tekemiseen uutta tulokulmaa. Sitä lähdettiin tavoittelemaan erikoisella ajatuksella. Soittajat eivät nimittäin olleet kuulleet kappaleita ollenkaan ennen äänityksiä. Sovitukset oli jätetty tarkoituksella auki ja ne viimeisteltäisiin castingin avustuksella. Bändi oli tietysti rautaa: Kalle Torniainen rummuissa, Ako Kiiski bassossa, Marzi Nyman kitarassa ja Riippa koskettimissa. Eli eiköhän levyn tekeminen onnistuisi tällaisillakin  lähtökohdilla.

– Mä arvioin, että näillä tyypeillä tää syntyy. Varsinkin Marzi sai olla vapaasti värikylläisyyden säätönuppina ja omalla toiminnallaan kiritti muitakin siinä tilanteessa. Hänellä oli merkittävä panos myös hyvän fiiliksen nostattajana.

Albumia tehtiin HIP-studiolla, jossa talon oma Tero-Pekka Virtanen äänitti.

– Oli alkukesä, mutta päivät oli tosi lämpimiä. Juotiin aamukahvit siinä ulkona, mentiin sisälle keittiöön, jossa Juha esitti kappaleet akustisesti ringissä istuvalle bändille. Vähän keskusteltiin tuotannollisista näkemyksistä. Millä soittimilla, millä volyymillä… 

Riipalla oli tietysti paljon ajatuksia etukäteen, joista osa osoittautui vähemmän toimiviksi. Joissain jutuissa pystyi taas kuulemaan jo soittaessa, mitä asioita mukaan voi laittaa.

Kuunneltuaan biisit kerran, bändi siirtyi soittohuoneeseen ja alkoi äänittäminen. Useammasta kappaleesta levylle päätyi ensimmäinen otto. Jokin kipale taisi olla miltei lauluja myöten valmis. ”Välillä vain annettiin asioiden tapahtua”, Ville maalailee.

– Toki niihin lisättiin vielä tavaraa. Koko ajatus oli, että saadaan napattua se hetki talteen. Mua on aina kiehtonut, jos saa siepattua jonkun sellaisen ainutkertaisen tilanteen. Se on myöskin jotain, jota ihmiset jostain syystä jaksaa kuunnella. Se on enemmän kuin osiensa summa.

– Tämän toteutuminen tietysti vaatii sen, että ihmiset on samalla levelillä ja valmiita heittäytymään. Se kysyy rohkeutta. On tärkeää että persoonat sopii yhteen. Ei se tarkoita, että kaikki on samaa mieltä asioista, mutta edes jonkin verran. Onneksi yksi studiossa äänittämisen parhaita puolia on että jos jokin asia menee puihin, sen voi aina ottaa uusiksi. 

Oltiin siis monella tapaa musiikin tekemisen kovassa ytimessä. Tilanteessa, jossa taide syntyy laittamalla itsensä likoon, oman haavoittuvuutensa paljastaen. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä enemmän se ruokkii muita muusikoita. Näin voisi ainakin soittaja kokea. Onkin mielenkiintoista pohtia, muuttuuko tuottajan lähestyminen kappaletta kohtaan hänen soittaessaan sitä.

– Mulle musan tuottaminen tulee helposti myös sen soittimen kautta. Kyllähän sessioissa se taianomainen hetki on silloin, kun mennään kuuntelemaan. Siinä aika nopeasti tietää, onko tästä mihinkään. Nyt homma oli taas luonteeltaan sellaista, että sillä miten soittaa, pystyi vaikuttamaan siihen tuotantoon ja ruokkimaan sitä tilannetta.

Toisaalta se miten kappale on syntynyt, on tuottaja-Ville Riipalle toissijaista, ainoastaan lopputulos ratkaisee.

– Jos se tulee jotenkin iholle, se riittää, hän toteaa.

Ville ei lämpene siihen, että kuulijat on totutettu esimerkiksi yli-ihmilliseen lauluvireeseen autotunen avulla.

– Mulla loppuu happi semmosesta yliviritetystä materiaalista, mutta totta kai niitä työkaluja saa käyttää, jos ne palvelee lopputulosta. Toki se on myös esteettinen valinta. Ei mulla ole mitään dogmaa. Mua kuitenkin viehättää, että se onko jokin asia ultimaattisessa vireessä tai taimissa, ei kuitenkaan ratkaise sen kappaleen hyvyyttä.

Kun asioita tehdään nopeassa tahdissa, ei aina pysty heti sanomaan, onko nyt hyvä vai ei. Sen kertoo tulevaisuus. Ville sanoo, että vielä ei ole täydellistä suoritusta tullut vastaan. Se, että pystyy jossain vaiheessa päättämään, että nyt jokin juttu on valmis, on yksi ammatillisen kasvamisen merkki.

– Sekin vaatii tietysti aika pitkän ajan, että pystyy olemaan johonkin tyytyväinen. Deadline on sitä varten aika hyvä työkalu. Mäkin olen päässyt aloittamaan studiohommia aikana jolloin studioaika maksoi paljon ja toimittiin analogitiskeillä, jolloin asetuksia ei voinut tallentaa. Silloin piti tehdä päätöksiä milloin joku on valmis.

Se on ideologia, jota Ville usein tuotannoissa ikävöi, sillä monasti asioita jäädään vatvomaan tarpeettoman pitkään, ihan vain koska pystyy. Jopa masteroinnin jälkeen. Onpa niitä viime hetken viilauksia osunut tietenkin Riipallekin. Ja paljon on myös jäänyt tekemättä. Tänä päivänä mieheltä löytyy pokkaa ilmoittaa että aikataulu venyy, jos jotain hänen mielestään tärkeää pitää lisätä. 

Mutta homman luonteeseen kuuluu, että asioista pitää osata päästä eroon jossain vaiheessa.

– Kyllä joku muu sen sitten sanoo, jos itse ei ymmärrä lopettaa.

Riipan ja Juha Tapion yhteistyö jatkui vielä yhden albumin verran, jonka jälkeen artisti tuli käännekohtaan. Artisti vaihtoi samassa rytäkässä tuottajaa ja livebändin. Ville Riipan tilalle astui Eppu Kosonen.

– Se oli tosi hyvä juttu, Juha selvästi tarvitsi sitä. Tuli aika, jolloin piti tehdä jotain muuta. 

Vaatii aikamoista näkemystä ja rohkeutta että uskaltaa myllätä kaiken uusiksi. Täytyy aina muistaa, että artistilla on se hänen oma artistielämä, joka käy esiintymässä ihmisille. Jos ei ole keikoilla mukana, saattaa se vieraannuttaa siitä todellisuudesta. Tällaisia liikkeitä tarvitaan silloin tällöin, että saadaan hommat raiteille. Ja tässä tapauksessa lopputulos onnistui kaikkien kannalta erittäin hyvin.

Ville Riipan mielestä se, että artisti pystyy olemaan parhaimmillaan oman musiikkinsa ja artistiutensa kanssa, on asia mihin kaiken toiminnan pitäisi tähdätä. Että siihen päästään, saattaa vaatia joskus kivuliaitakin toimenpiteitä.

– Se, miten pohjat taltioitiin teki tästä sessiosta merkittävän ja olen siitä lähtien pyrkinyt tekemään samanlaisia asioita muissakin sessioissa.

Suurenmoinen elämä ylitti ilmestymisvuonna platinarajan. Musiikkituottajien tilastojen mukaan albumin kokonaismyynti on 48 634.

Katri Helena: Taivaan tie (Warner Music Finland, 2014)

Image

Ja taas oltiin liikkeellä vähän samalla tulokulmalla, mutta artisti oli kovin erilainen. Juha Tapion sessioista innostuneena päätettiin, että levy äänitetään livenä laulajan kanssa. Studioksi valittiin Hollolan Petrax. Bändin kokoonpanoa miettiessään Riipalla oli mielessä perinteinen bändikattaus, jossa olisi toisistaan poikkeavan tyylin soittajia. Anssi Växby bassossa, rumpuosuudet jakaantuivat Ville Pynssin ja Topi Kurjen kesken sekä kitaristeina Jussi Jaakonaho ja Teemu Viinikainen. Kahden hyvin eri tyylisen kitaristin yhdistelmä oli kutkuttava. Molemmat tyypit olivat Riipalle tuttuja jo aiemmista musisoinneista. Kavereiden soittoestetiikka oli tiedossa ja jo ajatus niiden yhdistämisestä tuntui hyvältä.

Minkälaisia keskusteluja kahden erilaisen tyylin yhdistämisestä käytiin?

– Ei mun tarvinnut niihin keskusteluihin puuttua. Mä tiesin minkälaisia tyyppejä ne on ja miten intohimoisesti ne suhtautuu siihen kitarasoundiin. Keskustelut käytiin siinä vaiheessa, kun kysyin tyyppejä mukaan. Mun mielikuva oli vahvasti että heidän ”blendi” toimii hyvin tässä kohtaa. Jossain asioissa esitin tietysti jonkin vienon toiveen, mutta ei mitään kauhean spesifiä.

Riipan visiona oli tuoda oli instrumentaatioon myös eksoottisempia kielisoittimia. Ja kuinka osuvasti, Jussi Jaakonaholta luonnistuu myös tämä osasto. Kappaleita ei oltu myöskään roolitettu loppuun asti, vaan luomisprosessi eteni itsestään hyvässä yhteisymmärrykseksessaä.

– Se, mitä narulle tallentui oli kiinni ihan siitä ketä soittajia siellä oli.

Ville Riippa kutsuu levyn tekoa retriitiksi. Jo sen kirjoitussessiot oli toteutettu retriitin omaisena tilaisuutena Loviisassa Villa Mandalassa, jossa Katri Helena kertoi biisintekijöille omasta elämästään. Soittohommassa oli samanlainen ajatus, sillä Hollolan maaseudulta ei ihan noin vain lähdetä keikoille suhaamaan vaan paikalla ollaan yleensä koko sen ajan minkä tarve vaatii.

Poikkeuksellista sessioissa oli, että Katri Helena ei ollut koskaan ollut soittajien kanssa samaan aikaan studiossa. Toki biisit oli harjoiteltu treenikämpällä etukäteen laulajan kanssa ja niistä oli tehty etukäteen jonkinlaiset soivat demot ja nuotit.

– Sehän on tehnyt tosi paljon levyjä, mutta silti jännitti kamalasti, miten homma onnistuu. Juteltiin, että laitetaan sellainen valmius, että jos sattuu tulemaan joku lauluraita siinä samalla, niin hyvä niin. Jos ei, niin siitä saadaan hyvä demo. Katri oli ite siitä tosi fiiliksissä, että on ihan mahtavaa tehdä näin.

Kaihon kukka -kappale on melkein sataprosenttinen studiolive.

– Siinä Katrin kilometrit kuuluu ihanalla tavalla. Hänen suvereenius siinä tilanteessa oli todella vaikuttavaa kaikille soittajille. He olivat jopa liikuttuneita siitä, että nyt tapahtui jotain tällaista.

Pohjat saatiin valmiiksi neljässä päivässä ja osa kappaleista myös laulettiin samalla.

Oli edessä levyn miksaus. Sen tekivät Julius Mauranen ja Miikka Huttunen. Ville Riippa ei pidä itseään minään miksaajana vaikka siihen intohimoisesti suhtautuukin.

– Saan kuitenkin yhtä paljon iloa siitä, että saan antaa homman jollekin joka tuo siihen vielä oman näkemyksen. Mun ongelmana on se, etten osaa vaihtaa roolia siinä lennossa. En tiedä sovitanko vai miksaanko siinä miksausvaiheessa. Siinä menee puurot ja vellit vähän sekaisin ja homma menee hankalaksi. Ne asiat, joita olen miksannut, olen vaihtanut ensin ohjelmaa tai tulostanut ne failit ulos, että lähden jollain tavalla tyhjältä pöydältä liikkeelle.

Villen mukaan tämä on ainoa tapa tehdä. Muuten jää helposti jumittamaan yksittäisiä juttuja. Omia tuotoksiaan miksatessa ei varmaankaan näe metsää puilta.

– Nimenomaan. Ja ne asiat jotka ärsyttää on luultavasti miksauksen kannalta epäolennaisia. Niin se vaan tuppaa musan tekemisessä olemaan. Me kuullaan se musa jotenkin subjektiivisesti.

– Mulla on sellainenkin rasittavuus, että mä en oikein pysty kuuntelemaan missään taustamusiikkia. Alan heti analysoimaan sitä mitä siellä soi. Ja se on rasittavaa.

Yhteistyö Katri Helenan ja Ville Riipan kesken oli alkanut jo vuonna 2009. Levy-yhtiö pyysi Riippaa mukaan puoliväliin saatuun levytykseen. Oli jännät paikat, sillä Katri Helenan poika oli kuollut kesken levytyksen. Kun Ville astui remmiin, oli surutyö juuri käynnissä. Ensimmäinen heidän yhdessä tekemänsä kappale oli Timo Kiiskisen sanoittama ”Tulet aina olemaan”, joka käsittelee asiaa hyvin kauniisti.

– Sen myötä päästiin Katrin kanssa tekemisiin ja musta tuntuu, että meillä oli samantien hyvä yhteisymmärrys. Se meni myös sillä tavalla hyvin, että meidän yhteistyö jatkui livenä ja studiossa. Olen ollut myöskin vuosia Katrin livebändin kapuna.

Palaamme lopuksi siihen, kuinka mielenkiintoista on, miten paljon soittajien valinta – jota myös castingiksi nykyään kutsutaan – vaikuttaa levyn sointiin.

– Silloin kun musaa tehdään tällä tavalla, aika paljon tapahtuu ennen kuin aletaan asettelemaan mikkejä. Uskon myöskin aika paljon siihen, että kyse ei ole siitä, kuka on paras soittaja vaan se millaisten soittajien kombinaatiolla saadaan jotain aikaiseksi. Se kiinnostaa mua paljon. Se on semmonen ultimatum, jota kohti pyrin työssäni. Että onnistuu tekemään levyn mikä ei onnistuisi ilman näitä tekijöitä.

– Onkin kiva spekuloida miltä albumi kuulostaisi eri soittajien kanssa. Levyn teosta jäi tosi hyvä fiilis päälle ja sehän myi vielä kultaa.

Jippu: Rakkauden joulu (Warner Music Finland, 2014)  

Image

Maailmassa julkaistaan varmaan joka joulu ainakin tuhat uutta joululevyä. Ennen kuin käydään Jipun joululevyn kimppuun, oli pakko ihmetellä Ville Riipalle, että millä perustellaan taas yhden uuden joululevyn julkaisu? Miten edes tehdään jollain tavalla poikkeava joululevy?

– Se onkin kummallinen juttu. Miksi tähän oikeastaan päädyttiin, on se että mulla oli vahvasti fiilis, että jos mä saan päättää, Jipun joululevy tehdään näin. Pitää saada se hetki talteen. Tallennetaan ainutkertainen kokemus, jota ei voida välttämättä toisintaa. Ei ne kaikki ensimmäisellä otolla tietenkään tulleet,  mutta tekotapa oli tuo. Siinä on se tietty arvo, sillä Jippu on aivan häkellyttävä laulaja, esiintyjä ja artisti.

Riippa kertoo kokeneensa, että itse Jippu on se vahvin asia, joka perustelee sen, että taas kerran äänitetään nämä kappaleet ja tehdään taas kerran joululevy.

– Taisin tehdä kolme joululevyä peräkkäisinä vuosina, joten kyllä siinä joutui aika paljon miettimään tulokulmia eri levyjen kohdalla.

Miten ne sitten löytyi?

– Siinä oli niin erilaisia persoonallisia artisteja. Jippu, Aino Venna ja Katri Helena, jonka levyllä oli myös uusia kappaleita, mikä oli tosi mukavaa.

– Haasteita oli paljon ja jos olisi vielä pitänyt tehdä neljäs joululevy, olisi se pitänyt aloittaa motivaatiokurssituksen kautta, Riippa jatkaa.

Tarjoan hänelle ajatusta, että kun tehdään monta saman konseptin levyä peräkkäin, niin siinä joutuu samalla luomaan itsensä uudelleen. Samalla suoritetaan myös jatkuvaa itsetutkiskelua.

– Joo ja ei. Eihän omista tavoistaan pääse kuitenkaan kokonaan eroon. Ite niitä ei välttämättä huomaa. Mutta kyllähän joka projektiin suhtautuu vuosi vuodelta vakavammin. Koittaa perehtyä paremmin, eikä ota mitään itsestään selvyytenä. Totta kai kaikille jotka musaa tekee, on mukana jatkuva itsetutkiskelu. On se sitten vanhaa tai uutta asiaa. Mulle se on hyvin luontevaa skannata jotain musiikillista ilmiötä ja on ihanaa hurahtaa johonkin ja pohtia miten se on tehty.

– Mulle tuottajan hommaan on alusta asti liittynyt se pelko, että jossain vaiheessa jää kiinni siitä ettei oikeasti osaa mitään. Sen kanssa pitää painia ihan hamaan loppuun asti.

Vuodatuksen jälkeen päästään itse levyn syntyjen saloihin. Tuolloin Joensuussa asuva Jippu oli raskaana, jolloin todettiin, että käytännön kannalta on helpointa, että levy tehdään siellä. Riippa kehuu vuolaasti äänityspaikaksi valittua SF-studiota.

Levy kasattiin klassisista joulubiiseistä, joista kaikkia ei Joen-suuhun päädyttäessä oltu vielä valittu. Mukana oli myös yksi Jipun oma kappale, ”Kun rakkaus tänä yönä vallan saa”, joka päätyi singleksi.

– Tunsin Jipun etukäteen ja tiesin millainen hän on ihmisenä sekä lavalla. Mulle tuli heti siitä visio, että tälle levylle on paras, että pyritään sieppaamaan se Jippu, mikä tapahtuu siinä hetkessä. Taas sellainen intuitiivinen fiilis siitä, mikä tää juttu on ja miten se tehdään.

Tämän ajatuksen ympärille Riippa alkoi kasata porukkaa. Jipun bändissä kauan soittanut Jaakko Kämäräinen bassoon, samasta bändistä Ville Salminen kitaraan ja veljenpoika Joonas Riippa rumpuihin.

– Joonas on käytännössä mun veli. Mä olen tullut niin jälkijunassa, että veljen lapset on mun ikäisiä. Ollaan kasvettu veljeksinä ja niin kauan kuin ollaan oltu musan kanssa tekemisissä, ollaan tehty sitä yhdessä.

Myös Jussi Jaakonaho otettiin mukaan, mutta hän taltioi aikataulusyistä osuutensa erikseen myöhemmin. Castingissa merkittäväksi osaksi muodostui äänittäjä Juha Jäntti, jonka kanssa Riippa oli tehnyt jo Juha Tapion levyjä.

– Valtavan ammattitaitoinen äänetön yhtiömies, joka ei näen-näisesti tee mitään, mutta kaikki kuulostaa aivan järjettömän hyvältä kaiken aikaa. Paremmalta kuin luulisikaan.

Riippa hehkuttaa kuinka tärkeä hyvä äänittäjä on. 

– Aivan järjettömän tärkeä työkalu psykologisesti ton tyyppisissä sessioissa, joissa soitetaan tarkkaamossa luurikuuntelussa. Tyyppi, joka ei tee itsestään numeroa, mutta se kokemus, että kun tullaan tarkkaamoon kuuntelemaan ottoa, se kuulostaa vielä paremmalta kuin kuulokkeissa ottohetkellä. Se on elinehto ja asia mistä soittajat saa energiaa. 

– Se on tunnelman ja kaiken jännityksen poiston ja fiiliksen kannalta tärkeä asia ja Juha on siinä hommassa äärimmäisen taitava kaveri. Puhumattakaan siitä, että on teknisesti taitava.

Joululevyä äänitettiin kesäkuun alussa kolmenkymmenen asteen helteessä. Asetelma oli hyvin kummallinen, kun välillä käytiin ulkona shortseissa ja takaisin helteestä sisälle soittamaan joululauluja.

Albumin kaikki biisit on soitettu yhtä aikaa. Joitain juttuja on leikattu eri otoista, mutta kaikki soitettiin ilman klikkiä. Lauluja viritettiin jonkin verran, mutta Ville otti kaikki viritykset pois.

– Mulla oli semmonen fiilis, että jotain katoaa tästä hommasta. Siellä oli jotain kummallisia hengityksiä ja teknisesti asioita mitä olisi pitänyt tehdä toisin, mutta tein tietoisen päätöksen, että ne kaikki jätetään. Siinä vaan oli jokin hieno asia, mikä palveli sitä kokonaisuutta. Jos jotain ärsyttää se, niin mua voi tulla syyttämään siitä. Ei ole Jipun syy, naurahtaa Riippa ja     kuvaa sessioita mielettömän hienona kokonaisuutena.

Image

– Nää oli niitä juttuja mitkä on jäänyt mieleen aivan kuin mustavalkokuvina. Jotain välittyy, ja toivoo vain, että joku on laittanut äänityksen päälle. 

•••