Nayteikkuna

Jukka Takalo – kuplettipoppari

Suomirock-yhtye Aknestikissa musiikin tekemisen aloittanut Jukka Takalo kuuluu suomalaisten laulunkirjoittajien parhaimmistoon. Hänelle tekemisen omaehtoisuus on luovuttamaton arvo. 

 

Tapasin Jukka Takalon alkutalvesta Jyväskylässä, jossa hän kävi opettamassa kantaaottavien laulujen kirjoittamista, tai ”pitämässä lyriikkakurssia”, kuten hän itse asian muotoili. Takalo tunnetaan taitavana sanoittajana, vaikka yhtä lailla hän osaa myös säveltää hyviä melodioita.

Takalo muutti 15 vuotta sitten Helsingistä takaisin kotipaikkakunnalleen Oulun Haukiputaalle. Tämän jälkeen hänestä alkoi sukeutua yhä enemmän kantaaottava lauluntekijä.

– Huomasin, että kotiseudulla on kipupisteitä, ja turhaan minä niistä mihinkään yleisönosastolle kirjoitan. Parempi on, että teen biisejä näistä asioista. Kun kipupisteistä laulaa, niin se on ihmisten mielestä mahtavaa ja tuo myös heitä keikoille. Jos tekee radiotapettibiisejä, niin ne on ihan samantekeviä keikalla.

Osansa tähän on myös koko alan muutoksella, sillä Takalon ensimmäinen, vuonna 2005 julkaistu soololevy oli vielä melko radioystävällistä poprokkia.

– Sen jälkeen jätin taakse koko radion. Koko levybisneskin kyllä muuttui samaan aikaan. Minua alkoi kiinnostaa soolokeikkailu, ja laitoin DEX-Viihteen Korhosen Hannulle viestiä asiasta. Seuraavalla viikolla minulle oli myyty 20 soolokeikkaa, ja sillä tiellä olen edelleen. Varmaan se on vaikuttanut myös lauluihin, koska keikoilla esitän niitä Billy Bragg -pohjalta, joka on ollut se suurin esikuvani siinä hommassa, Jukka kertoo.

Ensimmäisen soololevynsä Takalo äänitti ja tuotti hyvin pitkälti itse. Tähän antoi rohkeutta videotyön koulutus, mistä ”on ollut muutenkin paljon apua tässä muuttuvassa maailmassa”.

– Huotarin Janne äänitti rummut, mutta itse äänitin kaiken muun ja miksasinkin lähes kokonaan.

Seuraava julkaisu oli single Martinniemi (2008), oman kotikylän muutoksesta kertova laulu, joka kuuluu Takalon pidetyimpiin kappaleisiin.

– Se uppoaa yleensä hyvin sellaisissa paikoissa, joissa vanha teollisuus on loppunut. Paikkakunnilla, joiden nimessä on yleensä ”koski”: Anjalankoski, Valkeakoski, Juankoski…

Tästä singlestä ja sitä seuranneesta Vastarannan Laulut -levystä (2011) alkoi edelleen jatkuva yhteistyö Pentti Amoren (Juho Kauhanen) kanssa, jonka muihin tuotantotöihin kuuluu esimerkiksi Maustetyttöjen Kaikki tiet vievät Peltolaan.

– Kun muutin takaisin Ouluun ja olin sooloartisti, halusin rinnalle toisen korvaparin. Pena on hyvin kunnianhimoinen ja kokeilunhaluinen tuottaja. Itselläkin on pyrkimys keksiä laulun sisäinen logiikka aina uudestaan, sen sijaan, että tekisin tekstejä kaavan mukaan. Sama pätee Penaan, Takalo mainitsee.

 

Vaaramaisemassa

Jukka Takalon viimeisin albumi on puolitoista vuotta sitten julkaistu Vaarojen Laulut. Se on saanut paljon kehuja, ja Takalo itsekin myöntää, että kyseessä saattaa olla hänen paras levynsä, ”ainakin näistä metsälevyistä”. Albumi on kuulemma osa laajempaa trilogiaa, jonka kakkososa on tekeillä.

– Vaarojen Laulut alkoi syntyä, kun menin tekemään lauluja ja melomaan Kuusamon Hossaan, mistä isäni suku on kotoisin. Halusin sijoittaa laulut vaaramaisemaan, sillä tuolta seudulta on jäänyt kaikenlaista tarinaa päähän. Toisaalta olen pyörinyt siellä myös keikoilla viime vuosina, joten se ”vaaramaisema” ei ole pelkkää kansallisromanttista maisemaa, vaan mukana on yhtä hyvin ostarin takapihat. Joissain kappaleissa tunnelma on tosi laaja, joissain taas yhteen taloon sijoittuva.

Takalo tekee kappaleistaan demot työhuoneellaan, jolloin hän pyrkii luonnostelemaan myös sitä, minkälainen ”avaruus biiseissä on”.

– Teen yleensä jousijuttuja Logic Pro’lla, jotta saan kappaleen koon hahmotettua. Vesa Pisto sitten sovitti niistä oikealle jousikvartetille ja puhtaltimille istuvat sovitukset. Vesa on kotoisin Paltamosta ja tuntee sen kainuulaisen vaaramaiseman.

Teksteissä loppusoinnut ovat usein kunniassa, joskin Takalo toteaa riimittelevänsä vain tarpeen tullen: Reino Helismaan perinne on tuttua, muttei itsetarkoitus. Esimerkiksi Metsä meidän -laulussa hän halusi käyttää kalevalaista runomittaa.

– Kappaleessa tulee käsiteltyä koko 10 000 vuoden historia jääkaudesta lähtien, joten halusin tehdä sen kalevalamitalla, sillä se vie ikiaikaisempiin aikoihin. Jännää on, että se Kalevala-loruttelu on täysin muistettavaa, en missään vaiheessa unohtanut sitä, kun taas riimit unohtaa paljon helpommin.

Taustatyötä Takalo tekee paljon, jos tekstin aihe sitä vaatii, ja puuttuu tarvittaessa pieniinkin yksityiskohtiin.

– Esimerkiksi Miss Kollaja -kappaleessa (Vastarannan Laulut) käsittelemäni jokivarsien ja vesirakentamisen problematiikka oli tuttua, mutta kyllä minä sitä tutkin vielä lisää. Ideana oli ensin tehdä aiheesta lyhytelokuva, johon kirjoitinkin käsikirjoitusta jopa elokuvasäätiön tuella, mutta lyhäreihin ei sinä vuonna rahaa myönnettykään. Ajattelin, että okei, minä teen sitten näitä lauluja. Yhdessä julkaisemattomassa kappaleessa taas käsittelen Oulun Merikosken ennallistamista. Aluksi tekstissä oli kohta, jossa mainittiin, että koskeen pitää ohjata vettä 30 kuutiota sekunnissa, mutta kun haastattelin asiantuntijoita, se piti nostaa 50 kuutioon, Jukka nauraa. 

 

Tööven strato 

Takalo toteaa, että Vaarojen Lauluja varten kappaleita syntyi jopa 40. Levyn lopullinen muoto hahmottui tuottaja-miksaaja Amoren kanssa, ja kappaleiden soundeja haettiin visioiden kautta.

– Vaarojen Laulut on vahvasti tuottajalähtöinen albumi. Pentti Amoren kanssa mietittiin, että levyä tehdään kuin elokuvaa. Ollaan laajassa metsämaisemassa puhaltimineen ja jousineen, mutta Pentti halusi keskiöön kuitenkin sen kitaraa soittavan kuplettimiehen. Levy alkaa laajalla maisemalla, mutta toisaalta siellä on myös sellainen kappale kuin Tööven strato: tiukka rokkirypistys, se treenikämppä siinä vaaramaisemassa, missä Marc Bolanin ja David Bowien julisteet laulaa mukana seinällä.

Tästäkin laulusta hän suunnitteli ensin dokumenttielokuvaa.

– Tööve on Zero Ninen kitaristi, ja laulu on aivan tositarina. Kuusamossa ’70-luvulla varttunut Tööve kasvatti oikeasti vasikan, että sai ostettua straton, jolla hän ’80-luvulla soitti Tukholman Olympiastadionilla Monsters of Rockissa. Kaiken kruunaa se, että Tööve itse soitti kappaleen kitarasoolon. Muuten soitin levyn kitarat aika lailla itse, vaikka olenkin alunperin basisti.

 

Telkkarista näin Bowien…

Tööven straton ohella levyllä on muitakin kappaleita, joiden inspiraatio juontaa lapsuuden muistoista, kuten Ziggy Stardust Pohjanmaalla ja Karhutyttö-86.

– Olen lapsena ollut paljon sukulaisten luona Kuusamon reuna-alueilla. Levyn kappaleista Ziggy tulee sieltä, Karhutyttökin osittain, vaikka se on tavallaan vanhemman serkkutyttöni tarina. Ne eivät ole tositarinoita sellaisenaan, vaan viitteitä tiettyihin henkilöihin, mistä jutut ovat lähteneet liikkeelle.

Juuri Ziggy Stardust Pohjanmaalla on vahvan albumin parhaita kappaleita. Se on myös sävellyksenä ja sovituksena onnistunut pastissi, joka vie musiikillisesti Bowie-tunnelmaan olematta kuitenkaan kopio. Varsinainen sytyke laulun tekoon oli Bowien kuolema muutama vuosi sitten.

– Olen oikeasti nähnyt Bowien keikan pikkupoikana serkkupoikien vintillä. Heillä ei alakerrassa saanut olla televisiota, sillä vanhemmat olivat kai lestadiolaisia. Katsomassa oli myös naapurinpoikia. Tästäkin suunnittelin alunperin elokuvakäsikirjoitusta, mutta päädyin jälleen lauluntekoon. Muistelin, että milloin olen ensimmäisen kerran nähnyt Bowien, ja siitä myös laulun teksti alkaa. Sen jälkeen sanoitus on sitten enemmän sen naapurinpojan tarinaa.

Sävellyksen Bowie-mielikuva lähtee jo laulun aloittavasta soinnusta (Bb add#11/A), joka on sama kuin Starmanin ensimmäinen sointu.

– Se on se ”Bowie-sointu” eli Bb, jonka barré-otteesta otetaan etusormi pois. Sillä tuon biisin täytyi alkaa. Sitten pyörittelin ja lauleskelin sitä A-osaa. Biisi oli aluksi ihan helvetin huono, mutta kun tarina kehittyi, se alkoi muotoutumaan. Yleensä sävellän kyllä tosi paljon nopeampaa, Jukka mainitsee.

Kertosäe loksahti paikalleen kollegalta saadun vinkin ansiosta.

– Sattumoisin olin Yari Knuutisen kanssa istumassa iltaa Helsingissä, ja hän mainitsi, että kokeilepa joskus sellaista, ettet biisin huippukohdassa moduloikaan ylöspäin vaan puolisävelaskelta alaspäin. Se kuulosti ”seventies”-idealta. Ilman modulointia tämän kappaleen kertosäkeen pitäisi lähteä F:stä, mutta nyt se lähteekin E-duurista. Kun se toimi, niin fiilis oli mahtava. Biisin loppunostatuksessa kertosäkeistö nousee sitten vielä puolitoista sävelaskelta ja kertsi kertautuu jopa viisi kertaa.

Lopun kertosäkeistöissä kappaletta nostaa myös komea oktaavistemma.

– Ei ollut Marc Bolania oikeasti käytettävissä, joten piti hommata Roku Rousu laulamaan. Lisäksi Piston Vesa teki siihen kohtaan Mick Ronson -tyyliset jouset.

 

Oikea levykaiku voittaa plugarit 

Vaarojen Laulut tehtiin Pentti Amoren Wolfbeat-studiossa analogisen äänipöydän (Soundcraft 6000) ja erilaisten ulkolaitalaitteiden kautta Pro Toolsille.

– Meidän piti kesken sessioiden ostaa EMT 140, legendaarinen levykaiku, joka on YLE:n vanha. Kuunneltiin yhtenä iltana Simon & Garfunkelia, ja tultiin siihen tulokseen, että ei me mitenkään muuten saada tuollaista soundia. Plugarit toimii yksittäisille raidoille, mutta kun koko miksaus pitää ajaa kaiun läpi, niin sitä ei saa plugareilla kunnolla aikaiseksi, Takalo kuvailee.

Ziggy Stardust Pohjanmaalla oli sikälikin erityistapaus, että Amore halusi tehdä sen ehdottomasti ”metodi-mik-sauk-sena”, joka tarkoitti paljon alkoholia ja tunnelmaan sopivaa pukeutumista.

– Pentti miksasi biisistä monta eri versiota yhden yön aikana. Biisi vaan alusta pyörimään ja lennossa uusi versio.

Vaarojen Laulut on ensimmäinen levy, jonka Jukka Takalo julkaisi oman levymerkkinsä kautta. Pitkään Pokon ja Sound of Finlandin artistina levynsä tehnyt Takalo kertoo haaveilleensa omasta levymerkistä jo kauan. Julkaisualustana toimii niin cd, vinyyli kuin kasettikin.

– Digitaalisen jakelun kilpailuttamiseen ostin konsulttiapua Aapo Hellmanilta, joka tutki eri striimausoperaattorit. Tein lopulta sopimuksen skotlantilaisen Emubands-firman kanssa. Fyysisestä jakelusta taas vastaa Supersounds. Nykyään levyjen tekeminen on lähinnä keikkojen markkinointia, sillä leipä tulee niistä. Toisaalta on tätä kaupoistakin myyty, ja c-kasetista täytyi ottaa toinen painoskin, kun eka myytiin loppuun.

Kun ihmettelen c-kasetin suosiota, Takalo tarkentaa:

– Luulen kyllä, että kasetti on enemmänkin sellainen erikoisuus joka ostetaan, mutta levyä kuunnellaan sitten suoratoistona.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

04.04.2021
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Kaisa Heikkinen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy