Sakara ja tähdet – kitaristi on monessa mukana

Lasse Sakaran kitarointia on kuultu kotimaisten eturivin artistien keikoilla stadionin jättilavoja myöten. Monipuolisen muusikon työnkuvaan kuuluvat myös pestit musikaaliteatterissa ja TV:ssä, eikä sivuuttaa voi studiosessioita tai bändikeikkojakaan.

Lasse Sakaralla on – kuten ammattikitaristilla kuuluukin olla – monta rautaa tulessa. Niinpä tapaamisemme aluksi on luontevaa aloittaa katsastamalla viime aikojen referenssejä. Lukijan on syytä huomioida, että tämä haastattelu tehtiin talvella 2015 ja se julkaistiin alunperin tuoreeltaan Riffin printtinumerossa 2/2015.


– Pitkäaikaisia keikkabändejä on ollut Samuli Edelmannin bändi, samoin Antti Tuiskun bändissä olen ollut vuodesta 2010, hän aloittaa työtehtäviensä listaamisen.

– Idolsin housebändissä olin kakkoskaudesta eteenpäin yhdessä Varre Vartiaisen kanssa, mutta se formaatti tuskin jatkuu enää. Lisäksi minulla on ollut viime aikoina erilaisia bändien liidausjuttuja, kuten 2013 Juhlaviikoilla ollut Love Records -tribuuttikonsertti, ja viime vuonna olin musiikillisena johtajana Kaija Koon konsertissa Hartwall-areenalla. Sama tulee tänä vuonna uudestaan. Ja jo yli kymmenen vuotta olen ollut bändissä nimeltä Oddarrang

– Olen tehnyt netin välitykselläkin sessioita: esimerkiksi viime kesänä äänitin lap steelia projektiin Lontooseen. Sieltä tuli taustat mp3:na, otin yhteyttä Skypellä sikäläiseen tuottajaan ja kysyin, mitä halutaan. Tein demoja studiossa, palautteen mukaan sain ajo-ohjeet ja äänitin hyvälaatuiset filet ja lähetin ne sähköisesti. Työvaiheita on enemmän välimatkan takia, mutta homma on ihan mahdollista. En näe siinä mitään negatiivista, että uuden tekniikan kautta toimimisen mahdollisuudet laajenevat.

Edelmann ja Tuisku pitävät toisinaan pitkiäkin taukoja kiertuiden ja levyjen välillä. Sakaralle löytyy säännöllisiä keikkoja sellaisinakin aikoina:
– Teatteri on ollut minulla mukana tekemisissä jo useita vuosia. Viimeiset vuodet olen ollut Svenska Teaternissa, jossa nyt on käynnissä Mamma Mia ja sitä ennen tehtiin Kristina från Duvemåla, hän kertoo.

– Mamma Miassa meitä on viisi kitaristia hoitamassa vuorotellen kahta pulttia: minä ja Tuomas Wäinölä hoidellaan ykköspulttia, Varre Vartiainen ja Speedy Saarinen kakkospulttia sekä Ville Paappanen molempia pultteja. Tähän on yritetty saada tarpeeksi soittajia, jotta kiireisimpinäkin keikkakuukausina paikalle saadaan täysi miehitys.

Sakara pitää mielellään kaikki työtehtävät yhtä arvokkaina, mutta samaan aikaan ei tietenkään voi olla monessa paikassa.
– Tietysti jos jostakin rundista sovitaan, että ei käytetä tuuraajan tuuraajaa, niin avoimin kortein kerron teatterille poissaolosta ja varmistetaan miehitys sinne. Välillä on tasapainoilua saada aika riittämään ja aikataulut sopimaan, jotta voin olla täysipainoisesti mukana. Nuorempana harrastin tuurauttamista enemmänkin, mutta nykyään en ota rundeja, joille en ehdi.

Millaisia erilaiset työtehtävät ovat mielestäsi hyvinä tai varmoina tulonlähteinä?
– Jos ajatellaan Muusikkojen Liiton tariffikäytäntöä, teatterityö on vaatimustasoon nähden aika pienipalkkaista toimintaa verrattuna poppibändien maksamaan keikkaliksaan. Mutta teatterilla on se etu, että työtilaisuuksia tarjotaan pitempään ja varmemmin. Mamma Mia alkoi viime vuoden syyskuussa ja pyörii tämän vuoden loppuun. Puolentoista vuoden kiinnitys aktiiviseen esitykseen on muusikolle harvinaista, Sakara arvioi työllistymisen yhtä puolta.

– Telkkarikeikoista saa parhaiten rahaa, jos niissä mennään tariffien mukaan. Studiohommissa on hyvä liksa varsinkin päällesoittopäivinä, jolloin saa tuntimaksun ja raitakorvaukset sekä lomakorvaukset.

 

– Ammattimaisen kitaristin työhön liittyy epävarmuus ja vaihtelevuus. Suosittujen artistien kiertuebändit ovat suhteellisen varmoja ja usein pitkiäkin työllistäjiä, varsinkin kun löytyy porukka, jonka kanssa viihtyy ja jaksaa istua keikkabussissa

Sinullahan oli kesällä 2014 kaksi jättikeikkaa Stadionilla Cheekin bändissä. Liittyykö tällaisiin megatapahtumiin erikoiskorvauksia soittajille?
– Mehän tehtiin Jaren kanssa jo edeltävänä kesänä festarikierros. Palkat sovittiin jo sitä varten ja se sama pysyi Stadikalla. Koska lauantain konsertti kuvattiin ja äänitettiin, materiaalin käyttö- ja julkaisuoikeuksista maksetaan erillinen liiton määrittelemä korvaus. Onneksi Warner suhtautui erittäin positiivisesti näihin korvauksiin, koska on ollut sellaisiakin toimijoita, jota eivät niitä mielellään maksa. Muusikkona toimimiseen kuuluu yllättävän tärkeänä rahojen perään kyselemistä, koska sopimukset saattavat unohtua ja maksatukset venähtävät.

Keikkailuun liittyy tietysti harjoituksiakin. Maksetaanko niistä?
– Pyritään siihen, että maksettaisiin. Se on tietysti sopimuskysymys. Teatterissa ja telkkarissa maksetaan ja melkein kaikissa tämänhetkisissä produktioissa sentään joku korvaus tulee harjoituksistakin. Studiosessioita varten treenejä on harvemmin.

Kuinka paljon treenikertoja vaadittiin ennen Cheekin stadionkeikkoja?
– Se bändi oli jo valmiiksi hitsautunut kasaan festarikeikkojen aikana ja biisimateriaali osattiin hyvin. Stadioniin valmistautumisessa bändi tapasi keskenään kerran tai kaksi, sitten meillä oli PA-treenejä kolmisen päivää ja stadionilla yhden päivän soundcheck/läpimenoharjoitus. Noin viikon treeniputki johti perjantain ja lauantain konsertteihin.

 

Ei aina saman toistoa

Sakara nostaa Antti Tuiskun bändin esimerkiksi tilanteesta, jossa keikalla haetaan erilaista soundia kuin levyllä, ottaen mallia amerikkalaisesta R’n’B- ja gospelmaailmasta.
– Siellä viljellään silloin tällöin hyvinkin laajaa harmoniaa ja gospelbreikkejä väliin mausteeksi tuomaan lisäsävyjä. Hämmennetään vähän pakkaa – minusta yllätykset ja juttujen muuttaminen livesettiin rikastuttavat kokonaisuutta. Levy ja live ovat erilaisia medioita ja samat jutut eivät aina toimi molemmilla.

– Tällaisessa rytmimusiikissa kitaralla komppaamisen sävyjen suhde rumpuihin, bassoon ja taustanauhoihin on tärkeä. Kitaralla voi laajentaa harmonista väriä, mutta mitä isompi bändi, sitä harvemmassa on paikat, joissa kitara pääsee esiin.

– Yllätysten rakentamisessa bändileaderilla on tärkeä tehtävä, mutta kaiken lavalla tapahtuvan pitää tukea artistin omaa visiota sekä biisejä, ja kaikkien mukana olevien on seisottava tukevasti ratkaisujen takana, hän tähdentää.

Teetkö itsellesi bändileaderina tai soittajana muistiinpanoja keikalle mukaan?
– Jos liidaan muita, yritän soittaa ulkoa niin paljon kuin mahdollista, koska pitää keskittyä niin moneen asiaan muutenkin. Vaikkapa Love Records -hommassa piti olla silmät auki niin solistin kuin bändinkin suuntaan. Liidaamisessa pitää kaikilla tavoin auttaa porukkaa ympärillä tekemään mahdollisimman hyvä konsertti. Usein keikoista puhutaan livetuotantoina, joissa iso osa musiikista tulee tietokoneelta. Liidaajan tehtäviin kuuluu käydä läpi koko kovalevyn materiaali ja puuttua soundiin ja sisältöön tarpeen mukaan. Vaikkapa Antti Tuiskun bändissä sovitukset valmistellaan Petri Nikkisen kanssa ja ne lukkiutuvat lopulliseen muotoon vasta kun koko bändi on yhdessä niitä soittamassa.

– Jos taas sovitus tuottaa päänvaivaa, teen kokeiluja ja demoja, joissa etsin soundeja ja sävyjä ottamaan biisistä mahdollisimman paljon tehoja irti ja tuomaan mukaan jotain tässä päivässä kiinni olevaa. Kun homma toimii mahtavasti bändikaveriden kanssa, kokeiluista tulee parhaimmillaan leikkiä soiton lomassa. Esimerkiksi Samulin bändin kosketinsoittajan Matti Paatelman kanssa meillä on hämmentävä yhteys ja voimme tehdä isojakin muutoksia ja toinen tulee heti perässä.

Miten toimittiin Idols-formaatin kanssa – siinähän biisit ovat covereita ja laulaja on aina pääosassa, joten alkuperäisbiisien soolojakin saatettiin karsia?
– Kausien varrella tapahtui muutosta siinä, millaista musiikkia ihmiset haluavat laulaa. Alussa oli paljon hard rockia ja isoja balladeja ja loppua kohti enemmän modernia rockia ja R’n’B:ta. Kitarankin rooli muuttui tosi paljon ja meille kehittyi Varren kanssa työnjako: jos biiseissä on akustista kitaraa, minä soitin sitä. Minullehan se sopi hienosti. Mutta kyllä me näimme paljon vaivaa kitaratilujenkin onnistumiseksi ja oli meillä kunnianhimoisia juttujakin. Meillä oli vapauksia tuoda omia näkemyksiä mukaan, mutta toisinaan jonkun biisin soolo on osa sävellystä eikä niitä voi vedellä omiin verkkareihin.

Idolsiinhan kuului melkoinen määrä suoria TV-lähetyksiä. Millainen tilanne se on sinulle?
– Lähtökohtaisesti erittäin vaativa, mutta siihen asetelmaan kasvaa. Ensimmäisinä kausina minua jännitti aivan hirveästi ennen lähetystä ja näin paljon vaivaa, että saan biisit menemään keskittyneesti. Myöhemmin kameran edessä oloon tottuu, mikä on hyvä: soitan paljon paremmin ja kokemus on miellyttävämpi.

Jarmo Nikku kertoi aikaisemmin lehdessämme (4/12) nauttivansa suorissa lähetyksissä soittamisesta eniten. Sakarakin allekirjoittaa näkemyksen:
– Olen samaa mieltä, koska kameroista saa ylimääräistä potkua ja tilanne on ainutlaatuinen.

Kalusto tilanteeseen sopivaksi

Kuten monentyyppisiä keikkoja tekevälle kitaristille on tyypillistä, Sakarankin varustukseen kuuluu Les Pauleja, Telecastereita, Petri Kallion rakentama f-aukkoinen jazzkitara sekä Anders Liljeströmin Custom Tele, mutta useimmin hänen käytössään nähdään yli kaksikymmentä vuotta vanha Gibson Firebird V tai uudehko Fender Jaguar.

– Ne ovat minun suosikkini ja niillä saan esiin sellaista, mitä muilla kitaroilla ei saa. Ne ovat erilaisia, mutta niiden luonteessa on silti minulle jotain samanlaista. Akustisena soitan pää-asias-sa Liljeströmin 6-kielisellä ja lisäksi minulla on ympäri maailmaa haalittuja kaikenlaisia kielisoittimia, joilla saan erikoisempia soundeja, hän kertoo.

Ja sähköisten kitaroiden kanssa soundien muokkaamiseen tarvitaan tietysti valikoima efektejä.
– Olen ollut ammattimaisena kitaristina vuodesta 1999 ja sinä aikana ostanut ison jätesäkillisen pedaaleja ja ne ovat melkein kaikki tallella. Minusta on parempi, että on aina yksi työkalu yhteen hommaan. Eikä ole mitään yksittäistä efektiä, jota olisi erityisesti käytettävä.

– Tosin Oddarrang vaatii ehdottomasti Bossin digitaalisen delayn ja teatterissa vedetään yllättäen Line 6:n isolla lattiaPODilla, siellä ei ole ainuttakaan kitaravahvistinta käytössä. Mamma Mia on ulkomailta ostettu tuotanto ja sitä vasten paikalle tuli brittiläiset music supervisor ja sound designer, joilla oli vahva näkemys haluamastaan. Oli kova haaste vastata heidän toivomaansa soundin ja soiton tasoon.

Vakiokitaroiden lisäksi jotkin laitteet saavat runsaasti käyttöä:
– Tähtään siihen, että minulla on kaksi tai kolme erilaista säröä – TC Electronicsin MojoMojo, Tube Screamer, joku fuzz ja aika usein Marshall Shredmaster, jonka saan toimimaan kaikilla vahvistimilla – ja kompressorina Bossin sininen tai Electro-Harmonixin Soul Preacher. Vahvistimina käytän mieluusti Mesa/Boogieta, niissä on hyvä soundi suoraan bussista otettuna. Vintagevahvistimista tykkään älyttömästi, minulla on Vox AC30 vuodelta ’64, 70-luvun Fender Twin sekä joka levylläni käytössä ollut ja Miikka Paatelaisen usein korjaama ’75 WEM. Kiertueella mukana on tyypillisesti yksi tai kaksi vahvistinta, pari kitaraa ja niille jokin varasuunnitelma sekä pedaalilauta.

 

Oddarrang omilla poluillaan

Genrerajat ylittävä, rumpali Olavi Lohivuoren johtama bändi Oddarrang mainittinkin jo aiemmin. Miten tarkkaan ryhmän biisit on suunniteltu ja sävelletty

– Olavi on tosiaan bändin sydän ja hän tekee suurimman osan biiseistä sekä useimmiten viimeiset valinnat ratkaisujen suunnasta, mutta basistimme Lasse Lindgrenkin on tehnyt hienoja sävellyksiä. Joissakin kappaleissa kitaran osuudet on määritelty tarkasti aina sointuhajotuksia myöten, joskus on paljon vapaampaa, Sakara kommentoi Oddarrangin linjauksia.

– Bändin ydin on yhteissoundi ja erikoinen soitinnus sekä tapa käyttää soittimia. Meillä on ollut aika paljon sähköistä efektointia sellossa, kitarassa, pasuunassa ja bassossa. Biisien kehittely on aika dynaaminen prosessi, jossa harjoituksia ja kokeiluja äänitetään ja kukin miettii tahollaan toteutuksen tapoja. On tilaa etsiä, kokeilla ja leikkiä – luova ilmapiiri on sen bändin suola. Bändissä ei ole pyritty puritaaniseen jazzilmaisuun, vaan pikemminkin pois siitä. Jazzillisia sävyjä on ollut mukana, koska koko bändillä on taustalla jazzkoulutus, mikä tuo mukaan reagointia ja heittäytymistä. Samaa keikkaa ei ainakaan pyritä soittamaan kahteen kertaan.

 

Vieläkö alalle mahtuu

Suomeen valmistuu jatkuvasti koulutuksista eri tahoilta ammattitaitoisia kitaristeja. Millaiset mahdollisuudet heillä mielestäsi on päästä tekemään samanlaisia töitä kuin sinä?
– Minusta tilanne näyttää sikäli aika hyvältä, että livemusiikin kuluttaminen ei tunnu loppuvan ikinä ja telkkariin tulee jatkuvasti uusia musiikkiohjelmia. Kaikilla esiin tulevilla artisteilla ei ole omaa bändiä, joten hired guneja tarvitaan aina, Sakara katsastaa alan näkymiä.

– Minulle suurin eteenpäin ajava voima on vahva visio siitä, miltä haluan kuulostaa ja mikä on kulma musiikkiin. Pitää olla sisäinen palo musiikkiin. Eräs oppilaani kysyi minulta ohjetta soittajaksi ryhtymisestä ja neuvoin alkamaan muusikoksi, jos on ihan pakko eikä kerta kaikkiaan muuta voi.

– Eikä sisäinen polte jää huomaamatta. Nykyisin on monia konstia, joilla voi itseään markkinoida ja verkostoitua. Suositukset ovat silti paras referenssi nykyäänkin. Ja olipa soittotilanne mikä tahansa, kappaleet pitää aina mennä läpi hyvin. Kuin vettä vain. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
 

Lasse Sakara ja Suurten Areenoiden kattaus

Lasse Sakara oli 2014 mukana jättikeikoilla sekä Cheekin kanssa Olympiastadionilla että Kaija Koon bändissä Hartwall Areenalla. Kummassakin tapauksessa varustus oli samanlainen.

 

Vahvistimena oli Mesa Boogie Roadster -kombo tai Mesa Boogie F-50 -nuppi Marshallin 2×12-kaappiin, ja Vox AC-30 top boost vuodelta -64.

Efektien järjestys signaalipolun mukaisesti oli seuraava:
• Boss compressor CS-2 (yleensä minimi-kompuroinnilla, paitsi joskus tosi rajuna efektinä)
• Dunlopin Dimebag wah,
• Wolfstone Helium Fuzz
• MI Audion Blues Pro (pienempi särö)
• Marshall Shredmaster (isompi särö)
• TC Electronics Booster
• Lovepedal Babyface tremolo
• Electro-Harmonix Memory Boy - lyhyempi kaiku
• Boss Digital Delay - pidempi viive
• TC Electronics Hall of Fame, josta käytän spring reverbiä ja plate kaikuja
• Fulltone DejaVibe (viimeisenä, koska joskus haluan moduloida koko kaikumassaa)

Näistä pedaaleista suurin osa on kiinni Antti Rintamäen rakentamassa analogisessa true bypass loopperi-systeemissä. Näin signaali pysyy selkeämpänä. 
– Oleellista soundin kannalta on mikrofonivalinta PA:ta ja korvamonitoreja varten, ja olen aina toivonut, että vahvistimieni eteen laitetaan Shure 57. Jostain syystä esim AKG:n c214 ei toimi mulle yhtään. 414 on taas paljon parempi vaihtoehto, mutta jos yhdellä mikillä mennään livenä, I prefer 57, Lasse Sakara kertoo.
– Akustiset kitarat soitan DI-boksiin suoraan virittimen kautta.
– Virittiminä käytän joko Bossin Chromatic Tunereita tai TC Electronicsin Polytunea.

 

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

18.12.2016
|
Teksti: Tiumo Koskinen | Kuvat: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy