Tommy Emmanuel – rikostovereiden seurassa

Accomplice One poikkeaa aika tavalla Tommy Emmanuelin edellisistä levyistä. Kyseessä on aivan erinomaisen viihdyttävä kokonaisuus, jota mies promotoi myös kiertuellaan keväällä 2018, jolloin tämäkin haastattelu tehtiin.

 

Tammikuussa 2018 ilmestyneellä Tommy Emmanuelin Accomplice One -levyllä vierailevien muusikoiden kavalkadi on melkoinen: Mark Knopfler, Ricky Scaggs, Rodney Crowell, Jason Isbell, Pat Bergeson, Suzy Boggus, J.D. Simo, Jorma Kaukonen, David Grisman, Frank Vignola & Vinnie Raniolo, Charlie Cushman, Amanda Shires, Jerry Douglas, Clive Carroll, Jake Shimabukuro, Bryan Sutton ja Jack Pearson

Jokainen Accomplice One -levyn 16:sta kappaleesta on siis soitettu vierailijan tai parinkin kanssa. Aikaisemminkin Emmanuel on tehnyt duo-levyjä esimerkiksi Chet Atkinsin ja jazz-kitaristi Martin Taylorin kanssa, mutta nyt ollaan hieman erilaisen jutun äärellä. Levy on Tommy Emmanuelin monipuolisin paitsi musiikillisesti, ehkä myös soitannollisesti. Fingerstylisti soittaa huomattavan paljon myös komppikitaraa ja single note -kitarointia. Lisäksi hän laulaa duettoja muutaman vierailijan kanssa. 

Nashvillesta marraskuun lopulla puhelimitse tavoittamani kitaristi kertoo, että tavoite oli tehdä levy, jossa olisi erilaisia lauluja, mutta samalla se tarjoaisi myös erilaisia puolia instrumentaalimusiikista. 

– Olen ihaillut esimerikiksi Mark Knopfleria, Ricky Scaggsia ja Rodney Crowellia pitkään. Soittaminen heidän kanssaan tuntui luonnolliselta, vailla minkäänlaista kitkaa. Etsimme sopivan kappaleen, treenasimme hieman, ja sitten äänitimme. Ei sen kummempaa. 

Levyn kappaleet äänitettiin sinänsä nopeasti, mutta Tommy kertoo, että levyä tehtiin kiertueiden lomassa, joten lopulta aikaa vierähti kaksi vuotta. Kun kyseessä oli näin iso joukko vierailijoita omine kalentereineen, vaadittiin paljonkin suunnittelua aikataulujen ja studioiden varaamisten kanssa. 

– Siinä puhalsimme kaikki yhteen hiileen, niin minun managerini kuin kaikki muutkin artistit, Tommy kiittää. 

 

Perinteisesti soittaen

Levyn avaava Deep River Blues on äänitetty laulaja-lauluntekijä Jason Isbellin kanssa. Alunperin Delmore Brothersin kappale on levytetty vuosien saatossa monta kertaa, joskus nimellä Big River Blues, joskus taas Deep River Bluesina. Kenen versio kappaleesta oli lähtökohtasi kun teit siitä sovitusta kitaralle?

– Olen soittanut biisiä nykyään konserteissani kunnianosoituksena Doc Watsonille. Jason Isbellillä on sopiva lauluääni tuollaiseen musiikkiin, joten kysyin, että tunteeko hän Deep River Bluesin? Tottakai, hän vastasi. Etsimme oikean sävellajin (F#), ja hän lauloi sen heti ekalla otolla täydellisesti. Koska Jason on kotoisin Muscle Shoalsista (paikkakunta muuten mainitaan myös kappaleen tekstissä), hänen laulutapansa on mukavan ”hetteinen”. Siksi jouduin itse mukautumaan hänen tapaansa laulaa, mikä oli tosi mukavaa.

Äänityksessä vältettiin lead-laulun ja kitaran vuotoa toistensa mikrofoneihin.

– Äänitimme kappaleen siten, että Jason oli laulukopissa, joten kitara ei vuotanut hänen mikkiinsä. Myös itse lauloin samaan aikaan, kun soitin. Taisimme soittaa kaksi ottoa, joista jälkimmäinen tuntui sopivalta. Sen jälkeen pyysin levyn äänittäjänä toimineen Brad Bengen (Tommyn keikkamiksaaja) soittamaan siihen old time -tyylisen bassoraidan akustisella bassolla. Siinä kaikki. Sama pätee koko levyyn, ihmiset soittavat oikeita soittimia ilman turhia kommervenkkejä, Tommy toteaa.

 

Hendrix ja Madonna kääntyivät akustiseksi

Soitat Jimi Hendrixin Purple Hazen dobroisti Jerry Douglasin kanssa. Lopputulos on tulinen.

– Voin kertoa, että kyseessä on ainoa otto, mikä kappaleesta tehtiin. Kysyin Jerrylta, että sopiiko Purple Haze, ja hän totesi soittavansa minkä biisin vain haluaisin. Olimme eri huoneissa, joiden välissä oli lasiseinä. Soitin kappaleen kerran läpi malliksi, ja sitten sovimme, että näytän merkistä, milloin on hänen vuoronsa soittaa melodiaa. Eli tämäkin oli hyvin spontaani esitys. 

Purple Haze -versiossa improvisointi on pääosassa. Miten on, kun teet sovitusta jonkun toisen kappaleesta, mitkä asiat yrität alkuperäisestä sisällyttää omaan versioosi?

– Melodia on tärkein. Yritän löytää sellaisia ikonisia osuuksia, joita ihmiset heti tunnistavat. Melodiassa lähteeni on alkuperäinen versio, mutta muutan sitä myös sen verran, että siihen tulee uudenlainen lähtökohta. Kun kyseessä oli Purple Hazen kaltainen biisi, jonka soitimme instrumentaalina, ajattelin että sen tulisi olla jami eikä liian ”orkestroidulta” kuulostava sovitus.

– Jos sen sijaan opettelen sellaista kappaletta, jonka kaikki tuntevat, niin kuuntelen alkuperäistä versiota monta kertaa. Opettelen sanoituksen ja melodian, ja sitten teen kappaleesta sovituksen, joka on omiaan minulle sekä sille muusikolle, jonka kanssa aion sen soittaa. 

Jälkimmäinen lähestymistapa oli Tommyn mukaan tärkeää levyn ehkä yllättävimmässä kappaleessa, kauniissa versiossa Madonnan vanhasta Borderline-kappaleesta. 

– Löysin biisin ruotsalaisen (New Orleansissa asuvan) viulisti-laulaja Theresa Anderssonin kautta, kun olimme kiertueella muutama vuosi sitten. Soitimme sitä silloin, ja nyt tuntui hyvältä idealta tehdä kappaleesta r’n’b-tyylinen versio. Amanda Shires innostui asiasta, joten hän lauloi ja soitti viulua kanssani. 

Mandolini-mestari David Grismanin ja bluegrass-kitaristi Bryan Suttonin kanssa soitetussa C-Jam Bluesissa levylle puolestaan tallentui täysin spontaani jami.

– Se oli myös ensimmäinen otto, Tommy nauraa. 

– Kun David Grisman suostui tulemaan Nashvilleen, sain idean, että olisipa hienoa mikäli myös Bryan Sutton saataisiin tuohon sessioon. Kun sitten menimme studioon, ainoa ajatukseni oli vaan soittaa ja katsoa löytyykö kappaleita, jotka olisivat meille kaikille tuttuja. Äänitimme kaikkiaan kuusi laulua tuossa sessiossa, joista C-Jam Bluesin lisäksi Bill Monroen Watson Blues laitettiin levylle. Jälkimmäisen kanssa meni niin, että Bryan Sutton opetti riffin minulle sessiomme aikana, kun taas David Grismanille kappale oli tuttu jo entuudestaan. David soitti melodian ja me kitaristit vuorottelimme sooloissa. Sen sijaan C-Jam Blues on ihan sen hetken tuote; Bryan Sutton ja David Grisman ovat niin hyviä soittajia, että tuollainen luonnistuu.

 

Kuuban tuliaisia

Accomplice One -levyn kappaleista gypsy jazz -klassikko Django-logy on äänitetty Kuuban pääkaupungissa, missä Tommy Emmanuel piti viime vuonna etukäteen runsaasti mainostetun kitaraleirin Frank Vignolan ja Vinnie Raniolon kanssa. 

– Meillä oli 120 oppilasta eri puolilta maailmaa. Paikalliset muusikot soittivat myös kanssamme joka ilta. Frank ja Vinnie kehittivät tuon sovituksen, jonka sitten opettelin leirillä. Yhtenä päivänä menimme EGREM-studiolle, missä Buena Vista Social Club -levy äänitettiin. Leirin oppilaat istuivat yleisönä studiossa, jossa sitten havainnollistimme, kuinka tehdään sovitus ja levytetään se. Äänitimme kaksi ottoa, jotta oppilaat kuulisivat, miten sovitusta ja improvisointia voi varioida. Se jälkimmäinen päätyi sitten albumille.

–  Äänitimme myös Benny Goodmanin ja Charlie Christianin Seven Come Elevenin sekä Djangon Swing 42’n. Djangology oli suosikkini, sillä siinä on hieno harmonia. Soitimme sen myös hieman hitaammin verrattuna siihen, miten se yleensä soitetaan. Kappaleen melodia on todella nätti, joten Frank sanoi, että se tulee myös soittaa kauniisti. Frank ja Vinnie soittavat melodian, minä puolestaan kompin ja ensimmäisen soolon. 

Nyt kun äänittämistä sivutaan, kysäisen mitä mikrofoneja Tommy nykyään suosii akustisen kitaran kanssa. Vai onko asia täysin äänittäjän päätettävissä?

– Riippuu toki äänittäjästä, mutta silloin kun olen täällä Nashvillessa, minulla on yleensä sama äänittäjä. Silloin käytämme Neumannin mikkejä, joko KM 184:ää tai sitten M149:ää. Uuden levyn äänittänyt Brad Benge käyttää muita mikrofoneja, esimerkiksi Rodea ja oliko nyt Gefelliä. Nykyään hyviä mikrofoneja on pilvin pimein, ja tärkeämpää onkin miten se suunnataan. Mielestäni on soittajan homma hakea se soundi: täytyy olla tietoinen mikrofonista, se pitää kuulla luureista kunnolla, ja sitten voi hakea sen paikan, jossa kuulee ne taajuudet mitä soundiin haluaa. 

Käytätkö myös AER:n vahvistinta studiossa?

– En yleensä. Mutta jos soitan kappaleen yksin, niin toimimme näin: vahvistin laitetaan omaan koppiin ja kaiku tulee vahvistimen kanavaan. Se asetellaan sitten (miksatessa) kuivina soivien mikrofonien taakse. Kaiku ei tällöin muuta akustisen soundin selkeyttä, mutta tuo siihen syvyyttä. 

Olet asunut Nashvillessa jo 15 vuotta. Vietätkö nykyään miten paljon aikaa kotimaassasi Australiassa?

– Käyn siellä joka vuosi soittamassa, ja siellähän on perhettä ja ystäviä. Nashville on kuitenkin ollut paikka, jossa viihdyn. Tilanne on kannaltani erinomainen, sillä jotkut omista idoleistani asuvat täällä. Mutta myös Country Music Hall of Fame ja Grand Ole Opry ovat tärkeitä syitä olla täällä, sillä pystyn osallistumaan moniin juttuihin. Niistä on hyötyä urallani, joten siksi on oltava paikan päällä. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, Chet Atkins esitteli minut Opryn väelle, jotka taas pyysivät esiintymään. Nykyään yritän käydä siellä aina, kun olen kotona kiertueiden välillä.  

•••

The Accompice One arvioitiin tuoreeltaan myös Riffissä ja tuon arvion voit lukea tämän linkin kautta (avautuu uuteen ikkunaan).

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

 
03.03.2019
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Mascot Label Group / Neilson Hubbard
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy