Trad.Attack! on Viron suosituin yhtye. Vasta neljä vuotta toiminyt trio on voittanut kotimaassaan 21 erilaista musiikki-palkintoa ja on ehtinyt esiintyä jo 36 eri maassa. Yhtyeen musiikissa taas kuullaan jo edesmenneitä kansan-laulajia arkisto-nauhojen muodossa.
Joko herättää mielenkiinnon?
Tapaan Trad.Attackin ennen bändin marraskuista keikkaa Savoy-teatterissa. Koska säkkipillisti-huilisti-laulaja Sandra Vabarna on nukuttamassa vauvaa, juttelen takahuoneessa kitaristi-laulaja Jalmar Vabarnan ja rumpali Tonu Tublin kanssa.
Pyynnöstäni Tubli kertaa aluksi taustoja, ja toteaa, että yhtyeen muusikot olivat jo entuudestaan melko tunnettuja soittajia Virossa. Ajatus ”folk-party”-bändistä syntyi aikoinaan Sandran kanssa, joka, kuten myös Jalmar on soittanut kansanmusiikkia nuoresta saakka. Tubli puolestaan aloitti pasuunalla, mutta on nykyään Viron kysytyimpiä rumpaleita.
Aluksi uusi yhtye teki singlen (Kooreke), jonka myötä lähti isompi pyörä pyörimään.
– Single sai paljon radiosoittoa ja kehuja. Sitten osallistuimme Tallin Music Weekille, missä piti soittaa puolen tunnin show. Sovitimme sitä varten viisi perinnekappaletta, jotka meidän oli tarkoitus laulaa itse. Se ei kuitenkaan kuulostanut ihan siltä mitä toivoimme.
Tätä pettymystä seurasi oivallus, jota Tubli kutsuu ”heureka-hetkeksi”.
– Päätimme alkaa käyttää noiden perinnekappaleiden aitoja arkistonauhoja oman soittomme osana. Toki se vaati niiden pientä editointia rytmin osalta.
Sitten soppaa maustettiin edelleen. Jalmar Vabarnan 12-kielisen akustisen kitaran soundia vietiin efektoidumpaan suuntaan kitarapedaaleilla.
– Jalmar käyttää basso-harmonizeria, säröpedaalia sekä luupperia. Periaatteessa kitaralinjoja menee miksauspöytään neljä. Sandralla on myös neljä linjaa: instrumentit, efektit ja laulu. Ja yhä tässä kehitellään juttuja, Tubli valaisee.
Duetto iso-isoäidin kanssa
Sinänsä Trad.Attack ei ole keksinyt pyörää uudestaan. Folkrock syntyi tyylinä jo liki 50 vuotta sitten, ja toisaalta kone- ja perinnemusiikin fuusio oli erityisen suosittua etenkin vuosituhannen vaihteen tienoilla. Bändillä on kuitenkin perinteen ja modernin fuusioon oma kulmansa. Se ei esimerkiksi käytä sämpläystä siten kuin termi yleensä ymmärretään, kertoo Jalmar Vabarna.
– Me käytämme arkistonauhoja bändin lead-laulajina, emme lyhyinä sämpleinä kuten normaalisti. Enemmänkin me olemme se sämpläys siinä alkuperäisen kappaleen ympärillä. Se oli aika uusi idea, josta on pidetty kyllä paljon, eikä kritiikkiä ole kuulunut. Nyt nuo vanhat kansanlaulun superstarat elävät taas. Olemme myös tavanneet joidenkin arkistolaulajien sukulaisia, ja minä jopa laulan yhdessä kappaleessa iso-isoäitini kanssa yhdessä kappaleessa. Se on jo aika friikkihommaa, Jalmar naurahtaa, viitaten Anne Vabarnaan, joka oli tunnetuimpia kansanlaulajia maan kaakkoisosasta Setomaalta.
Käytännössä Trad.Attack tekee kappaleensa niin, että Sandra Vabarna etsii arkistoista mahdollisia lauluja, joista bändi valikoi mielestään parhaat. Niiden ympärille rakennetaan instrumentti- ja lauluosuudet
– Yleensä käytämme koko laulun, mutta uudella singlellämme alkuperäinen äänitys oli vain muutaman rivin mittainen. Jatkoin sitä omalla laulullani eli loimme uuden kappaleen. Kerran olemme käyttäneet erästä kurkkulaulu-äänitystä kappaleemme bassoraitana. Toimimme siis erilaisin tavoin, Jalmar kertoo.
Trad.Attackin live-esiintymiset tai äänitykset eivät perustu ohjelmointiin tai edes klikkiraidan käyttämiseen. Bändi soittaa kaiken livenä, ja reagoi tempon muutoksiin aina tarvittaessa.
– Eräs miksaaja sanoi, että ”tehän olette oldskool-luuppaajia”, toteaa Tubli.
–Toisaalta se tarkoittaa sitä, että meidän pitää todellakin keskittyä soittamiseen: Jos joku polkaiseekin luupin päälle vaikkapa neljäsosasekunti liian aikaisin, niin siihen pitää reagoida heti. Itse asiassa se on myös aika mukavaa, ja myös yksi vahvuuksistamme, sillä keikoilla tulee todella elää musiikin mukana.
Varsinaista tuottajaa bändillä ei ole, eikä sellaisia kuulemma Virossa juuri olekaan. Edellisellä levyllään (Trad.Attack!) bändi työskenteli Tartossa Silver Lepasteen kanssa, joka tunnetaan maassa suositusta Winny Puhh -yhtyeestä.
– Virossa ei ole kovinkaan paljon tuottajia, se on tosi harvinaista. On muutama kaveri, jotka siihen pystyvät, mutta pääosin kaikki tuottavat itse omat levynsä. Tuottaja on yleensä se kaveri, joka osaa studiossa käyttää laitteita. Itse yritämme tuottaa itseämme niin hyvin kuin mahdollista, koska tämä on tyyli on meillekin uutta.
Jalmarin mukaan heidän reseptinsä perustuu hyviin lauluihin ja niiden kunnolliseen harjoitteluun ennen äänityksiä.
– Emme mene koskaan studioon niin, että olisi vain jotain materiaalia kasassa. Kaikki on treenattu valmiiksi, ja sitten vain äänitämme. Sen jälkeen äänittäjä vain käyttää oikeita plugareita, jotta kaiut ja delayt tulevat oikein.
Levyille halutaan myös keikkojen tunnelmaa.
– Pyrimme aina soittamaan biisit alusta loppuun, ja sitten lisäämme jonkin verran raitoja päälle. Se on tavallaan vähän typeräkin tapa, koska olisi helpompaa työstää kappaletta osa kerrallaan. Oikean live-tunnelman saaminen levylle on kuitenkin tärkeää.
Säkkipilliä ei saa pilata turhilla efekteillä
Jalmar Vabarna käyttää Matonin 12-kielistä kitaraa, jota hän ajoittain säröyttäää. Boss Deluxe Reverb ’65 -pedaali on osoittautunut toimivaksi valinnaksi akustisen kitaran kanssa.
– Se on ollut kokeilemistani pedaaleista paras tuota hommaa varten. Minulla on myös todella vanha Bossin luupperi, joka kohisee aika paljon, mutta onneksi miksaajamme saa sen geittaamalla ihan hyvin kuriin. Earthquakerin delay-pedaali taas on aivan erinomainen. Kauheasti en jaksa pedaaleista etsiä uusia soundeja, teen vain lauluja niiden kanssa.
Tonu Tublin rummut ovat täysin akustiset. Nyansseja hän hakee virityksellä.
– Virvelin viritän yleensä aika löysäksi ja demppaan sitä aika paljon, koska yritän saada mukaan ’80-90-lukujen virvelisoundia. Tomeissa taas pyrin diskomaiseen, matalampaan soundiin menemättä kuitenkaan liian kauas akustisen rummun normaalista soundista.
Sandra Vabarnan soittamat säkkipilli ja huilu mikitetään Sennheiserin pienikalvoisella konkkamikillä. Näihin soittimiin bändin salimiksaaja lisää sitten kaiut ja delayt. Laulua Vabarna kuulemma käsittelee ajoittain itse omalla efektillä.
– Säkkipillissä oli jossain vaiheessa jopa tremoloa, mutta siitä luovuttiin, Tubli toteaa.
– On parempi, että tuon soittimen soundia ei efektoi turhan paljon, koska se on jo itsessään hyvin erottuva ja persoonallinen. Koska soitamme akustisia soittimia, niin pyrimme jokaisessa keikkapaikassa tekemään niin pitkän soundchekin, että tiedämme vähän miltä kyseinen tila kuulostaa. Nykyään selviämme yleensä alle tunnissa.
Bändi matkustaa oman miksaajan ja digitaalimikserin kera, joten nopeista festivaalicheckeistäkin kuulemma selvitään kunnialla. Myös Savoy-teatterissa soundi oli alun jälkeen aivan kelvollinen. Keikka myös osoitti, miksi Trad.Attack on nyt niin suosittu: soitossa ja kappaleissa on kekseliäisyyttä, joka koukuttaa. Ja kun siihen lisätään hyvä lavapresenssi, on kasassa voittava joukkue.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2018. Vastaavantyyppisiä musiikin tekemisen eri aspekteihin pureutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja haastatteluita näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.
