Juttunäytteet

Juttunäytteet
Tommi Saarela
4/2015

Helsingin Kaupunginteatteri väisti remonttia Linnanmäen Peacock-teatteriin, jossa kauden avaa Elton Johnin säveltämä Billy Elliot – varsinainen modernin musikaalituotannon kokeilukeittiö softasyntikoineen, kovalevyraitoineen, laulukoppeineen sekä video- ja äänimonitorointeineen.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
4/2015

Suomen funkyimmaksi rumpaliksi kehutulla Mikko Kaakkuriniemellä on bändikiinnityksiä Von Hertzen Brothersista Johanna Iivanaisen yhtyeeseen, ja niiden lisäksi mieheen voi törmätä televisio- ja levytysstudioiden freelance-kokoonpanoissa.

Juttunäytteet
Misha Koivunen
4/2015

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Vuorossa tällä kertaa Mika Sundqvist.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
3/2015

Kätevästi roudattava, nopeasti koottava ja mahdollisimman tarkoituksenmukainen – siinä keskeiset määreet Petteri Sariolan akustiselle kitaralleen kokoamasta kalustosta.

Juttunäytteet
Timo Östman
3/2015

Valkoinen Roland Cube oli ensimmäisiä vahvistimia minkä kautta itse pääsin sähkökitaraa soittamaan. Tuota silloin hieman futuristisen oloista kuutiota on sittemmin jalostettu lukuisiin eri versioihin. Nyt käsillä on uusin Cube-tulokas, joka tavoittelee vintage-putkivahvistimien aikakautta.

Juttunäytteet
Timo Östman
3/2015

Itsenäisessä levynteossa ja itsensä tuottamisessa on puolensa, mutta myös sudenkuoppansa. Laura Airaksinen kertoo projektista, jossa sekä matka että lopputulos olivat tärkeitä.

Juttunäytteet
Petri Silas
3/2015

Parikymmentä vuotta sitten kuultiin Pink Floydin The Division Bell -albumilla Stephen Hawkingin synteettistä ääntä. Nightwish jalostaa ideaa antamalla
evoluutiota ylistävällä Endless Forms Most Beautiful -levyllään tärkeän puheenvuoron Richard Dawkinsille

Juttunäytteet
Timo Östman
3/2015

Elämäni Kitarat on juttusarja, jossa suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. Monipuolista asiaa kitaroista – mielipiteitä ja tarinoita soittimien takaa.

Tällä kertaa haastateltavana on Sami Hurmerinta, joka toteaa, että ”Strato on nerokas kitara!”

Mistä on tarkalleen ottaen kyse, se selviää Timo Östmanin toimittamassa jutussa, jonka löydät kesäkuun 3. ilmestyvästä Riffin numerosta 3/2015.

 

Juttunäytteet
Tommi Saarela
2/2015

Takana yli 30 vuotta äänentoiston ammattilaisena, edessä puolitoista vuotta maailmankiertuetta Nightwishin matkassa. Hän on Kimmo Ahola, tuttu kasvo keikkamikserin takaa.

Juttunäytteet
Petri Silas
2/2015

Kun vaikutepaletista paistavat Leonard Cohen, Laura Marling sekä Joose Keskitalo ja työt siviilissä tehdään vanhusten parissa, syntyy unohtumattomia, hartaita ja syväluotaavia biisejä. Ainakin jos asialla on vielä alle kolmikymppinen sensaatio nimeltä Piia Viitanen.

Juttunäytteet
Timo Östman
2/2015

Oli kyseessä oma pikkustudio tai pieni keikkapaikka, molemmat ovat nykyään soittajan arkipäivää. Pienitehoisille putkivahvistimille on siis koko ajan kysyntää. Otimme testiin tuoreen kotimaisen tulokkaan.

Juttunäytteet
Kalle Heino
2/2015

Kosketinsoittaja Tero Pennanen on surffaillut vuosia nimekkäiden suomalaisartistien taustabändeissä. Tänä keväänä miehen kiipparikioskista on lähtenyt soundit MTV3:n suoran Kingi-ohjelman fiktiivisten laulajien koko musatyyliarsenaaliin.

Juttunäytteet
Kalle Heino
1/2015

Tuottaja Erno Laitisen vaikutus kuuluu muun muassa Haloo Helsingin! taustalla. Moneen eri rooliin joustavasti taipuvan miehen filosofian mukaan onnistumista voi ruokkia, mutta mitään oikopolkuja hyviin saavutuksiin ei ole olemassa.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
1/2015

Ulkonäkö on perinteistä Neumannia, sisus ilmentää nuoremman saksalaisen insinöörikunnan taitoa ja mekaaninen toteutus nykyisten menetelmien suomia mahdollisuuksia. Koossa ovat uuden klassikon ainekset.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
1/2015

Musiikillinen maailmanmatkaaja ja lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäki on soittanut näkyvillä paikoilla pian parikymmentä vuotta, ja julkaisee tänä vuonna ensimmäisen albumin omissa nimissään. Colours läväyttää kuuluville multi-instrumentalistin omintakeisen musiikkimaailman koko kirjon.

Juttunäytteet
Misha Koivunen
1/2015

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka jäävät usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja ratkaisut syntyivät.

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
6/2014

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka jäävät usein taustahahmoiksi. Mielenkiintoisia tarinoita miten asiat johtivat toisiin asioihin ja ratkaisut syntyivät. Vuorossa nyt Pave Maijanen, joka Riffin pyynnöstä poimi esiin kolme erityisesti mieleen jäänyttä hanketta.

Wigwam: Nuclear Nightclub (Love Records, 1975)

Hurriganes: 10/80 (Scandia, 1980)

Juttunäytteet
Tommi Saarela
6/2014

Syntikkamies ja biisintekijä Sebastian ”Kebu” Teir haluaa palauttaa arvoonsa 1970–80-lukuisen melodisen instrumentaalimusiikin. Siihen tarvitaan myös täydellinen analoginen soundi, jota jäljittäessään hän on ehtinyt omistaa toista sataa syntikkaa.

Juttunäytteet
Petri Silas
6/2014

Puolisen vuotta sitten Kai Hahto oli tehnyt töitä kahden kansainvälisesti korkealle noteeratun metallisäveltäjämme kanssa. Kunnes eräänä päivänä Juha Raivion ja Jari Mäenpään perään lisättiin Tuomas Holopaisen nimi. Kaitsu oli pelastanut Nightwishin pinteestä, ja miehen tuntevien reaktio mukaili otsikossa näkyvää Cheekin hittiä.

Juttunäytteet
Timo Östman
6/2014

Vuosi 2015 jakaa Gibsonin malliston osapuilleen kahteen kategoriaan. Testikitarat edustavat ennakkoluulottomasti uudistettua USA -mallistoa, kun taas perinneratkaisut löytyvät jatkossa miltei poikkeuksetta Custom Shopin puolelta.