Nayteikkuna

Flea: Happoa lapsille – oivallista kesälukemistoa

Basisti Flean ”Muistelmat” tuo mieleen samoihin aikoihin ilmestyneen Kauko Röyhkän omaelämäkerrallisen Marjatan poika -teoksen. Molemmissa muistellaan uraa edeltäneitä oppivuosia, itseruoskintaa välttelemättä.


Toki Röyhkän kotikaupunki Oulu oli 1970-luvulla aika erilainen paikka varttua kuin Los Angeles, missä siirtolaispoika Michael Balzarysta (s. 1962) kasvoi maailmanmaineeseen noussut rocktähti Flea.
Molemmat tarinat kuitenkin kertovat pohjimmiltaan samaa tarinaa herkästä pojasta, jolla on vahva tunne erilaisuudestaan. Se johti törmäyksiin ja sopeutumisvaikeuksiin.
Molempia ohjasi myös palava kiinnostus korkeakulttuuriin ja siihen liittyi olennaisesti valtavirtakulttuurin halveksunta. Röyhkä löysi esikuvansa kirjallisuudesta, runoudesta ja Lou Reedista. Flea sitä vastoin kasvoi isäpuolensa vaikutuspiirissä ja vihkiytyi sen myötä jazziin.

Balzarysta pitikin tulla alun perin jazz-trumpetisti. Niinpä ensimmäinen esikuva ei suinkaan ollut olkapäähän myöhemmin tatuoitu Jimi Hendrix, vaan legenda Dizzy Gillespie.
Tämän taustan valossa on helppo ymmärtää Flean omintakeinen, energinen mutta monipolvinen soittotyyli, joka on nostanut hänet yhdeksi kaikkien aikojen palvotuimmista basisteista. Jazz saakin ison siivun muistelmissa, mikä tietyllä tavalla erottaa Flean monista aikalaisistaan. Toisaalta kirja on täynnä perinteistä dekadenttia rocksekoilua.

Muistelmissaan Flea kertoo myös varhaislapsuutensa traumoista, mikä tekee kirjasta koskettavan ja kiinnostavan.
Suurin kipupiste oli siirtolaisuus. Neljävuotiaana Flea joutui jättämään kotimaansa Australian, sinne jäi myös biologinen isä. Lapsuus oli särjetty, eikä sitä voinut enää millään korjata.
Äidin elämä Yhdysvalloissa oli hieman kaoottista ja tärkeäksi muodostunut isäpuoli Walter oli hänkin hulluuskohtauksia saava päihdeongelmainen.
Flea kertookin yllättävän avoimesti sen aiheuttamista pelkotiloista ja pitkälle murrosikään jatkuneesta yökasteluongelmastaan. Kun äidin rakkaus puuttui, löytyi koulusta ”perheeksi” toiset levottomat sielut. Sen mukana elämään tuli rock ja huumeet, klassinen kaksikko.

Mutta ei Flean elämä pelkkää kurjuutta ollut. Kaiken turvattomuudenkin keskellä taitavana jazz-basistina tunnettu isäpuoli Walter antoi mallia todellisesta muusikkoudesta. Kotona soi jazz ja originellit muusikot vierailivat kotijameissa.
Musiikillinen kylpy on varmasti ollut iso tekijä Flean monipuolisuuteen muusikkona.

Musiikki soljuu myös läpi tarinan elimellisenä osana läpi kaiken kohelluksen. Yhtä suuressa osassa ovat perhe- ja koulumuistelot.
Pienikasvuinen Flea oli ujo, eikä räyhäkkäästä maineestaan huolimatta kuulemma ole koskaan tapellut. Vaikeaa oli tyttöjenkin kanssa. Flea kertoo, kuinka voimattomalta hänestä tuntui pelottavan itsevarmoilta tuntuvien tyttöjen edessä – jälleen yhtymäkohta Röyhkän nuoruuteen.
Läpi kirjan jatkuu myös tietynlainen itseruoskinta, jossa ripittäytymisen maku. Flealla tuntuu olevan tarve tehdä sovinto menneisyyden kanssa näin tekstin kautta.

Huumeet saavat merkittävän osan tarinaa ja sitä ne ovat ilmeisesti olleetkin vuoteen 1992 asti, jolloin Flea kertoo raitistuneensa – tämä kirja ei tosin ulotu sinne asti, vaan loppuu 80-luvun alkuun Red Hot Chili Peppersin perustamishetkiin.
Flea tekee selväksi, miten holtitonta sekoilu narkomaanipiireissä oli, kuinka kuolema väijyi saastaisten neulojen ja yliannosten muodossa, vaikka touhu muuten oli vasta nuorten kundien kokeilunhalua.
Ristiriitaisuuttakin moraalista voi löytää. Toisaalta Flea tuomitsee ”kokaiinin rännittämisen”, mutta kertoo hetken päästä, kuinka happo on saanut hänet ”ymmärtämään”.
Tekopyhyyttä vai rehellisyyttä, sen päättää lukija. Jotain rehellisyyttä Flean tarinassa silti tuntuu olevan.

Onneksi kirjan pääpaino on kuitenkin musiikissa ja sitä annostellaan niin elävien soittokokemusten muodossa kuin tarkoin detaljein, mitä tulee esikuviin. Se on taatusti jokaista Flea-fania kiinnostavaa.
Myös RHCP:n perustamiseen johtaneet kuviot ovat tarinan iso teema ja pihvi. Koko nelikko – Jack Irons, Hillel Slovak ja erityisesti Anthony Kiedis – olivat saman koulun kasvatteja ja juuri nuoruuden yhteiset kokemukset valoivat pohjan bändille, josta tuli originelli, kansainvälinen ilmiö.

Tämän luettuaan on myös kakkososa pakko hankkia. Toivottavasti siinä (ja mahdollisissa jatko-osissa) päästään sukeltamaan kunnolla muusikkouden ja levytysten maailmaan.


Flea: Happoa lapsille – Muistelmat
Englanninkielinen alkuteos “Acid for the Children”, suomentaneet: Sirje Niitepõld ja Ari Väntänen
Kustantaja: Like 2019
 

01.07.2020
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy