Loppuunmyyty – Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000–2020

|
Image

Viestinnän ammattilainen Taija Holm on työskennellyt viihteen tiedotus- ja markkinointitehtävissä 2000-luvun alusta. Pitkään levy-yhtiö Pokon leivissä, sittemmin oman yrityksensä lukuun. Ohessa Holm on toiminut useita vuosia Tampereella järjestettävän Musiikki ja media -tapahtuman organisaatiossa, joten näköaloja on. 

 

Kirjassaan Holm peilaa mm. musiikin jakelun muutosta fyysisistä tallenteista latauslinkeiksi ja striimeiksi, television laulukilpailuiden ja somen vaikutusta artistin urakehitykseen sekä keikkapaikkojen kasvua klubeista stadioneiksi. Kirja ei ole tutkimusraportti, vaan valikoitu otos henkilökohtaisia muistoja ja havaintoja.

Työ artistien asianhoitajana ja uskottuna vaatii luottamuksellisuutta, eikä sitä rikota kirjassakaan. Lähimmäs klikkiotsikoita Holm luisuu kuvaillessaan vieraaseen pikkukaupunkiin miltei eksyneen popparin aiheuttamaa huolta, yllättäen parkkipaikalla vuokra-auton keulaan rynnänneen betoniporsaan tapausta, ja VIP-vieraille vahingossa ostetun holittoman kaljan noloutta. Jos joku janoaa sensaatiota, Holmin kirjasta ei sellaista löydy.

Yksityiskohtaisimmin suhdetta artistiin ja hänen elämäänsä avataan Olli Lindholmin kohdalla, ja hänestä Holm antaa varauksettoman myönteisen arvion.  

Tietokirjoillaan tunnetuksi noussut Docendo julkaisee myös kevyempää kirjallisuutta. Musiikkibisneksen muutoksen virrassa lukeutuu siihen joukkoon. Sujuvaa ajanvietettä ja sitä mielenkiintoisempaa mitä tiiviimmin on elämänsä viihdemaailman toimijoihin kietonut. Kollegiaalista muistelua sujuvasti kirjoitettuna.

Taija Holm: Loppuunmyyty – Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000 – 2020 (Docendo, 2020)

••• 

Tämä kirja-arvio on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2021. Valtaosa arvioista julkaistaan tällä sivustolla, mutta osa nostetaan mukaan ajankohtaiseen Riffin printtinumeroon.  Jos pidit arviota antoisana tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.