Nayteikkuna

Osmo Tapio Räihälä: "Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa" – sujuvaa kynäilyä musiikista

Osmo Tapio Räihälä (s. 1964) on kirjoittanut pohdiskelevan kirjan nykymusiikin olemuksesta. Esseekokoelmassaan hän avaa hyvin selkeätajuisesti nykytaidemusiikin olemusta ja vaiheita reilun vuosisadan ajalta, miten vaikkapa maailmansotien hegemonia heijastui musiikkiin.


Ansioituneena säveltäjänä ja kokeneena toimittajana hän pystyy kertomaan tämän kaiken niin, että minullekin kirkastuu yksi, jos toinenkin asia lähihistoriastamme. Toki siitä jotain olen tiennytkin, mutta Räihälän hauskan tekstin johdattelemana kokonaiskuva piirtyy selkänä. Juuri tällaisia oivalluksia esseeltä odottaakin ja tätä ne parhaimmillaan tarjoavat.

Hetken luettuani tajuan, ettei Räihälä pyrikään vastaamaan kysymykseen ja ettei mitään kysymystä itse asiassa olekaan. Ihan sattumalta se kysymysmerkki ei ole jäänyt kirjan nimestä pois. Tämäkin on tulkittavissa Räihälän huumorintajuksi tai tavaksi alleviivata kysymyksen absurdiutta. Tekstissään hän osoittaa lukijalle, kuinka paradoksaalinen määritelmä ”nykymusiikki” on. Samalla hän kertoo, kuinka lähes kaikki olemme kuulleet atonaalista nykytaidemusiikkia, vaikkapa elokuvien soundtrackien muodossa. Tässä piileekin Räihälän merkittävin oivallus: hän pystyy osoittamaan meille kansantajuisesti, miten taide ympäröi meitä. Ero elitistisen ja populaaritaiteen välillä hämärtyy.

Tällainen tieteen popularisointi on ollut viime vuosina kovasti nousussa. Teos huomioitiinkin alan korkeimmalla mahdollisella tunnustuksella, kun Räihälälle myönnettiin vuoden 2021 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto.

Pidän siitä tavasta, miten Räihälä kertoo samalla itsestään ja työstään säveltäjänä. Ei osoittelevasti tai itseään korostavasti. Hän esimerkiksi lanseeraa heti kirjan alussa hauskan sanahybridin, käveltää, pohtiessaan kävelemisen positiivista vaikutusta säveltämiseen.

Kirja onkin täynnä vastaavanlaista sanailua ja sekaan ujutettua huumoria. Jossain muussa tapauksessa olisin voinut ärsyyntyä tällaisesta, mutta Räihälä onnistuu mielestäni pysymään asiassa ja olemaan silti hauska. Kerrontatyyli tekee tekstistä sopivasti viihdyttävää osoittaen, ettei teos ole suinkaan mikään tutkielma. Teksti on värittynyt Räihälän mielipiteistä, mutta niinhän esseen pitääkin. Rockmuusikon taustakin tulee esille syvempänä ymmärryksenä populaarimusiikista. Vanhana punkmuusikkona hänellä on toisenlaistakin näkökulmaa. Kirjasta selviää myös, säveltäjä on vannoutunut Beatles-diggari ja jalkapallojoukkue Evertonin kannattaja. Tietoutta löytyy siis muualtakin kuin orkesterimusiikista.

En osaa sanoa, kuinka paljon aiheeseen vakavasti perehtynyt musiikkitieteilijä tekstistä pystyy ammentamaan. Ehkä viihdyttäviä hetkiä ainakin? Kulttuuriharrastajille ja ihan tavallisille ihmisille, joille kirja on ensisijaisesti suunnattu, Räihälän kirja on kuitenkin täsmäopus. Kirja sivistää ja viihdyttää, antaa oivalluksia.

On myös suorastaan ihme, ettei tähän aiheeseen ole kukaan tarttunut aiemmin, ainakaan tällä tavalla viihteellisesti kerrottuna.

Voisin kuvitella teoksella olevan myös mahdollisuuksia laajemminkin Euroopassa. Niin hyvin se avaa eurooppalaista musiikkiperinnettä.

Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa
Kansi: Jussi Karjalainen
Nidottu teos, 250 sivua.
ISBN (painettu kirja): 9789523007543
Atena-kustannus (2021)

Kirjan nidotun painoksen ohessa myynnissä ovat myös äänikirja sekä E-kirja.

06.12.2021
|
Tommi E. Virtanen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy