Sami Saari, Ainutkertainen – valoisan mollin ystävä

|
Image

Selkeä rakenne ja sujuva kirjoitustapa tekevät Sami Saaren elämäkerran todella helposti lähestyttäväksi kirjaksi. Kerronnan ote muistuttaa ruotsalaisista lauluista tuttua taitoa käsitellä kipeitäkin asioita vajoamatta synkkyyteen päälakea myöten ja kaiken valon kadottaen. Näennäinen kepeys ei silti ole huumorilla kuittaamista, eikä lekkeriksi lyömistä. Mutta miksi soittaa umpimolli, jos sormet taipuvat seiskasointuun?

Vaikuttaa silti, että Sami Saari on kertonut asioista ilmeisen avoimesti ja rehellisen tuntuisesti. Jos toisin on, en sellaisella tiedolla halua lukukokemustani jälkikäteenkään tärvellä. Vaikutelma on hyvä näin, ja Laura Parkko on tehnyt kelpo työtä muotoillessaan Saaren elämänpolun lapsuudenkodista nykyhetkeen intensiivikseksi ja hyvällä imulla eteneväksi kertomukseksi.

Joka luvun alussa on oma johdantonsa, jossa jo selviää mitä seuravaksi kerrotaan. Ei kuitenkaan kömpelösti juonta paljastaen vaan lukuintoa lietsoen. Kirja kuuluukin siihen sarjaan, jossa teos luetaan yhtä soittoa, välillä kahvit keitellen ja eväillä varustautuen.

Mielenkiintoisia kuvia Saaren kotialbumista on ripoteltu pitkin matkaa mustavalkoisina  vedoksina, ja sellaisina ne tuovat visuaalista iloa ja ajankuvaa leipätekstin lomaan huokoiselle paperille painettuina. Lisäksi kirjassa on kiiltäväpintaiselle paperille painettu kuvaliite, tiukemmin rajattu kokoelma tärkeitä kuvia elämän varrelta.

Parkko on haastatellut myös lukuisan määrän Saaren lähipiiriin kuuluvia ja kuuluneita, valikoinut hyvällä silmällä sitaatteja, ja sijoittanut ne oivallisesti tekstiä syventämään. Jälleen kerran artistin musiikin olemus asettuu uuteen ja hyvin johdonmukaiseen valoon, kun hänen taustoihinsa tutustuu.

Ainutkertainen kirja kertoo sympaattisen tarinan ainutkertaisesta ihmisestä, koska sellainen päähenkilö on, hänkin.

 

Sami Saari, Ainutkertainen

Toimittanut: Laura Parkko
Kustantaja: Docenco (2022):
SBN: 978-952-382-176-7

••• 

Tämä kirja-arvio on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2022. Valtaosa arvioista julkaistaan tällä sivustolla, mutta osa nostetaan mukaan ajankohtaiseen Riffin printtinumeroon.  Jos pidit juttua antoisana tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.