Tohtori Mustajärvi kynäniekkana

|
Image

Harva tietää, että laulaja Pauli ”Pate” Mustajärven kynästä on pitkän uran aikana syntynyt myös toistasataa laulutekstiä. Joukossa on kaikkien tuntemia hittejä, kuten ”Kuuma kesä”, ”Punaista ja makeaa” sekä ”Repe ja Lissu”.

 

”Tohtori Mustajärvi, otaksun” on vaimonsa Tina Finnin kirjoittama kirja, jossa Pate käy elämäänsä läpi itsekirjoittamiensa laulutekstien kautta. Tämä on tekstilähtöisesti suhtautuville musadiggareille mieluisa kirjaformaatti, tuttu jo Mikko Saarelan klassikoksi kasvaneesta ”Minun Suomeni” -teoksesta.

Ei runoutta vaan svengisanoitusta

Tuomari Nurmion ja Jarkko Martikaisen tekstejä voi lukea kuin runoja. Näin ei oikein ole Mustajärven kohdalla, vaikka kyllä Pate osaa halutessaan koskettavakin olla. Alkupään Popeda-tuotannosta löytyvä ”Ellu” ja vuonna 2019 soolona julkaistu ”Veljeni Anton” käyvät tästä hyvinä esimerkkeinä. 

Pääosin teksti kuitenkin soljuu ennemminkin musan joukossa svengaavana tunnelmana kuin tärkeänä sanallisena viestinä. Vahva tulkinta laulettaessa paikkaa mahdolliset kynän ohjausvirheet.

Pate on etenkin ihmissuhdelauluissaan paljon selväsanaisempi kuin Remu, mutta muuten teksteissä vilisee täytesanoja ja huudahduksia, jotka edustavat dekaani Aaltosen ”kama houlama beibi” -rocklyriikkakoulukuntaa.

 

Vuodet hiovat niin miestä kuin ajatuksiakin

Ilman taustoituksia ei kirjan kaikkia sanoituksia jaksaisi kahlata läpi. Pate päätyy itsekin ihmettelemään osaa tekemisistään ja toteaa maailmankuvansa muuttuneen. Esimerkiksi nykyään Repe soisi Lissulle latinkinsa sijasta rakkautensa.

Lempeän humoristiset taustatarinat valottavat Mustajärven lukemia kirjoja, katsottuja elokuvia ja toki synkempiäkin kokemuksia, jotka ovat jättäneet mieheen jälkensä. Omaperäistä kieltä ja tarinoita on myös ammennettu sukulaisilta ja tuttavapiiristä, jotka saavat kirjassa ansaitsemansa tilan. 

Pate Mustajärven ja Popedan tarinaa on laitettu kirjoihin ja kansiin aiemminkin. Niiltä osin teos ei tarjoa juurikaan uutta, mutta muusikkojen roolia pandemian kurimuksessa läpikäyvä soolobiisi ”Lavarotat” taustatarinoineen on tähän tervetullut poikkeus. Aidosta tuohtumuksesta on syntynyt jotain tuoretta ja rehellistä myös lyyrisessä mielessä.

 

Esimerkillinen äänikirjatoteutus

Erityisen mielenkiintoinen on teoksen äänikirjaversio, sillä nyt on lausumisen sijaan saatu lupa laittaa lauluntekstit kuultaviksi alkuperäisinä levyversioina!

Kuultavat biisit (17 kpl) eivät ole suurimpia hittejä, vaan mielenkiintoiset valinnat kiinnittyvät luontevasti muuhun sisältöön. Tarinaosuudet kertoo Pate itse, eikä lainkaan paperinmakuisesti, vaan sopivasti eläytyen.

Printtiversiosta ei luonnollisesti ääntä lähde, mutta lohtuna ovat valokuvat, jotka ovat pääosin Paten kotialbumista. Printtikirjassa on myös tekstejä merkittävästi runsaammin (noin 140 kpl), joten tosifanille on suositeltava tutustumista molempiin versioihin.

 

Tohtori Mustajärvi, otaksun — Pate Mustajärven sanoituksia

Kirjoittanut: Pate Mustajärvi

Toimittanut: Tina Finn

Kustantaja: Docendo (2022)

Saatavilla kovakantisena kirjana sekä äänikirjana
(lukija Pate Mustajärvi)

••• 

Tämä kirja-arvio on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2022. Valtaosa arvioista julkaistaan tällä sivustolla, mutta osa nostetaan mukaan ajankohtaiseen Riffin printtinumeroon.  Jos pidit juttua antoisana tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.