Walter Troutin elämä ja ura

Image

Modernin bluesrockin kärkikaartiin kuuluvan kitaristi-laulaja Walter Troutin elämäkerta "Rescued from Reality – The life and times of Walter Trout" tarjoaa kronologisen katsauksen päähenkilönsä elämään ja uraan. Liikkeelle lähdetään idyllisestä, mutta hankalan perhetilanteen hallitsemasta lapsuudesta New Jerseyn Ocean Cityssä sekä kasvamisesta muusikoksi Jerseyn rantakaupunkien yökerhokeikoilla (kuvioissa, joissa vaikutti myös eräs nuori Bruce Springsteen).

Sittemmin seurasi muutto Los Angelesiin, josta tuli Troutin bluesuran varsinainen kotipaikka. Toisaalta sen oman soolouran suosio löytyi lopulta nimenomaan Pohjois-Euroopasta. Tällöin Troutista myös kuoriutui se laulunsa itse kirjoittava, yhteiskunnallisestikin kantaaottava moderni bluesrockari ja perheenisä.

Troutin musiikkiin ei-niin-vihkiytyneelle "Rescued from Reality – The life and times of Walter Trout" on ajoittain hieman tylsää luettavaa, sillä varsinkin hänen päihdevuosien edesottamuksia aina huumekuriirin hommineen tuodaan yksityiskohtaisesti esille. Välillä vähempikin olisi riittänyt, vaikkakin nämä ajat lienevät vaikuttaneet Troutin nykyiseen terveydentilaan.

Mielenkiintoista tietoa kirja tarjoaa bluesin parissa leipäänsä tienanneiden Los Angelesin klubimuusikoiden palkkiotasosta 1980-luvun vaihteessa, jolloin bluesin suosio oli alamaissa. Esimerkiksi Trout saattoi tienata John Lee Hooker -keikoistaan hyvänä iltana vain 25 dollaria (nykyrahassa n. 50 dollaria), eikä tämäkään liksa ollut mitenkään taattu.

"Rescued from Reality – The life and times of Walter Trout" perustuu mittavaan haastatteluaineistoon, ja Henry Yatesin teksti on selkeästi toimitettua ja taitavasti kirjoitettua. Mitenkään kriittisesti ei Troutin soololevyjä kirjassa käsitellä, paitsi jos kysymys on jonkun entisen levylafkan tai managerin mokista. Kirjahan on Troutin nykyisen levy-yhtiön julkaisema, joten dokumentaatio lienee myös harkittu ratkaisu.

Ainakin Walter Troutin musiikin ystäville Rescued from Reality lienee takuuvarma hankinta.  Paljon yksityiskohtia sisältävän elämänkerran ohella A4-muotoon painettu ja komeasti taitettu kirja tarjoaa runsaasti kuvia arkistoista ja Troutin kotialbumeista. Diggareille siis suosittelen.

Henry Yates & Walter Trout: Rescued from Reality – The life and times of Walter Trout
130 sivua, ISBN 978-90-822002-0-1 (2014, MLG Publishing)