Arturia AudioFuse Studio – kannatti odottaa!

|
Image

Jokin kertoo jo ensituntumalla, että nyt ollaan tekemisissä hienostuneen, mutta arkea pelkäämättömän kapineen kanssa. Työkalussakin voi olla ripaus luksusta.

 

AudioFuse Studio on nimensä mukaisesti täysverinen studio-laite, olemukseltaan ja kapasiteeltaan ratkaisevasti järeämpi kuin muutamia vuosia sitten lanseerattu, yksittäisen työpisteen audiosovittimeksi tarkoitettu AudioFuse-perusmalli. 

Image

Laitteen neljä ensimmäistä analogista tulokanavaa soveltuvat niin mikrofoni- kuin linjasignaaleille, ja ne on varustettu myös analogisin inserttipistein. 

XLR-kombot kotelon etulaidassa tunnistavat liitintyypin ja valitsevat automaattisesti sen perusteella sopivan perussovituksen. Plugiliitin on silti AudioFuse Studiolle aina vain plugi, eikä se itse osaa päätellä onko johdon toisessa päässä kielisoitin vaiko esimerkiksi syntikka. Niinpä korkeaimpedanssinen sovitus ja tason lähtöskaalaus hoidetaan kanavakohtaisella Inst-kytkimellä silloin, kun on aikomuksena soittaa vaikka bassoa tai sähkökitaraa suoraan purkkiin. 

Kaikissa kansilevyn kytkimissä on valaistus ja sopivan himmeänä loistavan tekstin huomaa päivänvalossa kyllin selkeästi, mutta toisaalta valo ei hämärässäkään loista häiritsevän kirkkaana. Kytkimet myös naksahtavat selkeästi niitä painettaessa, eikä kytkeytymistä tarvitse jäädä epävarmana pohtimaan. 

Signaalitason voimakkuudelle näissä kanavissa on tuntumaltaan sopivan jähmeät ja  täsmällisesti toimivat tasosäätimet sekä 20 desibeliä vaimentavat pad-kytkimet erittäin kovien tulosignaaleiden taltuttamiseen.

 

Image

Lisää analogisia äänilähteitä voi kytkeä takalaitaan, jossa kanaville 5 – 6 on balansoitujen jakkitulojen rinnalla myös levysoittimelle soveltuvat RCA-liitännät. Jos tarpeen on, voi RCA-tulot muuttaa AFCC-applikaatiolla (Audio Fuse Control Center) tavallisiksi balansoimattomiksi linjatuloiksi. 

Kanavapari 7 – 8 on varattu balansoiduille analogisille linjasignaaleille.

Linjatuloille ei ole fyysisiä säätimiä laitteessa vaan niiden tasoja kontrolloidaan AFCC-applikaatiolla. Perusilmeeltään sovelma on tummahko ja oikein selkeä luettava, kiitos maltillisen ja harkitun värityksen. Näkymä peilaa laitteen kansilevyn kytkinten käyttöä ja tietyt kriittiset toiminnot merkataan punaisella, muut aktiiviset toiminnot turkoosilla. Esimerksi kanavan phantom-syöttö sekä mykistys mute-kytkimellä ilmaistaan punaisella, kun taas padin käytölle riittää sinertävä huomioväri. 

Image

Kaikki kytkintoiminnot voi määritellä suoraan myös ruudulla naksuttelemalla, ja avaapa applikaatio myös sellaisia mahdollisuuksia, joita ei kansilevyn kytkimillä suoraan tavoita: fyysinen pad-näppäin kytkee vaimennuksen aina joko päälle tai pois, applikaatiossa taas voi hiirellä valita myös reippaan kymmenen desibelin lisävahvistuksen! Ekstra-annos voimaa on käytettävissä kuitenkin vain mikrofonisignaaleille ja se onkin tarkoitettu poikkeuksellisen epäherkkien, tyypillisesti dynaamisten mikrofonien ryydittäjäksi. Varmuudeksi merkkiväri onkin silloin se punainen.    

 

Session kulmakivi

Kahdeksan tulokanavaa on itsessään riittävästi päällesoittoihin tai jopa pienen kokoonpanon tallennukseen, ja johtopäätelmää tukee monitoroinnin monipuolisuus. Tarkkaamon pääkaiutinten rinnalle voi kytkeä vaihtoehtoisen kakkosparin vertailevaa kuuntelua varten, ja itsenäisin miksauksin syötettäviä erillisiä kuulokelähtöjäkin on kaksin kappalein. 

Miksaus tarkkaamon kaiuttimille tehdään applikaation yhdellä välilehdellä, kuulokekuunteluille on puolestaan omat vastaavansa omilla välilehdillään. Asettelu on selkeä ja työskentely käy nopsaan.

Joustavuutta tuo sekin, että kumpikin kuulokelähtö on toteutettu sekä isolla 6,3 mm:n jakilla että pienellä 3,5 mm:n liittimellä, joten aikaa ei turhaan pala alituisesti hukassa olevien adaptereiden metsästykseen vaan luurit saa kiinni oitis. 

Ja jos johdot menevät käyttäjien suhteen ristiin, niin sekin korjataan nopeasti, sillä kumpaankin fyysiseen kuulokelähtöön voi kytkimellä valita kumman tahansa miksauksen – erittäin käyttökelpoinen kytkin myös silloin, jos äänittäjä haluaa tarkistaa omilla kuulokkeillaan vaivihkaa, mitä sinne solistin kuulokkeisiin oikeastaan menee, kun sitä kaikua vaan pyydetään lisää ja lisää… Tosin kuulokemiksauksen saa valittua kytkimellä myös kaiutinkuunteluun, joten äänittäjä saa muusikkokuuntelun balansseista käsityksen ilman omia kuulokkeitakin.

 

Tarpeeksi massaa

AudioFuse Studiossa on äänittämön keskusyksikön auktoriteettia muutoinkin. Uskottavan jämerä ja painoltaan sopivan raskas kotelointi ei heilahda hevin sijoiltaan, mikä on eduksi silloin, kun muusikko häipyy luurit päässään naapurihuoneeseen ja kuuluu noiduntaa. Painon ohessa koko pohjan peittävällä nahkealla kumimatolla on osuutensa asiaan silläkin.

Toiminnallisesti laitteeseen on myös paketoitu ne keskeiset asiat, joilla työskentelyn puitteet saa hallintaan. Kaiutinparin vaihto, mykistys sekä kuunteluvoimakkuuden hetkellinen pudotus hoituvat kytkimillä. Samoin kaiutinkuuntelun kytkentä näppäintä painamalla monofoniseksi – ominaisuus, joka yllättäen ja ilahduttaen löytyy myös kummastakin kuulokekuuntelusta.

Talkback- eli komentomikrofoni kuuluu sekin laitteen varusteluun, mutta tässä kohden kirjataan miinus arviointilomakkeeseen, sillä toiminto ei yllä lähellekään laitteen muuta laatua. Kapea taajuuskaista olisi vielä perusteltavissa puhekäytössä, mutta mikrofonin sijoittaminen kojeen käytännössä umpinaisen kotelon sisälle on outo ratkaisu. Soundi tulee sananmukaisesti kuin toisesta tilasta – etäisenä ja säröisenä – ja lisäksi kotelo kerää tarkkaamosta kaikenlaista hälyä ja mekaanista värähtelyä. Talk-back-mikrofonin käyttöä rajoittaa sekin, että se käyttää samaa signaalireittiä kahdeksannen tulokanavan kanssa. Jos kyseinen kanava on varattu tallennettavalle signaalille, ei talkbackia auta käyttää ettei äänitykseen synny katkosta. Oman ulkoisen mikrofonin käyttömahdollisuus sisäisen komentomikrofonin sijaan olisi ilman muuta parannus, ja toivoa sopii, että sellainen järjestyisi laitteen käyttöjärjestelmän tuleviin versioihin.

Aivan loistava ominaisuus sen sijaan on kahden analogisen aux-lähdön erikoisrooli impedanssiltaan kitarapedaaleille tai -vahvistimille sovitettuina reamp-lähtöinä. Auxien toimenkuva määritellään AFCC-applikaation kytkimillä joko mono- tai stereokäyttöä varten, eikä tietokoneelle tallennetun raidan reititys laitteiston ulkopuolelle efekteillä muokattavaksi tai vahvistimen kautta soitettavaksi ja mikrofonilla uudestaan tallennettavaksi juuri tämän vaivattomammin voisi luontua.

Aux-lähtöjen joustavuus ei rajoitu vielä tähänkään, vaan vielä löytyy ekstralle ekstraa: auxit voidaan valjastaa lähettämään CV- eli kontrollijännitettä esimerkiksi ulkoisen analogisyntikan ohjaamiseen. Tätä toimintoa en testin yhteydessä kuitenkaan päässyt kokeilemaan. 

Arturia on huomioinut käyttäjän arjen moninaisuuden AudioFuse Studion toiminnoissa muutoinkin. Laite liitetään tietokoneeseen USB-C-kaapelilla ja se palvelee samalla myös USB-keskittimenä, jonka kolmeen 2.0-normin mukaiseen lähtöön voi liittää muita USB-laitteita. Oman virtalähteensä ansiosta Audio-Fuse Studio kykenee myös ruokkimaan näitä ulkoisia USB-laitteita kiitettävästi – kaksi lähdöistä antaa kumpainenkin ampeerin verran virtaa, mikä tyypillisesti riittää isommallekin kiintolevylle tai apulaitteelle. Kolmas liitäntä on sitten rajoitettu 120 mA:n kapasiteettiin, ja se sopii vähemmän virtaa tarvitseville muistitikuille ja esimerkiksi ohjelmistojen suojausavaimille. 

 

Arvokas plugin-paketti 

AudioFuse Studion mukana toimitetaan kapallinen Arturian omia plugin-applikaatioita, joiden joukossa on kahden maineikkaan kompressorin virtuaalivastineet, kolme erityyppistä mikrofonivahvistimen ja ekvalisaattorin yhdistelmää, Moogista vaikutteensa saanut filtteri, Rolandin nauhakaikua imitoiva efekti, sekä Riffin edellisessä numerossa jo arvioitu Plate-140-kaiku. Näiden plugien vertaaminen alkuperäislaitteisiin ei ollut nyt mahdollista, joten tarkastelu perustuu siihen, tuntuiko niistä löytyvän hyödyllisiä asioita.

Image

Kokoelman kompressoreista FET-76 tavoittelee Universal Audion 60-luvulla kehittämää ja myöhemmin Urein nimellä myytyä klassikkoa, joka on omiaan niin rumpu- ja perkussioraitojen kuin lauluosuuksienkin kompressointiin. Pariksi ja vaihtoehdoksi sille on valittu VCA-65, joka imitoi vähintäin yhtä maineikkaan jenkkimerkin, DBX:n analogilaitetta. 

Yhdessä tällä kaksikolla kattaa lähestulkoon kaikki tavanomaiset yksittäisen kanavan kompressointitarpeet. Mikä vain rummuista kielisoittimiin ja puhaltimista lauluihin on näille plugeille mitä otollisinta muokattavaa. Molemmat ovat täysin yleispäteviä, eikä raitaa voi pilata valitsemalla väärin. Kummallakin on silti oma perussävynsä ja toimintatapansa, jonka ansiosta ne tuottavat toisistaan poikkeavia tuloksia ja antavat uutteralle kokeilijalle tai kokeneelle säätäjälle oivat mahdollisuudet viilata soundia prikulleen haluttuun suuntaan. Pisteet annetaan myös näppärästi plugiin integroidusta ”käyttöohjeesta” – sen jälkeen kun jotain säätöä on pikkuisenkaan tönäissyt, ilmestyy plugin alareunaan kunkin toiminnon tarkoitusta selittävä teksti jahka hiiren vain hilaa säätimen ylle.

Plugipaketin kolme virtuaalista etuvahvistinta ovat nekin riemastuttavan laaja-alaisia ja palkitsevasti erilaisia. 

Kaikkein kauimmas historiaan matkataan Pre V76:n mukana ja mielikuvatasolla voidaan ryhtyä samoin tein hakemaan 60-luvun pop-soundia vaikkapa Abbey Road -henkeen. Esikuvalaite on tosin saksalaisen Telefunkenin putkivahvistin, alunperin radiostudioihin 50-luvulla kehitetty ja sieltä erinomaisuutensa vuoksi musiikkiäänittämöihin päätynyt. Tämäkin Arturian plugi on samalla visuaalinen näköispainos. Bassoleikkurin asetus muistuttaa esikuvan työkalusääteistä valitsinta, ja basso- sekä diskanttikorjaimet ovat kansilevystä pilkistäviä rullattavia kiekkoja. Vaikutukseltaan korjaimet ovat verraten mietoja ja loivia, omiaan yleissävyn helläkätiseen hahmotteluun, jota käyttökelpoinen bassoleikkuri mainiosti tukee. Perussävy on määrittelemättömällä tavalla vanhahtava ja suorastaan houkuttelee jonkinlaisen dogma-äänitteen tekoon.

Neven vintage-laitetta jäljittelevä Pre 1973 tuo ajatukset 70-luvulle. Perustyökaluina ovat hyllytyyppiset basso- ja diskanttikorjaimet sekä niiden väliin sijoittuvat kaksi puoliparametristä korjainta. Lisämaustetta antavat kaksi vaihtoehtoista virtuaalista lähtömuuntajaa. Tässä ollaan jo aivan eri sfääreissä kuin edellisen plugin parissa ja soinnissa on sekä kokoa että syvyyttä.

Kolmas etuasteen ja ekvalisaattorin mallinnos on sekin 70-luvun henkeen ja kyseessä on Tridentin mikseristä vaikutteensa saanut etupää. Ekvalisoinnin suhteen tämä on kolmikon monipuolisin: Ensinnäkin bassoleikkurille on kytkimin valittavissa kolme eri rajaajuutta, samoin diskanttileikkurille. Kummassakin kytkimet toimivat siten, että niitä voi naksutella useammankin päälle samanaikaisesti, jos suotimen vaikutusta haluaa jyrkentää. Leikkureiden väliin jää neljä korjainyksikköä, joissa kussakin on neljä kytkimellä valittavaa kohdetaajuutta. Ylin ja alin korjain ovat hyllytyyppisiä, keskialueet puolestaan kellokorjaimia. Tämäkin plugi on perusilmeeltään mukavasti vanhahtava ja tuo nykyajan peruskorjaimille kelpo vaihtoehdon. 

Ekvalisattori-troikkaan pätee sama kuin kompressorikaksikkoon. Niillä on kuitenkin vielä selkeämmin ihan omanlaisensa perussoundi, ja kun ekvalisaattorit ovat toiminnoiltaankin erilaisia, myös luontevat käyttötavat poikkevat toisistaan. 

Ekvalisaattorit toimitetaan eräänlaisina tuplaplugeina, joihin sisältyy sekä yksikanavainen monolaite että kaksikanavainen, stereolinkityksellä varustettu versio, joka muuntuu myös M/S-formaattiin. Ruudulle plugin pitäisi aueta automaattisesti yksi- tai kaksikanavaisena sen mukaan millaiselle raidalle (kanavalle) se sijoitetaan. Tämä ominaisuus ei jostain syytä toiminut VST-muodossa Reasonissa, eikä AU-muodossa Garage Bandissa. Niissä ekvalisaattorit pelmahtivat ruudulle aina stereomuodossa. Toimivuuteen tämä ei vaikuttanut, plugien naamatulut veivät vain tuplaten tilaa tarpeettomasti. Sen sijaan Presonus Studio Onen nelosversiossa VST-plugit aukesivat juuri kuten pitikin sen mukaan asennettiinko ne mono- vai stereoraidalle.

Moogin suodin on mielenkiintoinen lisä kokoelmaan, mutta omassa käytössäni sille oli kovin vähän pelitilaa. Sen sijaan Rolandin nauhakaikua toisintava plugi jousikaikuineen ja edellisessä Riffissä arvioitu Plate-140 löysivät heti paikkansa, kiitos musikaalisen soundin ja helpon käytettävyyden. 

Arturia AudioFuse Studio julkistettiin jo kevättalvella 2019, mutta tuotantomallia saatiin odotella melkoinen tovi. Ei kuitenkaan turhaan, sillä laite on fiksusti mietitty ja vakuuttavasti toteutettu. Kun samassa paketissa saa tuollaisen määrän käyttökelpoisia plugeja, pääsee työskentelyssä reilusti pitemmälle kuin vain alkuun. 

Laajennus isomman kokoonpanon äänityksiin on sekin pohjustettu, sillä kanavamäärää voi kasvattaa ulkoisella mikrofonivahvistimella, joka liitetään Adat-väylän kautta digitaalisesti AudioFuse Studioon. Siihen soveltuvia kahdeksankanavaisia mikrofonivahvistimia valmistaa useampikin merkki, ja Arturialla on omassa mallistossaan tuohon saumaan tehty Audio-Fuse 8Pre, jossa on lisäksi kymmenen analogista lähtöä järjestelmän laajennukseksi.  

Äänenlaatu on ensiluokkainen ja suuntaus korkeampiin näytetaajuuksiin on huomioitu aina 192 kHz:n toimintaa myöten. Ollaan siis perinteestä tietoisia ja ajan hermolla tiukasti samaan aikaan. Kyllä kelpaa.

 

Arturia AudioFuse Studio 

Äänikortti USB-C-liitännällä

• 24-bittiset A/D- ja D/A-muunnokset
• maksiminäytetaajuus 192 kHz

18 tulokanavaa
• 4 mikrofoni/linja/instrumenttituloa inserttipistein
• 4 linjatuloa (maadoitus levysoittimelle)
• 8 digitaalista tulokanavaa (maks. 96 kHz), Adat
• digitaalinen stereotulo S/P DIF


20 lähtöä
• 2 analogista aux-lähtöä
• 2 + 2 analogilähtöä kaiuttimille
• 2 + 2 analogilähtöä kuulokkeille
• 8 digitaalista lähtökanavaa (maks. 96 kHz), Adat
• digitaalinen stereolähtö S/P DIF
• USB-C tietokoneen liittämistä varten
• 3 USB 2.0-porttia lisälaitteille
• Midi-tulo ja -lähtö (pikkujakki)
• Word Clock -tulo ja -lähtö
• Bluetooth-vastaanotin musiikin kuuntelua varten
• Kensington-lukko

Hintaluokka noin 900 euroa

Lisätiedot: EM Nordic

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2020. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.