Earthworks Icon Pro – radio vaiko podcast?

|
Image

Teksti: Lauri Paloposki

Pienikalvoinen kondensaattorimikrofoni radiostudioon? Jo vain.

 

Ulkoisesti Icon Pro muistuttaa avaruusseikkailun tai sairaalan leikkaussalin kapinetta, kiitos kiiltävän teräskuoren, jyrkkien muotojen sekä pakettiin kuuluvan Orbit M2-R -niveladapterin, jolla mikrofonin saa aseteltua telineeseen aivan minkälaiseen kulmaan ja asentoon vain. 

Image

Vielä hurjemmaksi visio yltyy, kun rungon purkaa kahteen osaan – kapselia ympäröivä osa ulkokuoresta kiertyy irti ihan samalla tavalla kuin jäätelötötterön muotoisissa solistimalleissa, ja alta paljastuu lähinnä mittamikrofonin kärkeä muistuttava kapoinen kapseliosa, sekin kiiltävää terästä.

Äänen kulkuaukkoja peittää moninkertainen metalliverkko. Uloimpana on jäykkää ja harvemmalla punonnalla kudottua sihtiä mekaanisten iskujen torppaamiseen ja klusiilien taltuttamiseen, sisäpuolella tiuhempaa ja joustavampaa verkkoa täydentämään vaikutusta.

Käytännössä verkotus on erittäin tehokas ilmavirran hämmentäjä, eivätkä peen paukkeet pamauta mittareita punaiselle kovinkaan helposti. Voimalliset puhahdukset kuitenkin jossain määrin läpäisevät verkotuksen ja matalia humahduksia pääsee kapselille asti, erityisesti aivan lähietäisyydeltä, jossa myös proximity-efektin vaikutus on voimakkaimmillaan.

Icon on kuitenkin hyvin hallittu tältäkin osin, bassokorostus ei kasva eikä vähene mitenkään äkkijyrkästi puhe-etäisyyttä muuteltaessa vaan pikemminkin muutosta voisi kuvailla loivaksi. Osapuilleen viidestä kolmeenkymmeneen senttiin ulottuvalla vyöhykkeellä sointi on hyvin neutraali, bassoa on riittävästi syvän rintaäänen tueksi eivätkä puhujan kevyet nojailut eteen tai taakse muuta soundia kohtuuttomasti.

Kun matkaa äänilähteeseen on puoli metriä tai ylitse, vaimenee alarekisteri jo koko lailla olemattomiin ja soundin yleisilmeestä tulee kovahko, ehkä jopa aavistuksen metallinen. Tämä ei ole ihme, sillä bassovaimennus alkaa jo verraten korkealta, keskirekisterin puolelta. 

Kyllä Icon on tehty lähikäyttöön, se on selvä.

 

Uskottava se on

Perusasiat ovat kunnossa. Iconin suuntakuvio vaimentaa tehokkaasti muista suunnista saapuvaa ääntä ja tekee sen miellyttävästi koko taajuusalueen poikki. Runkoäänetkään eivät pääse kapselille asti kohtuuttoman lujina vaikka telinettä tulisi vahingossa kopauttaneeksi.

Yleissoinniltaan Icon on selkeä, ellei jopa äärimmäisen analyyttinen. Itse asiassa kuulostaa siltä kuin preesens-alueen yläpuolella olisi jonkinlainen korostus, mutta mikrofonin taajuusvastetta esittävä mittauskäyrä ei kyllä sellaista vahvista. Silti ylärekisterin sävy ja erottelevuus ovat hämmentävän vahvoja. Keskialue on sekin selkeä ja bassorekisteri täsmällisen erotteleva.

Uteliaana kokeilin Iconia tietysti myös muihin äänitystehtäviin ja esimerkiksi akustisen kitaran – niin nailon- kuin teräskielisenkin – tallennuksessa se toimi oikein hienosti. Kaikkein ominta aluetta sille on kuitenkin juuri se mihin se on suunniteltu – radion puheohjelmien tai podcastien taltiointiin. Vaikka tuon kuvassa näkyvän, erillisenä varusteena myytävän pöytäjalustan kera.

 

Earthworks Icon

Pienikalvoinen kondensaattorimikrofoni

• toistoalue 20 – 30 000 Hz
• suuntakuvio hertta
• maksimiäänenpaineen kesto 139 dB SPL
• itseiskohina 16 dB SPL (A)
• käyttö phantom-jännitteellä, 48 V
• paino 680 grammaa
• hinta 595 euroa

Lisätiedot: Msonic

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2021. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.