Neumann KH 80 DSP– kyllä kelpaa!

Kun asialla on kolme todellista konkaria, ei ole mikään ihme, että jälki on tip top.

Tämä tarina kietoo yhteen itse asiassa kolme yritystä, jotka ovat kukin erikseen jättäneet ensin vahvan merkkinsä audioalan historiaan, ja nyttemmin luovat yhdessä jatkoa kunniakkaaseen kertomukseen.

Heti toisen maailmansodan jälkeen perustettu Sennheiser on vuosien saatossa valmistanut monenlaisia audiotuotteita, mutta parhaiten se tunnetaan mikrofoneistaan ja kuulokkeistaan.
Toinen saksalainen perheyritys, Georg Neumannin 1928 perustama Neumann puolestaan loi maineensa studiomikrofoneilla, mutta valmisti niiden ohessa mm. vinyylilevyjen kaivertamiseen ja prässäämiseen tarvittavia huipputeknisiä koneita. Näiden kahden tiet yhdistyivät 1991, kun Neumannin perikunta halusi luopua perinnöstään ja myi yrityksen Sennheiserille.
Kolmas säie yhteiseen lankaan punottiin neljä vuotta myöhemmin, kun Sennheiser osti itselleen niin ikään 1945 perustetun ja erittäin arvostetun kaiutinvalmistajan, Klein & Hummelin, jonka mallisto liitettiin sellaisenaan Neumann-brändin katalookiin.

Sennheiser ei kuitenkaan jäänyt ruokalevolle ostosten jälkeen vaan ryhtyi päättäväisesti kehittämään kummankin hankkimansa firman toimintaa. Ja nyt on Saksan joissa virrannut jo sen verran vettä, että liitto on hitsattu saumattomaksi ja näin muodoin KH 80 on sekin uuden aikakauden hedelmä. Siitä kertovat osaltaan sen nykyaikainen muotoilu sekä huoneakustiikan korjauksia varten kaiuttimeen integroitu DSP eli digitaalinen signaaliprosessori.

Kehityskaaren tässä vaiheessa DSP:llä voi muokata kaiuttimen toistovastetta siten, että sijoituspaikan aiheuttamia vääristymiä loivennetaan sopivilla keskialueen suotimilla. Neliasentoinen liukukytkin kotelon takareunassa tarjoaa ensinnäkin neutraalin vaihtoehdon siihen tilanteeseen, jossa kaiuttimet sijoitetaan telineille joiden lähellä ei ole ääntä heijastavia ja kuuntelua häiritseviä pintoja. Tämän lisäksi valittavissa on kolme erilaista suodinta, joilla huomioidaan mikserin tai työpöydän pinnasta kimpoavien heijasteiden vaikutus kuunteluun sillä periaatteella, että iso pinta tuottaa enemmän heijastuksia kuin pieni ja vaatii sen takia voimallisemman korjauksen.

Koska heijastusten muodostumiseen vaikuttavat myös kaiuttimien asento sekä niiden korkeus suhteessa oletettuun mikserikanteen tai pöytälevyyn, ei kytkimen eri asentojen nimikkeisiin kannata varmastikaan sitoa itseänsä orjallisesti. Kokeilu kannattaa ja jos viereinen positio toimii paremmin, sen käyttö on sallittua ellei jopa suotavaa.

Ensi vuoden alkupuolella pitäisi DSP:n osalta aueta sitten vielä paljon syvemmälle ulottuvat mahdollisuudet, kun Neumann saa jakeluun oman kontrolli-applikaationsa. Toistaiseksi ei ole vielä kuitenkaan kerrottu, tarjoaako ohjelma myös jonkinlaista automatiikkaa, vai perustuuko sen käyttö käsisäätöihin. Ennakkoon ei asiaa kannata spekuloida, sillä aiempaa pohjaa ei ole – KH 80 DSP on Neumannin ensimmäinen DSP:llä varustettu malli. Sen tohtinee kuitenkin veikata, että ainokaiseksi se tuskin jää.

 

KH 80 DSP:n takalevyn muut kytkimet kontrolloivat automaattista käyttövirran sammutusta ja käynnistystä sekä kaiuttimen tuottamaa äänenvoimakkuutta, jolle voidaan asettaa enimmäistaso neljän eri pykälän mukaisesti.

Tulosignaalin voimakkuutta puolestaan voi vaimentaa portaattomasti enimmillään 15 desibelin verran nimellisestä nollatasosta.

 

Aktiivinen kaksitierakenne

KH 80 DSP:n toistoalueeksi ilmoitetaan tiukalla hahlolla 57 Hz–21 kHz) ja väljemmällä toleranssilla 53 Hz–22 kHz. Nelituumainen bassokartio ja 25-millinen kupolidiskantti puolittavat vastuun 1,8 kHz:n jakotaajuudella ja hetkellistä äänenpainetta luvataan enimmillään 108 dB (SPL).

Tämä kaista riittää musiikin kuunteluun, tekemiseen ja miksaukseen, mutta jos toistoaluetta on tarpeen syventää bassopäässä esimerkiksi kuvaäänen kaipaamia LFE-tehosteita varten tai jos äänenpaine ei riitä, voi kaiutinparin tueksi kytkeä saman KH-sarjan subwooferin. Testissä malli edusti it-seään ilman subia.

Diskanttielementtiä ympäröi Neumannin MMD-aalto-ohjain (Mathematical Modeled Dispersion), jonka suuntakeila on verraten lavea sekä sivu- että alasuuntaan. Tämä sopii hyvin lähikuunteluun ja sallii äänityöläisen liikkua melko vapaasti ilman radikaaleja muutoksia äänikuvassa. 

KH 80 DSP -pakettiin kuuluu pikaohje sijoituspaikan suosituksineen sekä kaiutin ja virtajohto. Jos monitorin alle tarvitaan tärinänvaimennin estämään värähtelyn siirtymistä alustaan, sellainen on hankittava erikseen. Tämähän ei ole mikään pulma, sillä vaimentimia valmistaa nykyisin useampikin yritys eivätkä ne kovin hintaviakaan ole.

 

Puhdas suoritus

Neumann KH 80 DSP on näppärän kokoinen ja tyylikkään näköinen kaiutin, joka soi erittäin miellyttävästi ja tasapainoisesti. Sointi on kompaktisti paketissa. Minkäänlaista tukkoisuutta tai piikikkyyttä siinä ei ole.
Alakerta on tanakka eikä kuitenkaan puuroinen vaan selkeästi artikuloituva.
Keskialue soi täyteläisenä ja akustiset soittimet kuulostavat luonnollisilta – niin luonteeltaan perkussiivisemmat kitarat ja mandoliinit kuin pitkälinjaisemmat jouset ja puhaltimetkin.
Ylärekisteri soi erottelevasti mutta lempeästi, ja vaalii pieniäkin yksityiskohtia: miksaukseen syvälle upotetut triangelin helähdykset ja muut piiloviestejä lähettävät perkussiolisukkeet kuuluvat kuten pitääkin – sävykkäästi kokonaisuutta maustaen, muttei itseään alleviivaten.
Myös lauluääni ja sitä höystävät tilat toistuvat vivahteikkaasti ja terveellä klangilla.

Neumann on rakentanut kerrassaan mainiot pikkukaiuttimet. Ne toimivat sellaisenaan musiikin teossa ja kuuntelussa, eivätkä vikise erillistä subbaria avukseen. Testistudion noin 15 neliön hyvin akustoidussa tilassa ne riittivät niin äänitykseen kuin miksaustoimiinkin eikä ison kuuntelun puoleen ollut tarpeen kääntyä muusta kuin hetkittäisestä uteliaisuudesta.

Jahka valmistaja saa oman Neuman.Control-applikaationsa jakeluun, sillä on käsissään todella houkuttava paketti omaa työpistettään tai pikkustudiota varustavalle ammattilaiselle – paikasta toiseen reissaavia äänittäjiä unohtamatta.


Neuman KH 80 DSP

Aktiivimonitorit lähikuunteluun

 

• 2-tierakenne, bassorefleksikotelo
• 4" bassokartio, refleksikotelo
• 1" kupolidiskantti, MMD-aalto-ohjain
• jakotaajuus 1,8 kHz
• toistoalue (-3 dB): 57 Hz–21 kHz
• toistoalue (-6 dB): 53 Hz–22 kHz
• maksimiäänenpaine: 108 dB SPL @ 1 M, 3 % THD
• mitat: 233 mm × 154 mm × 194 mm
• paino: 3,5 kg
• hintaluokka: 550 euroa /kpl

 

Lisätiedot:
Neumann
 
•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

 

10.11.2018
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy