Nayteikkuna

Simo – pois mukavuusalueelta

J.D. Simo on viime vuosina niittänyt mainetta vintage-tietoisena kitaristina bluesrockin saralla. Hänen mukaansa nimetyn yhtyeen uusi levy ilmestyi syyskuussa, ja sitä kuunnellessa huomaa ettei bändi ole ottanut varman päälle. Tavoitimme nokkamiehen tuoreeltaan kertomaan Rise & Shine -levyn taustoista.


Tavoitan J.D. Simon puhelimitse aamutuimaan paikallista aikaa kotoa Nashvillesta. Ounastelen ettei hän ole aamuihmisiä, mikä selittyykin myöhemmin haastattelun aikana. Hieman kankealta kuulostavan alun jälkeen puhe alkaa soljua kuitenkin varsin vuolaasti.

Rise & Shine on Simon toinen varsinainen levy-yhtiöjulkaisu. Edellinen, Let Love Show The Way, toi bändin ryminällä suosituimpien bluesrock-aktien joukkoon. Levyn menestystä seurasi runsas keikkarupeama, joka ulottui myös Suomeen. Tuoretta levyä kuunnellessa voikin todeta, että J.D. Simo ja bändin rytmisektio, Adam Abrashoff (rummut) ja Elad Shapiro (basso), ovat todella hioutuneet yhteen. He eivät ole myöskään valinneet helppoa reittiä ja tehneet selkeää seuraajaa edelliseen levyyn verrattuna.

– Niin no, tykkään revitellä ja soittaa lujaa, mutta siihen kyllästyy. Sellaista tulee tuutin täydeltä joka puolelta. Itse pidän paljon myös pehmeämmästä ja rytmikkäästä musiikista tai mitä sitten lieneekin. Mukavaa, että se välittyy, toteaa J.D. aluksi.

Levyn kappaleet eivät ole yhdestä puusta veistettyjä, vaan on soulia, funkkia, vähän psykedeliaa ja tietysti sitä bluesiakin.

– Laulunkirjoittajana minua toki inspiroi vanhempi musiikki aika lailla, esimerkiksi Funkadelic tai Curtis Mayfield. Mutta myös uudemmat jutut kuten Roots, Alabama Shakes ja erityisesti D’Angelo ovat olleet kuuntelussa, ja se paistaa nyt enemmän läpi.

J.D. Simo kertoo, että Rise & Shine -levyn tekeminen alusta loppuun oli pitkä prosessi. Viime vuonna bändi teki yli 200 keikkaa ja oli tien päällä noin 300 päivää. Kun kiertue oli vielä kesken, bändi alkoi jo kyllästyä siihen mitä soitti. Siihen vastalääkkeeksi alettiin tehdä uusia kappaleita.

– Yritimme pakottaa itsemme pois mukavuusalueelta. Aloimme kaikki etsiä muita vaikutteita, ja päätimme panostaa seuraavaan levyyn enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Jokaisena välipäivänä työskentelimme asian eteen, teimme demoja sun muuta. Kiertue loppui uudenvuodenaattona, ja sen jälkeen käytimme koko tammikuun siihen, että homma oli hallussa studioon siirryttäessä. Ainoastaan viikonloput pidettiin vapaata.


Sävellys, sovitus, soundi, esitys

Uusi levy äänitettiin House of Blues -studioilla, Nashvillessa. Sielläkin työtahti oli hurja. J.D. Simo toteaa, ettei ole koskaan ollut mukana läheskään näin työteliäässä projektissa. Esimerkiksi miksaukseen käytettiin yhtä paljon aikaa kuin äänittämiseen.

– Äänityksiä tehtiin koko helmikuu, silloin pidettiin vain kolme päivää vapaata. Mutta miksaamiseen ja viimeistelyyn käytettiin koko maaliskuu ja osa huhtikuusta myös. Levyn teko laittoi koville, mutta olen onnellinen, että saimme mahdollisuuden. Olemme hyvin ylpeitä lopputuloksesta.

Osittain työmäärään vaikutti se, että uudesta levystä haluttiin tehdä parempi kuin hyvä.
– Meillä ei ollut alunperin mitään selkeää visiota, että levystä tulisi juuri tällainen. Tarkoitus oli ylittää omat kyvyt. Levy kehittyi ajan mukana, ja se jalostui kun sitä paranneltiin ja paranneltiin.

Kehun levyn soinnillista ilmettä monipuoliseksi. J.D. Simo toteaa, että kun oli ensin tehty kappaleet ja sitten sovitukset, käytettiin sen jälkeen aikaa vielä kunkin kappaleen soundin löytämiseen ennen varsinaista äänitystä.

– Jokaisen kappaleen soundimaailmaa pohdittiin tarkkaan ennen äänittämistä. Kun se oli kunnossa, oli aika saada narulle paras esitys siitä. Ja jos soinnilliseen elementtiin käyttää aikaa näin paljon, niin esitykseen pitää käyttää vähintään saman verran. Jos kappaleesta ei saada kunnollista ottoa, niin sitä ei hyvä soundi pelasta, J.D. avaa prosessia ja jatkaa:

– Joitakin kappaleita saatoimme soittaa useiden päivien ajan, ennen kuin se paras esitys saatiin talteen. Joskus taas riitti melkein ensimmäinen otto, Be With You ja I Pray ovat esimerkkejä siitä. Sen sijaan Meditationia soitettiin varmaankin 32 tai 33 kertaa, jotta saatiin narulle se oikea. Kysymys ei kuitenkaan ollut virheistä soitossa, vaan juuri tietynlaisen esityksen löytämisestä. Kävimme siis kummassakin ääripäässä.

Lisäksi J.D. käytti studiossa kaiken luppoajan siihen, että kokeili erilaisia soundeja. Näin syntyi esimerkiksi Return-kappaleen lead-kitaran vinkeä sointi.
– Siinä käytin yhtä Eladin bassopedaalia. Aloin leikkiä sen kanssa, kun studiossa korjattiin jotain. Siitä lähtikin merkillinen soundi. Pidin tuollaiset jutut mielessä, mikäli tarvittaisiin jotain suorasta kitarasoundista poikkeavaa. Kun Returnin kohdalla hain sooloon sopivaa otetta, päätin kokeilla tuota pedaalia ja pidin lopputuloksesta paljon, hän kertoo.


Pitkiä öitä

J.D. kertoo, että hänelle on normaalia työskennellä iltaisin ja yöllä, eikä hän ole ”päivä- tai aamuihminen lainkaan”. Siksi myös Rise & Shine -levyä tehtiin paljon yöaikaan, usein alkuillasta aamuun.

– Pidän yöaikaan työskentelystä – minä nyt vain olen sellainen ihminen. Minulle on ihan luontaista tehdä töitä esimerkiksi iltakuudesta aamuun, ja usein vielä 15–16 tunnin rupeamina. Ja sen jälkeenkin saatan kysyä, että mitäs sitten tehdään, kun kaikki muut ovat jo aivan kypsiä.

Levyllä on yksi toteutukseltaan ja tunnelmaltaan selkeästi muista poikkeava kappale, The Light, jonka voisi ajatellakin syntyneen yöaikaan. Tämän hiljaisen kappaleen J.D. Simo soittaa ja laulaa yksin kitaran kanssa. Kerron pitäväni biisistä, ja tästä seuraa pitkä alustus sille miten se äänitettiin.

– The Light tehtiin levylle ihan viimeisenä. Olin tehnyt tuosta kappaleesta alunperin hyvin erilaisen, hieman Staples Singers -tyylisen demon, eikä se ollut äänitettyjen biisien joukossa. Kun lopettelimme levyn miksaamista, pohdin mielessäni kappalejärjestystä. Niitä käytiin läpi useampia vaihtoehtoja. Tiesin, että viimeisen kappaleen tulisi olla I Pray, mutta tiesin myös, että sen ja Be With You’n väliin pitäisi saada jotain. The Light kummitteli mielessäni, ja ymmärsin sen sitovan sanoituksellaan nuo kappaleet.

Tässä vaiheessa Rise & Shine -levyn äänittänyt ja miksannut Don Bates oli jo kovilla:
– Olimme ajaneet Donin ja kaikki muutkin hulluuden partaalle levyn tekemisen kanssa. Ja kun siinä aamuseitsemältä 16 tunnin työrupeaman jälkeen hän alkoi olla sitä mieltä, että levy on vihdoin valmis, huomasin studion nurkassa jonkun vanhan orkesterikitaran. Sanoin, että kuules Don, laitatko yhden mikrofonin valmiiksi äänitystä varten? Hän teki sen ihan rauhallisena, vaikka tiesin, että hän olisi halunnut lähinnä tappaa minut siihen paikkaan, J.D. nauraa.

– Sitten äänitin The Light’in tavalla, jolla en ollut sitä koskaan soittanut. Don piti kappaleesta heti. Hän oli sitä mieltä, että sen pitäisi tulla levylle juuri siihen paikkaan, mihin olin sitä ajatellutkin. Silloin levy oli valmis.

Haastatteluun varattu minuuttimäärä alkaa olla tapissa, joten kysyn vintage-miehenä tunnetulta J.D. Simolta viimeisen kysymyksen. Miten se juuri oikea soundi löytyy ulkomaiden kiertueilla, jonne omaa laitteistoa ei ole käytännöllistä viedä?

– No, nykyään meillä on kamoja sekä Euroopassa että Amerikassa, mikä on tietysti helpompaa. Toki me kuljetamme lentäenkin jonkin verran omaa laitteistoa, järkevissä määrin. Enkä ole itse asiassa enää ihan niin tarkka, minkälainen backline keikalla on. Nykyään oma makuni kallistuu enemmän jonkun hyvän vanhan Fenderin, esimerkiksi Super Reverbin suuntaan. Sellaisesta saa polkaistua kaiun ja tremolon päälle silloin, kun tarvitsee, J.D. toteaa.

Rise & Shine -levyn arvion voit lukea Riffin sivustolta tämän linkin kautta.

 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2017. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

11.11.2018
|
Teksti: Timo Östman | Kuva: Mike Stahl
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy