Haastattelut

New Yorkin muusikkopiireistä maailmanmaineeseen ponnahtanut Marc Ribot on kitaristi, jonka tyylissä yhdistyy tekninen osaaminen kokeellisuuteen ja punkista johdettavaan ruman estetiikkaan. Tom Waitsin ja Elvis Costellon aisaparina tunnetuksi tullut muusikko avasi Tampereella illallisensa lomassa sanaisen arkkunsa Riffille.

1980-luvun loppuvaiheissa rockvirtuoosien instrumentaaliset levyt alkoivat menestyä. Tunnetuimpia edelläkävijöitä tällä saralla ovat kitaristit Joe Satriani ja Steve Vai, joiden monista kiekoista muodostui klassikoita ja tyylisuunnan näyttäjiä. Levytysvaiheessa oli tapana koota studioon sooloartistin taustalle laatubändi, jonka tuli pystyä seuraamaan johtajaa vaativimmissakin tempoissa ja biisirakenteissa. Varma valinta basson varteen oli Stuart (Stu) Hamm, jolla oli jo vuosien ajalta kokemusta useista bändeistä Vain kanssa, alkaen yhteisistä ajoista Berklee College Of Musicissa, ja riittämiin taitoja sekä bändisoittoon että bassosooloihin. Usein vielä kahden käden otelautatekniikalla.

Ollakseen kaveri, joka aloitti uransa jo 1980-luvun alussa ja on sittemmin miksannut materiaalia mm. Samantha Mumballe, Dannii Minoguelle sekä Britney Spearsille, Niklas Flyckt on melkoisen rento ja mukava mies, jalat tiukasti maassa. Flyckt pistäytyi Suomessa kesäkuun 2005 alussa Arcadan järjestämässä seminaarissa tutustuttaen pienen joukon suomalaisia miksaajia ja tuottajia suuren maailman meininkiin. Saimme tuolloin myös haastattelun järjestymään ja juttu julkaistiin aikanaan printtilehdessä. Nyt on aika nostaa se uudestaan esiin.

Lyömäsoittaja Luis Conte on suomalaisille entuudestaan tuttu jo 1990-luvun legendaarisilta Hesperian karnevaaleilta asti, joita hän itsekin muistelee suurella lämmöllä. Tämä haastattelu tehtiin, kun mies oli Suomessa vierailulla Phil Collinsin Euroopan kiertueen mukana. Saimme audienssin mestarimuusikon juttusille ja pääsimme kertaamaan huikean uran vaiheita.

Heikki Silvennoisen Blues Blue Sky -soololevy pamahti markkinoille kevättalvesta ja samaan syssyyn tehtiin kiertue, jonka Tavastia-klubilla pidetystä ensikeikasta poimittiin myös TV-taltiointi. RRRock-ohjelma putkahtaa pihalle Pitkäperjantain illalla TV-ykköseltä, joten nyt lienee mitä mainioin aika kurkata kulissien taakse.

Monipuolisesti musikaalinen, rento ja ystävällinen, siinä ensimmäiset mieleentulevat laatusanat Sami Kuoppamäestä. Kolmissakymmenissä oleva ja Suomen ammattirumpaleiden ehdottomaan kärkikaartiin kuuluva muusikko on onnistunut välttämään fakkiutumisen, soittaen yhtä luontevasti Miss Saigon-musikaalissa, HumppAvantissa kuin Von Hertzen Brotherseissakin.

Knipi kuuluu suomalaisten popmusiikin ykkösliigaan. Vaikka miehen yhtye, Egotrippi, on julkaissut albumeita vasta vuodesta 1995, on Knipin kynänjälki jättänyt jo näinkin lyhyessä ajassa vahvan jäljen suomalaisten musadiggareiden tajuntaan. Pyysin juttusille miehen, jonka kirjoittamia lauluja kuullaan myös monen muun artistin ohjelmistossa.

Knut Reiersrud taitaa olla tunnetuin norjalainen kitaristi Terje Rypdalin ohella, ja varmaankin moni-ilmeisin ja yllättävin. Siksi oli mukavaa, että sain hänet juttusille syksyn 2017 Tampere Jazz Happeningissa.

Peter Lerche on soittanut pitkän uransa aikana paljon kitaraa: levyillä, sessioissa ja bändeissä. Alussa pääasiassa rivimiehenä ja nyt jo toistakymmentä vuotta omalla nimellään ja bändijohtajana. Niinpä hänen nimensä on tullut tutuksi ja mies tunnustetaan soittimensa kärkikaartiin Suomessa. Toisessa roolissaan, opettajana, hän on myös osaltaan edistänyt monien nimisoittajien urakehitystä.

Sääntökirja ei määrää, että akustista kitaraa on soitettava näppäilemällä – osin tai täysin. Muitakin mahdollisuuksia on. Esimerkiksi nyt vaikka Petteri Sariolan slam, jossa otetaan mittaa soittimesta ja tutkitaan, millä kaikilla tavoilla voi ääniä kitarasta irti saada.

Jeff Berlin soittaa painavia säveliä ja lausuu rankkoja kommentteja bassonsoiton nykytilasta ja muusikoiden koulutuksesta. Entisen savukemainoksen miehen tavoin hän on valinnut omat polkunsa; jopa niin, että oltuaan ensimmäisten joukossa käyttämässä monia soittoteknisiä kikkailuja bassolla, hän sittemmin luopui niistä kokonaan muiden tartuttua samoihin kuvioihin.

Varsinaisen jazzin osuus Porissa 2001 oli vähäisempi kuin edellisinä vuosina. Syitä on useita, mutta laatu korvaa määrän. Esimerkiksi perjantaina 20.7. nähtiin Promenadisalissa huikea esitys neljältä virtuoosilta, jotka konkarirumpali Billy Cobhamin kanssa muodostivat Art Of Four -yhtyeen. Ennen keikkaa tarjoutui mahdollisuus juttutuokioon, joten katsotaanpa mitä tuumii nykyisin mies, joka muistetaan lähinnä yhteistyöstään Miles Davisin tai John McLaughlinin kanssa.

Accomplice One poikkeaa aika tavalla Tommy Emmanuelin edellisistä levyistä. Kyseessä on aivan erinomaisen viihdyttävä kokonaisuus, jota mies promotoi myös kiertuellaan keväällä 2018, jolloin tämäkin haastattelu tehtiin.

Kosketinsoittaja Tomi Malmin ensimmäinen sooloalbumi ”Walkin’ on Air” on kivenkova tyylinäyte, jonka muusikkolistaa selatessa joutuu tämän tästäkin hieraisemaan silmiään: raidoilla esiintyvät muun muassa Vinnie Colaiutan, Simon Phillipsin ja Luis Conten kaltaiset soittajat.

Steve Coleman lumosi suomalaisyleisön ensi kerran syksyllä 1986. Taika säkenöi yhä, kun hän marraskuussa palasi rikospaikalle eli Tampere Jazz Happeningin lavalle. Äly edellä tulevan säveltäjä-improvisoijan työtä inspiroivat yhtä lailla luonnontieteet kuin nyrkkeily ja koripallokin.

Vaikka Remu onkin jo soittanut jäähyväiskeikkansa ja Hurriganesin viimeisinkin vaihe on saatu päätökseensä, ei Suomen kollektiivinen rokkikansa unohda tuota kotimaisen rock ’n’ rollin kuuluisinta sanansaattajaa.

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Muistelijana tällä kertaa Mika Toivanen.

Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. Vuorossa Petri Krzywacki.

Jaan Wessman, Ville Mäkinen ja Ville Rauhala ovat ehtineet paljon nelikymppisiksi. Ahkeria basisteja kannattaakin kuunnella, kun he pohtivat soittajan työn lainalaisuuksia, haasteita ja palkintoja. Oppiiko treenaamalla vain treenaamaan? Millaisia rooleja paikka, aika ja tapa tekemisessä näyttelevät?

Vaikka teollinen soitinvalmistus onkin nyky-Suomesta koko lailla ulosliputettu, soitinalan käsityöläisillä pyyhkii hyvin. Yksi oman tiensä kulkijoista ja pienyrittäjistä on ”solid wood” -lyömäsoittimiin keskittyvä Ossi Percussion.