Johnson J-Station – musta papu

|
Image
   

Teksti: Antti Sorasalo

Mallintavien kitarakombojen marssiessa esiin rantautuivat myös Johnsonin kojeet Suomeen parisen vuotta sitten. Valmistajan vastine äänitystyökalujen sarjaan antoi kuitenkin odottaa itseään varsin pitkään. Tässä se sitten lopultakin on: Johnson J-Station. 

J-asema on rakennettu tuhtiin metallikoteloon, joka painonsa puolesta ei seuraile jokaista piuhan liikahdusta. Käyttöliittymä on yllätyksettömän selkeä. Soinnin perussäädöt ovat kuin aidosta vahvistimesta konsanaan ja miellyttävän tuntuman omaavat digitaalipotentiometrit on koottu selkeään riviin pakin etuosaan. Näiden yllä ovat kansilevyssä vasemmalla efektoinnin, virittimen ja tallennuksen hallintaan varatut nupit sekä painikkeet, ja vasemmalla mallinnuksen kohteen valitseva kiertokytkin. Kulloinkin valitun efektin sekä vahvistinmallin nimike on valaistu, mikä kertoo perimmäiset asiat jo pikavilkaisulla. Myös kahden numeron led-näyttö on selkeä, joskin LCD-näyttö saattaisi olla informatiivisempi valinta kertomaan kojeen sielunelämästä. Jos jalkaohjaukseen löytyy tarvetta, palvelee MIDI In -liitäntä myös J8-pedaalin liittimenä, kunhan kytkimellä niin käsketään. Mainittu polkusin tarjoaa perustoimintojen lisäksi expression-pedaalillaan reaaliaikaisen pääsyn vermeen useisiin parametreihin, ja keinupolkimella saa esille myös esimerkiksi wahwah-efektin. Jos pelkät ohjelmanvaihdot tuntuvat riittävän, voi vaihtoehtoisesti J-Stationia operoida myös yksinkertaisemmalla J3-polkimella. 

Nykyherkkuihin kuuluu digitaalinen S/P DIF-lähtö, josta maustetun sopan sijaan saa ulos tarvittaessa myös kuivan kitararaidan jatkojalostusta tai varmistusraitaa varten. Liitännät ääni- ja MIDI-kalustoon sekä ulkoisen verkkomurikan standardihimpulalle on sijoitettu rasian takalevyyn. Piuhavedot muusikon suuntaan, eli kitara- ja kuulokeliitin löytyvätkin sitten kojeen sivusta. Jakit ovat tavoitettavissa ilman kurkottelua kojeen taakse eivätkä johdot turhaan roiku laitteen päällä. 

J-Station 
Mallintava etuvahvistin kitaralle

• kitaratulo, 6,3 mm  stereo- ja kuulokelähdöt, 6,3 mm 

• MIDI in ja out/thru. MIDI in toimii myös J8-pedaalin liittimenä  liitin J3-pedaalille, 6,3 mm 

• S/P DIF -lähtö 

• gain-, treble-, mid-, bass-, level- ja master vol-säädöt 

• 60 muistipaikkaa (30 user, 30 preset) 

• ulkoinen yhdeksän voltin virtalähde 

• led-numeronäyttö 

• kromaattinen viritin

• tap-tempo 

Hinta: 3 390 mk 
 
Tietoa verkosta: www.johnson-amp.com

Teksti on ote Antti Sorasalon kirjoittamasta laitearviosta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerosta 5/2000. 

Irtonumeroita myyvät hyvinvarustetut soitinkaupat sekä lehtipisteet ympäri maata. Lehden voit tilata suoraan kustantajalta näiden verkkosivujen tilauslomakkeella,  tai sähköpostilla osoitteeseen riffi@riffi.com