Nayteikkuna

Daniel Lanois Helsingin Juhalaviikoilla, Huvila-teltta 25.8.

Tähtien tuottajana parhaiten tunnetun Daniel Lanoisin omat levyt ovat yleensä olleet varsin vaihtelevia: milloin laulunkirjoitukseen painottuvia, milloin instrumentaalilevyjä, välillä konemusiikin innoittamia. Viimeisin, Rocco De Lucian kanssa tehty Goodbye to Language, taas sisältää steel-kitaroin ja äänenkäsittelyllä luotuja ambient-paloja.

Tuon pohjalta en oikein osannut odottaa, minkälainen keikasta tulisi, sillä jotkut videoklipit nykyiseltä keikkatriolta ovat olleet rajua elektroa, jossa Lanois miksaa, sämplää ja käsittelee studiossa valmisteltuja raitoja Pro Toolsilta live-rytmin sekaan.

Mitä sitten kuultiin?

Suurimman osan keikasta lavalla oli intohimoisesti, tulisesti ja voimakkaasti soittanut rokkitrio. Keikka kyllä alkoi rauhallisesti, kun Lanois istui steel-kitaran – ensimmäisen rakkautensa – ääreen, ja soitti alkusoitoksi lohtua maailman väärinkohdelluille.
Kun hän siirtyi Les Paulin varteen, alkoi jopa yllättävän raju, ajoittain hieman Neil Young –tyylinenkin soitanta. Upea bändi, Lanoisin lisäksi basisti Jim Wilson ja rumpali Kyle Crane, soitti tiiviissä tilassa raiserilla lähellä toisiaan.
Symbioosin tuntua vielä korosti se, että Lanois ja Wilson lauloivat varsinaisessa setissä jokaisen laulun kaksiäänisesti. Wilsonista tulikin hieman mieleen Lanoisin levyillä usein soittanut ja laulanut Daryl Johnson.

Lanoin kitarasooloissa, olivat ne rajuja tai kauniita, tuntuu olevan aina melodinen ajatus. Hänen Les Paulista ja Voxeista irti kiskoma sointi on hieno, ja dynamiikan hän luo vain sormillaan.
Usein Lanois myös tuplasi kitaralla laulumelodiaa sointujen seassa.
Myös steel-kitaraa hän soittaa omalla tavallaan, ilman sormiplektroja, verkkaisesti melodiaa kuljettaen ja sointiväriä sormien kosketuksella varioiden, levyjään rupisemmalla soundilla.

Keikan loppupuolella rokkitrio muuntautui enenevässä määrin orgaaniseksi elektro-kokoonpanoksi, joka ammensi reggaestakin. Kuultiin esimerkiksi Sioux Lookout sen videon pyöriessä taustalla. Lanoisin pyyntö tulla lavan eteen (”to feel the bass”) otettiin hyvin vastaan. Muutaman kuulijan näin kyllä rajuimman rytmi- ja soundi-irroittelun aikana jo poistuvankin teltasta.

Mitä tulee laulunkirjoittaja-Lanoisiin, niin illan aikana kuultiin esimerkiksi kolme hienon Shine-levyn kappaletta: Fire, JJ Leaves L.A. sekä Emmylou Harrisille kirjoitettu I Love You.
The Maker taas on jo klassikko, Lanois-konserttien vakionumero, joka sai nyt hieman reggaesta ammentavan tulkinnan.
Encoressa debyyttilevy Acadien tunnelmiin päästiin toistamiseen: rauhallisesti soitettu versio Still Waterista oli muuten illan ainoa kappale, jonka Lanois lauloi yksin.

Oma roolinsa keikalla oli kahdella bändin kiertuehenkilöllä. Äänittäjä/teknikko Wayne Lorenz hoiteli elektroniset soundit Lanoisin ollessa kitaran varressa ja auttoi häntä elektrosetin aikana. Hän eli musiikissa. Toisaalta mukana oli kuvaaja (nainen, jonka nimi meni itseltäni ohi), joka välitti lavalta lähikuvaa isolle screenille lavan taakse.
Daniel Lanois ei päästänyt yleisöä aivan helpolla, mutta antoi paljon. Siinä se hienous onkin. Ehdottomasti komea keikka.

 

Timo Kämäräinen (kitara, laulu, hi-hat & bassorumpu) sekä Olli Haavisto (steel-kitarat) avasivat illan omilla versioillaan rock-klassikoista. Sopivasti erilainen duo, jolle selvästi löytyy tilausta.



 

28.08.2017
|
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Joonas Brandt / Helsingin juhlaviikot
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy