Ringo Starr & His All Starr Band, Jäähalli, Helsinki, 13.6.2018

Richard Starkey (77), nyttemmin Sir, saatiin 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Oli kyllä jo aikakin! Ennakkokäsitykseni ja mielikuvani osoittautuivat oikeiksi. Tässä on muuten harvinaisen rento ja eläväinen legenda (termi, joka tukehtuu tätä nykyä inflaatioon)!

Keikka alkoi jopa pari minuuttia etuajassa, ja varttuneemmasta massasta pääosin koostunut yleisö alkoi joutua paikoilleen, kun vekkari näytti osapuilleen 21.
On muuten vuosia siitä, kun olen viimeksi nähnyt tuoleja myös hallin lattiaosalla. Alkujaanhan keikan piti olla Kaisaniemessä, mutta parempi näin. Monestakin syystä.

Kovan tason septetti avasi iloisen jukeboksinsa Carl Perkinsin Matchboxilla. Tästä käynnistyi oikein viihdyttävä reilu puolitoistatuntinen, josta ei jäänyt puuttumaan ”rauhaa eikä rakkautta”.
It Don´t Come Easy (Ringo-levyltä 1973) ja jo kolmannessa kappaleessa Tähti antoi lauluvastuun eteenpäin: Dreadlock Holiday, äänessä ja bassossa 10 CC:n Graham Gouldman. Vasta toista kertaa Suomessa!

Näissä Ringon tähtikokoonpanoissa on maailman sivu nähty toinen toistaan kovempia nimiä, ja oli pientä variaatiota siitä, ketkä kaikki nyt lavalle oikein astuvat.
Santanan ja Journeyn riveistä tuttu Gregg Rolie sai Hammondeineen päästää ilmoille version Evil Waysista, jonka myös lauloi mehukkaasti.
Ja jottei yleisö olisi ehtinyt yhtään jäähdytellä: Steve Lukather heitti bravuurinaan Rosannan, ja muisti aivan oikein olleensa Toton kanssa paikalla vain neljä kuukautta aiemmin!

Ringo itse vaihtoi siis solistin osasta aina rumpujen taakse, ja muisti hänkin oikein, että 20 vuotta on vierähtänyt edellisestä All Starr Bandin Suomen vierailusta.
Vuoronsa sai nyt Men at Workin Colin Hay (ensi kertaa maassamme) ja kuultiin iso hitti Down Under. Koskettimia, perkussioita ja taustalaulua tarjoillut Warren Ham (Toto) sai esitellä osaamistaan myös huilullaan.

Tässä onkin ehkä juuri se Ringon reseptin suola: hyviä kappaleita laajalta skaalalta, ei pelkkää rockia, vaan myös kevyempää, ja popimpaa materiaalia. Ja kuten Ringo sen sanoessaan ja esitellessään bändiään painotti: Jokainen yhtyeensä jäsen on tähti jo omana itsenään.

Oli mainiota seurata sopivan yläviistosta Ringon ja rytmivastuun saaneen rumpali Gregg Bissonetten yhteistä komppia. Ringon time oli hienossa kuosissa, ja on vain ihailtava miehen energisyyttä. Toki Bissonetten vastuulla olivat hankalat fillit, ja kun taas peruskomppiin päästiin, avitettiin timea yhteisellä ylävartalon heilutuksella puolelta toiselle. Puhtaasti lystikkään näköistä touhua! Ja terveisiä kaikille ryppyotsaisille muusikoille: Musiikin pitää olla hauskaa.

Väitän, ettei olisi Gregg muuten itsekään uskonut, jos ollessamme 1988 samalla pelipaikalla David Lee Rothin takia, jos joku olisi kertonut, mitä tulee tapahtuman 30 vuotta myöhemmin! Mies on vain lyhentänyt hiuskuosiaan, eikä poikamaisuus ole kadonnut mihinkään. Täytti muuten juuri 59 vuotta.

Boys rullasi oikein tyylikkäästi, ja sitten Ringo piipahti Hamin sähköpianolla: ”Kirjoitin Beatlesin aikana paljon kappaleita. Joita ei levytetty.” Naurunremakka täytti hallin ja sitä itseään: Don´t Pass Me By. ”Ohittamaton” oli myös ylesiön joukossa nähty Lennon-klooni. Todennäköisesti hiukan kauempaa saapunut fani oli aivan täydellinen John, vaaleassa pellavapuvussaan partoineen päivineen. Olin niin häkeltynyt, etten tajunnut pyytää saada ottaa kuvaa. Ja kyllä: kainalossa vielä Yoko Ono -hahmo… Moni joutui hieraisemaan silmiään.

Pientä kiusaa Led Zeppelinin Stairway to Heavenin introlla (Lukather akustisella): ”Olette väärässä paikassa, jos odotatte Zeppeliiniä”, tokaisi maukkaasti brittityyliin Ringo ja yleisö saatiin laulamaan: Yellow Submarine. Joku onnellinen lavan edessä saikin jonkinlaisen ”sukellusveneen” Ringon ojentamana.

Tähti sujahti hetkeksi huilaamaan, saatesanansa olivat ”Magical Music Moment”: Kuultiin 10 CC:n I`m Not In Love, Gouldman, Lukather ja Hay akustisissa kitaroissa sekä sangen juureva versio Black Magic Womanista, jossa soolonsa saivat niin Rolie, Lukather kuin Bissonettekin.
Lukather välttikin juuri ja juuri varastamasta koko showta illan aikana. Rolie joutui hauskasti huudattaessaan myöhemmin yleisöä ”hola”-tervehdyksellään (ennen Oye Como Va –kappaletta) toteamaan yksinkertaisesti: Vau! ”He osaavat espanjaa”, totesi tälle Lukather.

You´re Sixteen merkitsi päämiehemme paluuta lavalle, ja Ham puhalsi foniinsa soolon. I Wanna Be Your Man oli sitten illan joutuessa se kappale, jossa Ringo sekä lauloi että soitti kiiltävää Ludwig-settiään.

Välipuheet olivat rauhallisia, ja niistä sai selvän. Ringo selvästikin kuuli ja kuunteli, mitä hänelle hallista huudeltiin. Onneksi ei mitään pahempia. Innokkaimmat pakkautuivat lavan eteen, suurimman osan malttaen pysyä istuimillaan.

Kun klassikko With A Little Help From My Friends oli lopuillaan, Ringo kiitti ja kehui yleisönsä runsassanaisen vilpittömän oloisena ja häipyi lavalta. Sännätäkseen välittömästi takaisin: Give Peace A Chancea kuultiin tovi.

 

Illan lämmittelystä vastasi oma Hectorimme isoine Power Bandeineen. Lavalla mm. Okko Laru, Masa Maijanen, Jarmo Nikku sekä Esa Kotilainen. Aloituskappaletta ”Vapaa maailma kun bailaa” (Rockin´ In The Free World) enempää tunnin setti ei itselleni kyllä antanut. Ihmettelin lähinnä Beatles-viisujen määrää listalla ja kahta esityskieltä.

 

Illan myöhempinä hetkinä oli kieltämättä hiukan surrealististakin, mutta hyvin positiivista sulatella Ringon edesottamuksia. Ei ollenkaan hassummin mieheltä, joka kolmen viikon kuluttua täyttää sentään 78 vuotta. Siltä Beatlesin ”huonoimmalta rumpalilta”. Salaisuutensa on kuulemma parsakaali ja mustikat. Entäs ne mansikat… sitten?

Illan anti:
• Matchbox
• It Don´t Come Easy
• Dreadlock Holiday
• Evil Ways
• Rosanna
• Down Under
• Boys
• Don´t Pass Me By
• Yellow Submarine
• I´m Not In Love
• Black Magic Woman
• You´re Sixteen
• Who Can It Be
• Things We Do For Love
• Oye Como Va
• I Wanna Be Your Man
• Hold The Line
• Act Naturally
• With A Little Help From My Friends/ Give Peace A Chance


 

15.06.2018
|
Matti Rinne
kuvat ja teksti.
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy