Gallien-Krueger 800 Legacy – legendan paluu

Gallien-Kruegerin basso- ja kitaravahvistimet olivat 1980-luvulla jotain uutta – pieniä ja kevyitä. Näkeepä tuon ajan pieniä GK-bassokomboja edelleenkin liikenteessä silloin tällöin. Vuonna 1980 esitelty 800RB oli kuitenkin varsinaisesti se malli, joka sementoi yhtiön maineen puolijohdetekniikkaan perustuvien bassonuppien valmistajana.

Vuonna 2019 Bob Gallien on edelleen yhtiön johdossa ja vastaa suunnittelusta, kuten aikoinaan.
Tämän vuoden uutuuksiin kuuluva Gallien-Krueger 800 Legacy seuraa 800RB-mallin estetiikkaa, mutta esittelee luonnollisesti ajan mukanaan tuomia uudistuksia. Esimerkiksi kytkennät tehdään nyt piirilevyille kullatuilla liittimillä, ja käytössä on D-luokan päätetekniikka, mikä mahdollistaa suuren tehon kevyessä paketissa.

Gallien-Krueger 800 Legacyä valmistetaan 500-, 800- ja 1200-wattisena versiona.

Vahvistimessa on nelialueinen ekvalisaattori (bass, lo mid, hi mid, treble). Lisäksi GK 800 Legacyn äänensävyyn voi vaikuttaa kolmella filtterillä, "Bump", "Contour", "Presence", joista kukin on kytkettävissä päälle omalla kytkimellään. Niiden avulla vahvistimen soundi voidaan valmistajan mukaan sopeuttaa mihin tahansa musiikkityyliin sopivaksi.

Gallien-Krueger 800 Legacy etuaste on varustettu trim-, drive- ja level-säätimillä, joilla muokataan soundin tulovoimakkuutta ja luonnetta.
Lisäksi on erillinen overdrive-kanava, joka on kytkettävissä päälle joko säädinpaneelin kytkimellä tai jalkakytkimellä. Tämän kanavan sävyä kontrolloidaan edge-säätimellä. GK 800 Legacy on myös varustettu master-hanikalla sekä mute-kytkimellä.

Gallien-Krueger 800 Legacyn liitäntäosasto on riittoisa.
Patch Bay -otsikon alta löytyy niin efektiluuppi, liitännät viritysmittarille ja jalkakytkimelle sekä minijakit puhelimen tai muun äänilähteen liittämiseen. Efektiluuppi voidaan kytkeä päälle mukana tulevalla jalkakytkimellä.

Gallien-Krueger 800 Legacyn balansoitu XLR-lähtö on varustettu ground lift -kytkimellä sekä source-kytkimellä, jolla voidaan valita lähtösoundi joko ennen tai jälkeen eq:n.
Speakon-kaiutinlähdöille on myös impedanssivalitsin.

Lisätiedot: Gallien-Krueger

 

11.04.2019
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy