Nayteikkuna

Elämä pelissä

Äänisuunnitteluhommat ovat mukavia, mainiota vastapainoa sävellyskeikoille, ja usein asiakkaalla on selkeä näkemys tuotteensa äänimaailmasta. Lähes poikkeuksetta olen saanut varsin yksityiskohtaisen ohjeistuksen toivomuksineen, ja se tekee hommasta vieläkin helpomman.

Tiedän kollegoita, jotka saavat popkohtauksen moisessa tilanteessa ja alan kuulla taiteellinen näkemys -mutinaa ärtyneeseen sävyyn, mutta itse olen hiekkalaatikko-ohjauksesta vain hyvilläni.
Asiakas on aina oikeassa, ja avoimeen maastoon on aina helpompi eksyä kuin tarkasti rajattuun hiekkalaatikkoon. Olisi oikeastaan vähän naiviakin vetää herne nenuun asiakkaan määritysten takia.

•••

Samahan se on koodissakin, graafisessa ilmeessä ja markkinoinnissakin: kaikessa pitää olla suunnitelma, ei kukaan häröile fiilispohjalta enää siinä vaiheessa, kun plänäystä toteutetaan.
Suunnitteluvaihe onkin sitten toinen juttu, mutta kun homma on saatu toteutuskelpoisiin raameihin, se toteutetaan. Eikä raamien ulkopuolelle häröillä asiakkaan eikä toteuttajan toimesta. Tai no, amatöörit tekevät niin, mutta vain oppiakseen lopulta virheidensä kautta.
Häröily on suotavaa vain brainstormauksessa ja plänäyksessä.

•••

Mutta poikkeus vahvistaa säännön. Myös pahassa.
On käynyt kerran niinkin, että asiakkaan hollywood-sarjis-piirretty-orkesterimusamääritys muuttui komiteoinnin kautta ruotsinlaivafunkiksi. En valittanut, mutta kun iteraatiotoiveet alkoivat olla luokkaa ”jotain ehkä kandeis vielä testata ku toi Jaska haluis sinne fankkiskittaa ja sit toi Repe oli jotain… Hei Repe, olikse mitä se mitä sä halus… Nii just, dupsteppii tai jotai sellasta”, olisi pitänyt viheltää peli poikki.
Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun pornofunkkikaan ei enää ollutkaan Se Juttu, vaan joku firman ei-tyylitajun-fred-astaire-mikäliebackendkoodaajajamppa oli sitä mieltä, että susipaska autotalliversio Prince-kitaroinnista ja popedasta olikin paremmin graafiseen ilmiasuun sopivaa. Ei ollut.
Mikään ei koskaan ole riidellyt yhtä pahasti kuin firman konsensuskomiteamietintö, jossa jokaisella oli sanansa sanottavana. Luojan kiitos kollega jatkoi projektin loppuun, sillä tuolloin työn alla ollut Quantum Break vaati täyden huomion, kun asiakkaalle ilmoitettu aikataulu oli kulutettu loppuun. En vain voinut tehdä popedasta enää piripolkan ja hardhousen äpärälasta.
Kollega oli kovin ihmeissään firman toiminnasta, ja oli totaalisen yllättynyt, vaikka varoittelin heppua kovin sanoin: ”Nää on sit säätäjiä, jotka ei tiedä itekää mitä ne haluu.” ”On näitä nähty…” ”Et tällästä.”
Se oli molempien parikymmenvuotisten urien pahin rasti, jonka lopputulos oli hirvittävää soopaa. Olen vieläkin vähän pahoillani, etten lyönyt nyrkkiä pöytään ja perkelöityttänyt projektia kuosiin, mutta kun asiakas tekee päätökset niin asiakas tekee. Vaikka ne pudottaisivat särmätuotteen autotalliliigaan.

•••

Vahva tuote vaatii vahvan omistuksen. Vahva tuote ERITTÄIN HARVOIN on komiteamietintö, josta kaikki takkiin tarttuvat särmät on hiottu pois loputtomissa juupasjaapailuissa. Hyvässä tuotteessa on abraasiopintaa, joka jää mieleen ja kutittelee. Tuote omistetaan. Toki feedbackia otetaan vastaan laajalti, mutta omistaja tekee lopulta linjauksen. Jos feedback leviää kentälle 360° länttinä, product ownerin tehtävä on skarpata. Yksi mieli, yksi tuote, yksi suunta. Parasta jälkeä.

•••

Korostan, että jos joku palkkaa äänisuunnittelijan ja säveltäjän, silloin ei palkata vain jotain randomjamppaa kilkuttelemaan hiirtä ja koskettimia, vaan silloin palkataan tyyppi, jolla on vahva (ja ehkä tuorekin) näkemys käsilläolevasta tuotteesta.
Alustavien keskustelujen perusteella vaikutelma tuotteesta tarkentuu, ja sen jälkeen allekirjoittanut tai kollegani tekee sata lasissa duunia tuotteen eteen, laittaen oman maineensa ja ammatillisen jatkumonsa pantiksi – jos tulos on kelvoton, se voi olla vika duuni pitkään aikaan, tai koskaan. Näin perheellisenä yksityisyrittäjänä asiakkaan tuotteen ylenkatsominen tai henkinen kaljakellunta voi olla tuhoisaa.
Että luottakaa meihin, meillä on vain uramme panttina. Mutta kommunikoikaa ajoissa, jumankauta. Telepatiaa ei ole.

•••

Lähes 96 % asiakaskunnastani ymmärtää, että äänimaailma on tärkeää, ei vain tuotteen mainonnan kannalta, vaan itse tuotteelle. Tuote itsessään on itsensä mainos – juttu, jonka muuten Nokia ymmärsi aikanaan.
Jokainen luuri, jossa ei vaihdettu soittoääntä Nokia-valssista joksikin muuksi, paukutti suurelle yleisölle suureen ääneen yksinkertaista viestiä: TÄSSÄ OLIS NYT TAAS NOKIAN PUHELIN TEILLE. Vähän kuin Macintoshin käynnistysääni.

•••

Ja sitten on ainakin tuhat startuppia, joille on se ja sama, mille applikaatio soundaa. Kuulkaas, start-uppaajat. Palkatkaa ammattilainen hoitamaan homma kotiin ja luottakaa siihen, että se kaveri tekee parasta mahdollista jälkeä, koska sillä on – ihan oikeasti – elämä pelissä.

 

•••••

Alangon päiväkirja on Riffissä julkaistava kolumnisarja, jonka tuoreimman episodin löydät aina uusimmaasta painetusta lehdestä… Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 2/2016.

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

21.07.2018
|
Petri Alanko
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy